Sade ja ukkonen kiertävät Pikku-Pemberleyn tilan Lohjan maaseudulla. Sitten valo lankeaa pilvien raosta kukkia tulvivaan puutarhaan. Maiju Koskela uskoo, että täällä, hänen rakastamassaan vanhassa punaisessa talossa ja sen pihapiirissä, asiat ovat usein paremmin kuin muualla. Ja syystäkin, sillä puutarha muutti Maijun elämän suunnan.

”Haaveilin aina maalaiselämästä. Vuosia sitten olin tilanteessa, jossa mietin, mitä oikein haluan elämältäni. Olin ollut Englannissa maatilalla töissä, ja se oli ainoa asia, johon osasin tarttua. Mietin, mistä haluan herätä, ja ymmärsin, että haluan päästä suoraan sängystä puutarhaan.

Talon ympärillä on lempeä metsä. Vanhassa puustossa on paljon oksia, joten puutarhassa on vähän kuin lehväskatoksen alla. Omenapuuta kutsutaan arvokkaalla nimellä Grand Madame, mutta lajikkeesta minulla ei ole mitään tietoa. Omenapuun alta löytyi maakimalaisten pesä, ja olin siitä erityisen ylpeä saadessani tietää, että Englannissa ne ovat jo kuolleet sukupuuttoon. Olen metsittynyt täällä sopivasti. Käyn kaupungissa vain joka toinen viikko pesemässä pyykkiä. Kismittäisi olla siellä koko ajan.

Tässä talossa on hyvät ja lempeät fibat. Tämä on taikapaikkani. Ajattelin, että laitan täällä kaikenlaista, mutta täällä ei ole remontoitu yhtään mitään! Paitsi ikkunaruutuja olen vähän kunnostellut. Päivät vain katoavat, kun unohdun nojatuoliin tuijottelemaan ikkunasta ulos. Olen aina ollut hidas, enkä jaksa töhöttämistä. Olen ollut myös perfektionisti, mutta opettelen, etten jämähtäisi yksityiskohtiin. Enää en ota itseäni niin vakavasti, ja tulen vuosi vuodelta rennommaksi. Haluan leikkiä ja tehdä kaikkea ihan huvikseen. Toisaalta olen levoton tyyppi ja haluan kokeilla kaikenlaista.”

”Kiinteistö sai nimekseen Pikku-Pemberley, kun tontti lohkottiin. Sain miettiä nimeä yön yli, mutta se tuli täysin luonnostaan. Maanmittaajankin mielestä se oli hauskaa vaihtelua Männiköihin ja Koivurinteisiin. Nimi tulee elinikäisestä rakkaudestani Jane Austenin tuotantoon. Se maailma kaikkineen kiehtoo. Austenin romaaneissa on eleetöntä draamaa ja sama rytmi kuin minulla, eli kaikessa edetään äärimmäisen hitaasti. Huussista löytyy Mr. Darcyn muotokuva, ja tein paikalle oman vaakunan.

Olen vähän anglofiili. Englannin maaseutu on haaveideni paikka ja se edustaa minulle täydellistä ympäristöä. Englannissa maaseutu on elävä. Toki se on jossain määrin romantisointia – tiesin tänne muuttaessani, että ajatukset maalla asumisesta ovat haavekuvia. Ehkä minulla on kyky pysyä irrallaan reaalimaailmasta, hyvässä ja pahassa.”

”Vietän täällä paljon aikaa ystävien kanssa. Vintille mahtuu seitsemän yöpyjää. Olen järjestänyt Pikku-Pemberleyssä kesäfestareita useammalle kymmenelle hengelle. Onneksi on ystäviä, jotka haluavat viettää yhdessä kokonaisia viikonloppuja eivätkä vain käydä kahvilla. Kotini on hoivaava; kaikki tänne tulevat kokevat paikan jollain tavalla parantavana.

En suunnitellut tänne mitään sisustusta, mutta kun seisoin ja katselin tilaa, tiesin, mitkä tavarat tänne sopivat. Kaikki tavarat täällä ovat suvun esineitä, olen hakenut ne lapsuudenkodistani.”

”Edesmennyt isäni sanoi aikanaan, että minun pitäisi ryhtyä ­taiteilijaksi. Pitkään ajattelin, ettei minulla ole mitään annettavaa, ­pidin itseäni pinnallisena. Ensimmäiseltä koulutukseltani olen kauppatieteilijä. Ehkä sovinnainen osa elämää tuli hoidettua ­silloin. Sitten minusta tuli muotoilija ja taiteen maisteri, ja ajauduin opinnoissani työskentelemään kukkien kanssa. Vanhempien poismeno teki sen, että sedimenteistä on alkanut löytyä kerroksia.

Kun podin muotoilijan maailmantuskaa puutarhassani, päädyin opiskelemaan puutarhuriksi. Tein kukkasidontaa pari kuukautta, ennen kuin tajusin, miten järkyttävää tuontikukkien käyttö on ­kemikaalilasteineen. Ei ole mikään ilmastoteko ostaa neilikoita keskellä talvea. Aloin kasvattaa leikkokukkia itse talon puutarhassa. Haluan kertoa ihmisille vaihtoehdoista. Käytän kukkia luonnon ehdoilla kauden mukaisesti. Kutsun sitä luonnolliseksi floristii­kaksi. Nyt järjestän kukkakursseja ja myyn kukkatarhureille sopivia siemeniä, kukkasipuleita ja juurakoita. On niin paljon, mitä elämässä pitää ehtiä kokemaan!”

Kuvausten jälkeen Maiju löysi uuden maaseutu-unelman ja Pikku-Pemberley sai uudet asukkaat.