Kun katselee ympärilleen Pirjo Savolaisen kesäpaikassa, ei millään uskoisi, että 10 vuotta sitten täällä näytti aivan erilaiselta. Tuolloin tontilla oli vain tuulessa keinahtelevia mäntyjä ja koivuja, kivikkoa ja Pirjon äidin vanha, elinkaarensa ehtoopuolella oleva mökki.

Aika monta nakutettua naulaa, sirkkelin pärähdystä ja hikipisaraa myöhemmin paikka on Pirjon oma paratiisi. Kaikesta näkee, että työtunteja ei ole säästelty. Nurmikko kasvaa tasaisena omalla, sille rajatulla alueellaan, eikä reunustan kivenkoloista törrötä ruohonkorttakaan. Vastavalmistuneet ja huolella viimeistellyt rakennukset näyttävät siltä, kuin ne olisivat olleet paikallaan iäti.

– Minulla on periaate, että uutta rakennusmateriaalia ei osteta. Kun vaalii vanhaa, ei tule tekemällä tehdyn näköistä, Pirjo sanoo.

Lähes kaikki rakennukset ja puutarha ovat itse suunniteltuja ja rakennettuja. Apuna ovat häärineet Pirjon kihlattu Antti Ahonen ja rakennusmestariksi opiskeleva poika Mika Savolainen.

– Minulla pysyy sirkkeli ja porakone kädessä. Olin timpurin kanssa naimisissa, ja rakensimme yhdessä kaksi taloa. Siinä oppi tekemällä.

Rakkain rakennus on rantamökki, joka on pyhitetty oleskelulle ja rauhoittumiselle. Kesäiltaisin Pirjo ja Antti viihtyvät siellä korttia pelaten. Pirjolla on myös tapana kiikaroida terassilta telkkäperheen edesottamuksia.

Kun mökki valmistui, siellä piti järjestää kolmet tupaantuliaiset, sillä tupaan mahtuu kerralla vain kymmenen henkeä. Pieni tila on kuitenkin avaran oloinen, sillä pinnat ovat valkoiset kattotuoleja myöten.

Tontti kuului aikoinaan Pirjon äidin sukutilaan. Kun Pirjo oli pieni, hän juoksi naapurista polkua pitkin katsomaan tilalla löntysteleviä lehmiä. Paikalla sijainnut leikkimökki laitettiin myöhemmin vuokralle, ja siinä asustava metallimies alkoi laajentaa sitä.

– Kun rakensin päärakennusta tontille, asuimme tuossa vanhassa, 36-neliöisessä mökissä. Talon valmistuttua purimme mökin ja teimme purkutavarasta kasvihuoneen.

Pirjo ja Antti nikkaroivat rantamökkiin ulkoverhouksen päärakennuksen ylijäämäpuusta. Ikkunat puolestaan ovat peräisin äidin vanhasta kotitalosta. Ihan kaikkea ei sentään saatu kierrätettyä. Kaikki laho ja puutavara, johon naulat olivat ruostuneet kiinni, ritisivät iloisesti savuna ilmaan juhannuskokossa läheisellä Lokkiluodolla.

Sisustaminen on Pirjon rakas harrastus, ja äidin vanha kotitalo on osoittautunut oikeaksi aarreaitaksi. Sieltä ovat peräisin muun muassa keinutuoli, pöytiä ja tuoleja.

– Kunnioitan vanhoja esineitä niin, että olen säilyttänyt rämän puutuolinkin. Sillä ei voi istua, mutta siitä tuli mökin kattokoriste.

Kesäisin Pirjo viihtyy parhaiten ulkona, minkä päivettynyt ihokin paljastaa. Aamu starttaa yleensä verkkojen kokemisella. Nyt ulkona ehtii välillä oleillakin, kun suurimmat urakat on tehty.

– Kaislikon taltuttaminen oli melkoinen revohka. Leikkasin järviruokoa viikatteella ja poltin tontilla loputtomia määriä ruokokasoja. Lopulta kaislikko kuoli hapenpuutteeseen.

Pirjosta ja Antista on tärkeää elää luonnon ehdoilla. Lapsenlapsetkin otetaan mukaan kasvihuoneeseen tai vaikkapa ravustusreissulle. Pirjo on myös näyttänyt lapsille, miten leikitään vanhan ajan leikkejä kuten nurkka-ukkoa. Ei ihme, etteivät juniorit kaipaa televisiota tai nettiä viihdykkeiksi.

Ison järven laineet liplattavat lempeästi rantahiekkaan. Tiira päivystää järvenselällä puukepin nokassa, kunnes se syöksyy veteen pyydystäen pikkukalan.

– Rakastan rantamökkiä niin paljon, että käyn täällä talvellakin usein fiilistelemässä, Pirjo huokaa.