Pienen tilan sisustaminen: poimi 18 ideaa, joiden avulla saat niukoista neliöistä kaiken irti
Sisustus
Pienen tilan sisustaminen: poimi 18 ideaa, joiden avulla saat niukoista neliöistä kaiken irti
Pienen kodin sisustaminen on palapelin kokoamista. Onneksi oikeat palat saa valita itse: kekseliäillä valinnoilla neliöistä saa kaiken irti.
Julkaistu 18.1.2019
Avotakka

Kalusteiden mittasuhteet ovat erityisen tärkeitä, kun neliöitä on vähän. Koossa maltti on valttia: sirot kalusteet pitävät kokonaisuuden ilmavana, kun taas liian suuret saavat tilan tukkoon.

Monitoimikalusteet säästävät tilaa ja ovat niukoissa neliöissä käteviä. Muista ottaa myös seinät hyötykäyttöön, sillä kaikki, mikä on irti lattiasta, tekee tilalle pelkästään hyvää. Kiinteissä kaapeissa huonekorkeus kannattaa hyödyntää maksimiin eli lähes kattoon asti.

Tavaroiden suhteen pienessä kodissa ei ole varaa rönsyillä, vaan kaikki kodin esineet on syytä hankkia harkiten. Jos haluaa maksimoida tilan tunnun, kannattaa opetella karsimisen jalo taito. Kaikki turha kiertoon!

Järjestys ennen kaikkea

Hyödynnä kaapinoven sisäpinta säilytykseen ja kiinnitä siihen kapea hyllykkö ja koukkulista. Kun kaappi on sisältä vaalea, siitä on helpompi löytää tarvittavat tavarat. Säilytysritilä ja metallikori, Granit.

Luo järjestys erikokoisilla koreilla. Hayn kokoontaittuvat Colour Crate -laatikot ovat pinottavia. S-koon laatikko on kooltaan 26,5 x 17 x 10,5 cm.

Korkeahko kaappi tarjoaa säilytystilan lisäksi laskutilaa. Kapean kaapin mdf-ovissa on komea diagonaalikuvio, (70 × 35 cm, kork. 105 cm), Ellos.

Säästä kaappitilaa ja täytä lattiatyyny vieraspeitolla ja -tyynyllä. Kelim-rahi, Zoco Home.

Hyödynnä seinät ja katto

Huonekorkeudesta kannattaa ottaa kaikki irti. Sijoita säilytyskaappeja ikkunan yläpuolelle ja valitse kalusteita, joissa on säilytystilaa. Ekebol-sohvan rungossa on hyllyjä, Ikea.

Suomalainen Studio Finna suunnitteli Ferm Livingille Pujo Hanging -naulakon, jonka korkeutta voi tarpeen mukaan jatkaa jopa 54 senttiä lisää (120 × 57 cm), Formverk.

Seinään kiinnitettävä istuin taittuu kätevästi ylös. Tiikkinen Cutter-penkki (39 × 31 cm), Skagerak.

Eteinen toimivaksi

Kapeaa eteistä kannattaa avartaa suurella peilillä. Nordalin seinäpeilissä on koukkuja ja tankoja ulkovaatteiden ripustukseen. Kengät saat säilytettyä kalusteen alla (80 × 190 cm), Vida Interiör.

Monikäyttöinen penkki sopii sekä istuimeksi että sivupöydäksi. Menun Meet-metallipenkkiin kuuluu huopa­päällinen, (79 × 38 cm, kork. 45 cm), Finnish Design Shop.

Kiinnitä pienet tärkeät liput ja laput seinäritilään. Walmentin 6 Square Grid -seinä­ritilän voi asentaa vaaka- tai pysty­suoraan. Esineet kiinnittyvät ruudukkoon klipseillä, magneeteilla tai koukuilla, Tre.

Valitse sirot linjat

Mitä pienempi tila, sitä kevyemmät kalusteet kannattaa valita. Sirojalkaiset kalusteet eivät tee tilaa ahtaan näköiseksi. Mingle-sarjan pöytälevy ja jalat, Ferm Living.

Kun kaipaat laskutilaa, valitse ilmavalta näyttävä sivupöytä. House Doctorin kapea Sculpture-konsolipöytä ei tuki tilaa (120 x 28 cm).

Kapea ja korkea hyllykkö ratkoo pikkuesineiden säilytysongelmat. Bloomingvillen Lea-hyllyn runko on metallia ja hyllyt keisaripuuta (65 × 17 cm, kork. 177 cm).

Näin onnistut:

1. Ota kaikki pinnat käyttöön

Hyödynnä myös pystypinnat tarkoin. Kiinnitä kalusteita seinään, jotta saat mahdollisimman paljon lattiatilaa vapaaksi.

2. Laita rullat alle

Pyörillä varustetut kalusteet siirtyvät helposti pois tieltä. Moneen kalusteeseen voi jälkeenpäin asentaa renkaat.

3. Suosi monitoimikalusteita

Valitse useaan eri toimintaan taipuvia, jatkettavia, pinottavia tai kasaan meneviä kalusteita.

4. Tee peileillä optinen harha

Ripusta suuri seinäpeili lisäämään valoa ja tilan tuntua. Mitä suurempi peili, sitä parempi.

5. Muista hyvä valaistus

Pienessä tilassa on usein vain yksi kattopistorasia keskellä huonetta. Hanki valaisin, joka suuntaa häikäisemätöntä valoa eri suuntiin.

Kommentoi »