Avotakka

Petra aikoo pelastaa Rapolan sukukartanon ja sen 13 rakennusta: "Maalasin huussin kattoa ja mietin, että näinkin voi aikansa käyttää"


Juristi Petra Schulze Steinen on aloittanut suuren urakan, Rapolan kartanon ja sen huonokuntoisten rakennusten remontin. Hän on valmis tekemään kaikkensa, jotta saa Sääksmäellä sijaitsevan sukutilan kukoistamaan.
Kuvat Juha Juntto

Tarinan mukaan tasavallan presidentti P. E. Svinhufvud katsoi Rapolan ruokasalin ikkunasta ulos, pyyhkäisi kosteuden silmäkulmastaan ja sanoi:

– Joka tämän maiseman on lapsuudessaan nähnyt, ei voi sitä koskaan unohtaa.

Tuokio sijoittuu 1930-luvulle, jolloin presidentti oli käymässä vanhassa lapsuudenkodissaan, ja siitä kertoo Petra Schulze Steinen. Hän hankki puolisonsa Michael Schulze Steinenin kanssa Sääksmäellä sijaitsevan Rapolan kartanon muutama vuosi sitten – takaisin suvulle. Petra on isoäitinsä isoäidin Edla Hakkilan kautta sukua Rapoloille, joilla kartano oli 1868–1993.

– Rapola on täynnä tarinoita. Osa on tosia, ja osan alkuperä jäänee ikuisesti varmistamatta.

Päärakennuksen vuorilaudoituksen malli on Kustaa Rapolan ajalta 1870-luvulta. Siinä vaihtelevat erisuuntaiset ja -tyyppiset laudoitukset. Asuin- ja ullakkokerroksen rajaa on korostettu lautojen päitä loveamalla.
1860-luvulla rakennetussa harmaakivinavetassa on peräti 1 700 neliötä.
Petra Schulze Steinen työskentelee arkisin Euroopan keskuspankissa. Vapaa-ajat hän viihtyy perheineen Rapolassa.

Välimaastoon sijoittuu kartanon 1 700 neliön kivinavetan alkuperä. Komeuden rakennutti 1860-luvulla P. E. Svinhufvudin (1861–1944) isoisä, lääninkamreeri Pehr Gustaf Svinhufvud. Hän ampui itsensä vuonna 1867 varattomana, ja sitkeän kuulopuheen mukaan juuri mahtailevan navetan tähden.

– Joka tapauksessa kartano myytiin pakkohuutokaupalla seuraavana vuonna. Sen hankki Sääksmäen Koivuportaan Pietolasta tullut rusthollari Kustaa Pietola, joka otti sukunimekseen kartanon nimen, Petra kertoo.

Kustaan poika oli rehtori ja kansanedustaja Frans Oskar Rapola ja pojanpoika suomen kielen professori ja akateemikko Martti Rapola. 1915 kartanon osti Kustaan tyttärenpoika agronomi Juho Kuuliala, ja Kuulialat viljelivät kartanoa vuoteen 1993 saakka, jolloin se siirtyi maanvaihdossa valtiolle. Schulze Steinenit ostivat kartanon ja sen 13 rakennusta Senaatti-kiinteistöiltä.

Kartanon nykyisestä vierashuoneesta tulee remontin yhteydessä kirjasto. Korkkimatto on 1920-luvulta.
Isossa salissa on alkuperäinen kaakeliuuni, joka on nyt kunnostettu toimivaksi.
Olen asunut ja työskennellyt pitkään ulkomailla, ja ehkä siksi juuret ovat tulleet entistä tärkeämmiksi.
Vanha lasten keinutuoli on saanut paikan ruokasalin nurkasta.

Kartanon vierellä kohoaa esihistoriallisesta varustuksesta kuulu Rapolanharju, jonka laki on noin 70 metriä Vanajaveden Rauttunselän yläpuolella.

– Kartano kaipasi pelastajaa ja elämää. Suvullamme on ollut vuodesta 1896 lähtien kesäpaikka kartanon lähellä, ja olen viettänyt Rapolan seudulla kaikki lapsuudenkesät sekä oman perheen kanssa kesät vuodesta 2000, Petra kertoo.

Hän seisoo siinä missä P. E. Svinhufvud aikoinaan.

– Olin vielä pieni, kun täällä pidettiin sukujuhlat. Kuljeskelin huoneesta toiseen, ja paikka tuntui loputtoman isolta. Taisin hätääntyä, kun en löytänyt heti vanhempieni luokse.

Huonekaluja on toistaiseksi vähän, koska kartano oli lähes tyhjä, ja tyyliin sopivia kalusteita hankitaan vähitellen. Tällä hetkellä kunnostus on pääasia. Petra ja Michael ovat juristeja, ja Petra sanoo, että remontointi on hyvä vastapaino työlle Euroopan keskuspankissa.

– Olen asunut ja työskennellyt pitkään ulkomailla, ja ehkä siksi juuret ovat tulleet entistä tärkeämmiksi.

Petra on jo luonut muutamiin huoneisiin, kuten ruokasaliin, kodikkaan tunnelman.
Senkki on päärakennuksen alkuperäiskalustoa. Kaluste on niin painava, että sai jäädä paikoilleen.

Rapolan puurakenteisen päärakennuksen vanhimmat osat ovat vuodelta 1813, ja se on täynnä eri aikojen kerrostumia. Rakennusta laajennettiin jo 1829, mutta nykyhahmo on peräisin 1923 toteutetuista muutostöistä. Tuon aikaisen työselityksen mukaan uudistuksiin kuuluivat salin taiteovi, ponttilautalattiat ja -katot, jotka tosin myöhemmin peitettiin useissa huoneissa Halltex-levyksi kutsutulla huokoisella kuitulevyllä. Samassa yhteydessä lattiat peitettiin korkkimatoilla isoa salia lukuun ottamatta. Sen leveä laudoitus on alkuperäinen kuten myös lautakatto.

