Kylän lumoava tunnelma, arkkitehtuuriltaan kiintoisat vanhat, suuret talot ja jalopuiden reunustamat kapeat maaseututiet tuovat mieleen Ruotsin maaseudun tai eteläisen Ranskan. Kun Bypiasin yrittäjä, muotisuunnittelija Pia Erlund, 53, ja Bypiasin talousjohtaja John Erlund, 57, asuivat kokeeksi tovin vuokralla Sjökullan kartanon maisemissa, tämä seutu Kirkkonummella hurmasi heidät täysin.

Sitten alueelta tuli myyntiin Pian tarkkojen haaveiden mukainen kiinteistö: huvikumpua muistuttava keltainen, iso ja vanha hirsitalo vuoden 1914 tienoilta. Siinä oli mansardikatto ja korkeat ruutuikkunat. Huoneita oli 350 neliön talossa runsaasti, mutta jokaiselle kymmenelle tuntui löytyvän järkevä tarve.

Pia olisi tehnyt kaupat välittömästi, mutta John halusi ensin varmistua talon teknisestä kunnosta ja materiaaleista. Remontti osoittautui ammattimaisesti tehdyksi, joten John nosti peukkunsa. Se oli menoa siltä seisomalta.

– Olen päivittäin onnellinen kodistamme. Kun suuntaan töistä kotiin päin, ajatukseni virittyvät meditoivaan tunnelmaan ja hykertelen hyvästä olosta jo ajomatkan aikana, kuvailee Pia.

Meidän työelämämme on yhtä menoa ja vilskettä aamusta iltaan, useimmiten jopa seitsemän päivää viikossa. Tästä syystä halusimme kodin rauhan ja hiljaisuuden keskeltä. Rakastan maaseudun puhtautta; ihmisen jäljet eivät näy kaikkialla, ja harva asutus antaa tilaa luonnolle. Haaveeni on aina ollut vanha, keltainen, mansardikattoinen huvikumpu – ja juuri sellainen osui eteemme kuin hopeatarjottimella, täydellisesti maaseudulla mutta kuitenkin pääkaupungin kupeessa.

Sepä tässä olikin hassuinta! Emme ole remppapariskunta ja tiesimme, että suuren remontin organisointi olisi vienyt aivan liikaa energiaa. Talo yllätti minut täysin: kaikki tuntui heti niin omalta. Edelliset omistajat olivat remontoineet koko talon sellaisella pieteetillä, ettei meille jäänyt mitään korjattavaa. Meistä tämä tuntui melkein liian helpolta, joten päädyimme poistamaan parin huoneen tapetit ikään kuin riittinä, jolla merkkasimme talon ikiomaksemme.

Visuaalisuus vaikuttaa voimakkaasti mielentilaani, ja siksi olen meidän perheemme sisustaja. Onneksi John viihtyy samoissa väreissä ja tunnelmissa. En juuri seuraile sisustusmaailman trendejä, sillä minulla on niin vahva oma näkemykseni. Ihailen joskus vaikkapa taiteilijoiden rönsyilevyyttä ja estottomuutta sekä muotojen ja värien käyttöä mutta haluan, että oma ympäristöni on rauhallinen, maanläheinen ja rennon boheemi. Vaikka pidän väreistä, haluan itse elää pumpulimaisen pehmeiden ja kodikkaiden sävyjen keskellä.

Tekstiilien tulee olla luonnollisia: yleensä valitsen pellavaa ja juuttia. Ronskisti patinoitunut puun pinta saa minut kehräämään. Rakastan isoja ja painavia huonekaluja enkä oikein osaa tehdä siroja asetelmia. Työmme vuoksi matkustamme jatkuvasti kuvauksellisissa miljöissä maailmalla, ja olenkin ihastunut eurooppalaiseen antiikkiin, vanhoihin kultakoristeltuihin peileihin ja mahtipontisiin kristallikruunuihin. Niiden avulla saan potkua ja kontrastia rauhalliseen sisustukseen, sillä seesteisyyden ei pidä olla tylsää.

Olemme henkeen ja vereen koti-ihmisiä. Aina kun mahdollista, haluamme viettää vapaan-ajan kotona. Silloin on tärkeää, että saamme rentoutua ja tehdä, mitä huvittaa. Tosin siinä käy useimmiten niin, että innostavia työhön liittyviä ideoita alkaa tulvia päähäni. Kotona vietetyt etäpäivätkin ovat luksusta. Koska rakastan siisteyttä ja talo on suuri, käytämme siivouspalvelua. Se on ihanaa ja melko välttämätöntä työssä jaksamisen kannalta. Meille jää aikaa nauttia hyvästä ruoasta, musiikista, tai voimme lueskella ja laiskotella. Välillä kutsumme aikuiset poikamme pitkälle sunnuntailounaalle. Lempipaikkani on veranta, jonka ruutuikkunoista on kauniit näkymät suoraan järvelle. Tämä talo rauhoittaa minut, hieman levottoman luonteen. Koti on turvasatamamme.

Emmehän me voi elää ilman projekteja, edes kotona. Piha ja puutarha tulevat olemaan iso työmaa lähitulevaisuudessa, koska ne ovat täysin alkutekijöissään. Talomme on toiminut läheisen kartanon ruokalana, joten puutarhaan ei ole siksi aikoinaan kiinnitetty juurikaan huomiota. Tahdomme järvelle viettävän ison nurmikon laidalle uima-altaan ja rantasaunan ja sen yhteyteen laiturin. Samalla ranta pitää ruopata. Sen jälkeen alamme suunnitella tilavaa aittarakennusta. Välillä istuskelemme yläpihan terassilla ja hahmottelemme rakennusten sijoittelua ja muotokieltä. Emme halua peittää rakentamisella yhtään näkymää, sillä mikään ei ole rentouttavampaa kuin istua ja tuijottaa järveä. Haaveilu kuuluu suunnitteluprosessiini ja tekee siitä nautinnollista.