
Pitääkö pihapuu kaataa? Arboristi antaa vinkit puiden tarkkailuun ja hoitoon
Tunnistatko, milloin pihapuu on vaarassa kaatua? Arboristi kertoo merkit, joihin jokaisen rakennuksen omistajan kannattaa kiinnittää huomiota. Lähipuita kannattaa tarkkailla ja huolehtia siitä, että upeimmille yksilöille riittää tilaa ja ravinteita.
Sanotaan, että lehtipuut ovat kuin ihmisen naama, josta näkee, onko terve vai sairas. Puussa sairauden merkkejä voivat olla kuivuminen, latvuksen harveneminen tai sienikasvusto rungossa. Havupuita on lehtipuita vaikeampi tulkita. Esimerkiksi kuusi voi olla ihan vihreä, vaikka se olisi tyvestä laho ja katkeaisi seuraavassa tuulenpuuskassa.
Isoja puita pidetään turhaan vaarallisempina kuin pienempiä. Vanha mänty on voinut olla paikallaan jo sata tai kaksisataa vuotta ja kestänyt kaikki myrskyt. Pienempi puu voi olla paljon isoa arvaamattomampi.

Jätä ne oksat ammattilaiselle, joihin et itse maasta käsin yllä.
Monesti puiden ongelmat ovat hoidettavissa. Oksat, joihin ulottuu maasta, voi katkaista itsekin pari senttiä oksankauluksesta, ei ihan rungon tyvestä. Oksankaulus on hieman paksumpi rengasmainen kohta, josta oksa kiinnittyy runkoon. Se kannattaa säilyttää ehjänä, koska se sisältää soluja, jotka auttavat puuta sulkemaan haavan.
Kuolleen oksan voi poistaa koska vain. Terveitä oksia ei kannata leikata huhti–toukokuussa, jolloin puun nestekierto on vilkasta ja leikkauskohta vuotaisi vettä ja ravinteita puusta. Sen seurauksena nestekierto latvustoon voi häiriintyä tai puuhun päästä bakteereja. Leikkaaminen kannattaa aina tehdä kuivalla säällä.
Rakennuksen tai kulkureitin lähellä oleva puu pitää todennäköisesti kaataa, jos sen rungossa näkyy lahottajasientä, latvus alkaa harventua, runko pehmetä ja oksatkin alkavat kuolla.
Energiasta ja valosta kilpailevaa kasvustoa ja puita voi poistaa, jotta säästettävät puut voivat paremmin. Pienikokoiset kilpailijat on hyväkin poistaa kauniiden suurten puiden tyvestä.

Tee ainakin tämä:
Poista kuivuneet oksat omenapuista vuoden tai parin välein. Poista pienempi kasvusto isojen puiden ympäriltä.
Vältä tämä:
Älä kaada puuta itse, ellet varmasti tiedä mitä teet. Ilman oikeita varusteita ei kannata liioin kiivetä puuhun sahan kanssa.
Syksyllä
- Istuta lehtipuita. Avaa juuripaakkua, etteivät juuret jää istuttaessa spiraalimaisesti. Huolehdi, ettei maan alle jää puun juuren kohtaa, josta juuristo lähtee.
- Kastele taimia taimiston ohjeiden mukaan.
- Istuta uudet puut vähintään 4–5 metrin päähän rakennuksista. Puiden istutusvälin on hyvä olla vähintään 5–6 metriä.
- Suojaa taimet ja nuoret puut metallisella suojaverkolla kauriilta ja jyrsijöiltä.
- Arvioi, pitäisikö puita kaataa varjostamisen, näköalan, puun sairastumisen tai lahoamisen takia. Merkitse ne nauhalla.
- Poista turhan tiheäksi kasvanutta kasvustoa puiden juurelta.
Talvella
- Pidä silmällä, kertyykö oksiin tai latvuksiin niin paljon lunta, että se voisi murtaa tai pysyvästi taivuttaa niitä. Lumi on helpointa pudottaa heti satamisen jälkeen.
- Pudota lumi ravistelemalla ohutta runkoa tai koputtele lumista oksaa puukepillä tai teleskooppivarrella.
- Tarkista talvimyrskyn jälkeen tuhot puustolle, rakennuksille ja kulkureiteille.
- Tarkista, ettei poistettavissa puissa ole linnunpesiä. Jos ei ole, puut voi kaataa. Tarvittaessa teetä työ metsurilla.

Keväällä
- Tarkista, onko kulkureiteillä tai rakennusten lähellä olevissa puissa talven jäljiltä murtumia tai katkenneita oksia.
- Seuraa, puhkeaako puuhun silmuja. Jos puu ei viherry, se voi olla kuollut tai stressaantunut. Silmäile myös runkoja ja kantoja, onko niihin tullut lisää kääpiä tai sieniä, jotka voisivat lahottaa puuta. Pidä stressaantuneita ja sairastuneita puita silmällä.
- Leikkaa vaurioituneet oksat ja tee tarvittaessa kevyttä harvennusta ennen lintujen pesimäkautta.
- Tue nuoria taimia tarvittaessa tukipuilla.
- Istuta havupuita ja varmista, että puun juurenniska jää näkyviin. Suojaa taimet suojaverkolla ja kastele niitä.
Kesällä
- Tarkkaile latvoja. Harventunut tai kellastunut lehvästö kertoo yleisimmin kuivuudesta, ja hoidoksi riittää kastelu. Myös kevyt lannoitus alkukesästä voi auttaa.
- Värimuutokset, tahmeus tai reiät lehdissä voivat kertoa toukista tai kirvoista. Leikkaa eniten vaurioituneet oksat pois, samoin kuivat, lehdettömiksi jääneet oksat.
- Tummat täplät lehdissä tai neulasissa, ennenaikainen variseminen tai käävät rungossa ovat merkkejä sienitaudista. Leikkaa sairastuneet oksat, kerää laikukkaat lehdet ja vie niiden jäte pois tontilta.


Asiantuntijana on toiminut arboristi Jarno Lehtoranta Arboristipalvelu Lehtorannasta.