Eteishallissa näkyvät vuonna 1954 tehdyt muutokset, uusi ullakon porras ja eteisen ovet. Uuden osan seinien lastulevyeristykset ja laakaovet ovat peräisin vuosilta 1965–66, jolloin taloon asennettiin öljykeskuslämmitys. Samassa yhteydessä osa kaakeliuuneista purettiin.

– Muutama uuni on jäljellä, vaikka niiden hormit katkaistiin. Korjautimme ensin salin uunin hormin, ja nyt uuni lämmittää mukavasti koko huoneen. Kolmen muun uunin korjaus on valmistumaisillaan, Petra sanoo.

Puramme 1980-luvun muutokset siinä toivossa, että ku­kaan ei harmittele asiaa sadan vuoden kuluttua.
Taidemaalari Mikko Oinosen maalaus on huutokauppalöytö ja esittää kartanon pakaritupaa ja aittaa. Pöydän on tehnyt Petran äidin isoisä, Sääksmäen rovasti Wallinheimo.
Pakaritupa ja aitta ovat edelleen samoilla sijoillaan kuin Mikko Oinosen maalauksessa.

Viimeisimmässä muutoksessa 1985 uusittiin uudella puolella oleva keittiö ja kylpyhuone. Niiden muuttaminen vanhan talon mukaisiksi on jo vauhdissa.

– Tarkoitus on säilyttää eri kerrostumia, mutta puramme 1980-luvun muutokset siinä toivossa, että ku­kaan ei harmittele asiaa sadan vuoden kuluttua.

Aikoinaan kartanossa on ollut kaksi päärakennusta. 1873 Kustaa Rapola rakennutti uuden päärakennuksen, alapytingin, ja vanha päärakennus, yläpytinki, jäi suvi­asukkaiden käyttöön. Heihin kuului muun muassa taiteilija Akseli Gallen-Kallela.

– Helmikuussa vuonna 1919 kellarissa olleeseen puuastiaan viety tuhka sytytti alapytingin tuleen.

Uusi päärakennus paloi irtaimistoineen perustuksiaan myöten, minkä jälkeen perhe muutti takaisin tänne yläpytinkiin, Petra kertoo.

Petra Schulze Steinen on viettänyt Rapolassa aikaa lapsuudesta lähtien. Siitä on tullut osa sielunmaisemaa.
Rapola on presidentti Pehr E. Svinhufvudin syntymäkoti. Patsaan pystytti Hämeen heimoliitto vuonna 1937. Kartano kuului suvulle vuosina 1725–1868.

Rapolan rakennukset on suojeltu rakennusperintölailla, ja tehtävää on paljon. Rapistunut maali on monin paikoin ongelmista pienimpiä. Sammaloituneita kattoja, lahoa, murtumia ja sortumia sekä pettäneitä perustuksia riittää. Viimeisin löytö on vuoto kivinavetan katossa.

– Kesällä korjasimme ulkokäymälän pärekaton. Kun maalasin katolle kohoavaa tuuletuskanavaa, hämmästelin, että näinkin voi aikansa käyttää. Mutta emme ole kertaakaan katuneet, että ryhdyimme urakkaan.

Toistaiseksi rakennuksia ympäröi villiintynyt puisto, jossa vuohenputket, juolavehnät, pujot ja nokkoset rehottavat. Seassa viihtyvät myös akileijat, ukkomansikat ja varjoliljat, idänunikot, pensaskärhöt ja siperiankurjenmiekat. Ikivanha rohdoskasvi keltamo kielii siitä, että alueella on ollut asutusta pitkään.

– En ota vielä paineita puutarhasta, Petra sanoo.

Kunhan Rapola tästä vielä kohenee, Schulze Steinenit aikovat avata ovet myös kuntalaisille ja muille kävijöille.

– Ainakin pientä majoitustoimintaa on luvassa.

Kartanon vanha pääsisäänkäynti on kivijalassa

Kartanossa kun ollaan, täytyy lopuksi kysyä kummituksista. Naapurikartanossa Voipaalassa kuulemma kummittelee. Miten on Rapolan laita?

– Toistaiseksi yliluonnollisesta ei ole havaintoa. Rapolassa on aina ollut turvallista olla, ja säilytän mielelläni tunteen myös jatkossa.

Täytyy toivoa, että kartanossa varttunut Martti Rapola kirjoitti lapsuusmuistoistaan pilke silmäkulmassa:

”Oikeanpuoleisesta päästä vei ovi kamariin, joka oli yhtä pimeä, mutta vasemmalta ei päästykään siellä oleviin kamareihin, vaan kaksia rinnakkaisia portaita, toisia alas kolkkoon kiviseinäiseen kellarieteiseen, vuosisataishaamujen pariin, toisia narisevia ylös ullakolle, jossa oli suuri vesikaton alainen keskushuone sekä kaksi hauskaa päätykamaria. Näiden hauskuutta saattoi joskus elokuun öinä, kun sinne syystä tai toisesta joutui majoitetuksi, huomattavasti vähentää kapeista, pimeistä sivukomeroista uhkaava kummitus, oliko se sitten Armo-vainaa vai itse hirveä Kamreeri, siitä meillä pojannappuloilla ei ollut selvää käsitystä.”

Julkaistu: 8.2.2019