Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Meidän Mökki

Pirttikalusto – suomalaiskotien vanhimman irtokalusteen historia yltää keskiajalle

Pirttikalusto – suomalaiskotien vanhimman irtokalusteen historia yltää keskiajalle

Pirttikalusto on supisuomalainen kestohitti. Maalaistalon tupaa on vaikea kuvitella ilman pitkää pirtinpöytää ja sen ympärille levitettyjä räsymattoja. Sieltä pirtinpöytä löysi tiensä myös kesämökeille.
Teksti Anna-Kaisa Huusko
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Kun mökkirakentamisessa elettiin huippuvuosia 1970–1980-luvuilla, moni mökkiläinen tahtoi luoda kesäpaikkaansa vanhan maaseudun tunnelmaa. Niinpä sinne rakennettiin pieni tupa ja hankittiin vanhaa pirtinpöytää muistuttavat kalusteet.

Esikuviinsa verrattuina mökkien pirtinpöydät olivat kevyitä ja pienehköjä, olihan vapaa-ajan asunnoissa neliöitäkin huomattavasti vähemmän kuin maalaistuvissa.

Huonekaluna pirtinpöytä on lähes ikiaikaista perua Suomessa. Jo keskiajalla se oli tärkein – ja usein myös ainoa – irtokaluste, sillä muut savupirttien kalusteet kuten sängyt ja penkit rakennettiin kiinteästi osaksi taloa.

Pirtinpöydästä muodostui kodin monitoimikeskus. Sen ääressä syötiin, leivottiin sekä tehtiin puhdetöitä. Siksi pöydällä oli reilusti kokoa. Vanhat pirtinpöydät olivat vähintään 1,5 metrin pituisia, mutta neljän metrin pöydätkään eivät olleet harvinaisia.

Vanhimmat säilyneet pirtinpöydät ovat keskiajalta. Niiden jalat on tehty paksuista puiden juurakoista ja pöytälevyt halkaistuista männynrungoista. Uudenlaista ilmettä pirtinpöytä sai, kun eurooppalaiset vaikutteet vähitellen saapuivat Pohjolan perukoille.

Pirtinpöydän jalat alettiin tehdä niin sanottuna orsirakenteena. Kaksi levymäistä jalkaa yhdistettiin pöydän alla olevalla tukipuulla, orrella. Sitä pitivät paikallaan kiilatapit. Sama, satoja vuosia vanha perusrakenne on käytössä nykyisin valmistettavissa pirttikalusteissa.

Orsipöydästä tehtiin lukuisia muunnelmia. Puusepät näyttivät taitojaan ja kehittelivät yksilöllisiä variaatioita: jalkaosaan veistettiin erilaisia kaaria ja kiemuroita. Orsikin saatettiin koristella kauniisti.

Pirttikalustoja on käytettyinä tarjolla puoli-ilmaiseksi. Uustuotantona kalusto maksaa muutamia satoja euroja.

Penkki toimi alkujaan pitkän pirtinpöydän istuimena, ja se nikkaroitiin usein seinään kiinteästi. Öisin se saattoi palvella sänkynä.

Myöhemmin ryhdyttiin valmistamaan myös irtopenkkejä. Niiden istuinosat tehtiin halkaistusta männynrungosta. Jalkarakenne penkeissä saattoi olla pöydän tapaan orsimallia, tai sitten siihen yhdistettiin neljä erillistä tolppajalkaa.

Irtotuolit yleistyivät Suomessa varsin myöhään. Säätyläispiireissä niitä alettiin käyttää laajemmin vasta 1700-luvulla, mutta köyhissä kodeissa niitä ei juuri ollut.

Pirtinpöytiä ei alkujaan maalattu tai käsitelty lainkaan, sillä noen mustaamassa, ikkunattomassa savutuvassa ei paljoakaan nähnyt. Kun hormilliset tulisijat ja ikkunalasit yleistyivät 1700-luvulta lähtien, alettiin kiinnostua myös sisustamisesta ja maalaamisesta.

Maalipintaa ja koristekuvioita ilmestyi pirtinpöytään myöhemmin. Tosin kannesta maalattiin vain toinen puoli, sillä leivontapäivänä irrallinen kansi käännettiin ja taikina vaivattiin käsittelemättömällä puupinnalla.

Pirtinpöytä säilyi lähes muuttumattomana pitkälle 1800-luvulle. Vasta kun sahat yleistyivät, puusepät saivat käyttöönsä entistä ohuempaa puutavaraa. Pirtinpöytien kannet ja jalkarakenteet alkoivat muuttua aiempaa sirommiksi.

Pirttikalustot ovat inspiroineet muotoilijoita luomaan omia moderneja versioitaan. Tunnetuimpia niistä on Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Pirkka-sarja vuodelta 1955, johon kuuluu pöytä sekä penkit. Niiden sympaattinen ilme puhuttelee myös mökkiläisiä.

Julkaistu: 24.9.2018