
8 × puoleensavetävä petaus – katso vinkit, joilla sijaat tyynyt ja peitot tyylikkäästi!
Pieni aamurutiini, iso vaikutus makuuhuoneen tunnelmaan. Nämä kahdeksan petausta kutsuvat kellahtamaan, onpa tyylisi runsas tai minimalistinen. Kokosimme kotijutuistamme kahdeksan inspiroivaa ideaa sängyn petaukseen.
1. Yhdistä klassikkokuosit


Trendirintamalla on näkyvissä vahva ruutukuosien esiinmarssi. Ruutu yhdistyy luontevasti toiseen klassikkokuosiin eli raitaan. Rivitä tyynyt isoimmasta pienimpään. Helmalakanallisen petauksen viimeistee houkuttelevan mukavaksi muhkea peitto.
2. Kolme riviä tyynyjä


Tässä kodissa sisustustekstiileitä on ylenpalttisen runsaasti, jopa kymmenissä kuoseissa. Runsaat kirjailut ja kohokuviot tulevat parhaiten esiin tasaisten ja yksiväristen pintojen seurassa, ja kiiltäviä pintoja korostavat puolestaan himmeät. Niinpä yhdeksän koristetyynyn erilaiset sävyt ja kuosit korostuvat tehokkaasti yksivärisellä vaalealla päiväpeitolla.
3. Unien sinimaahan


Mummolamaiset kukkakuosit ovat vallalla petaustrendeissä maailmalla. Levollista tunnelmaa luo seinien sininen sävy, Tikkurilan S490, joka jatkuu tekstiileissä. Hemtexin päiväpeitto on saanut parikseen kukkakankaan kirpputorilta. Yksivärisen ja kukkakuvioisen yhdistelmä toistuu myös pystyyn asetetuissa koristetyynyissä.
4. Puhtaat, valkeat lakanat


Petaustrendien yksi linja korostaa minimalismia, jossa olennaista ovat laadukkaat luonnonmateriaalit ja hillitty luksus. Tyyliin sopivat valkeat lakanat, jotka jätetään hieman näkyviin päiväpeiton alta. Unohda tyynyröykkiöt: nosta vain kahdet erisävyiset ja -kokoiset tyynyt päällekkäin.
5. Rennosti romanttinen


Helmalakana on palannut, ja se on mainio keino piilottaa tylsän näköinen runkopatja. Myös poimut ja rypytykset trendaavat. Päiväpeitto on laskostettu vuoteen jalkopäähän, mikä jättää näkyviin seinän sävyyn sulautuvat okranväriset lakanat. Samankaltaisia pellavaisia vuodetekstiilejä on muun muassa Ellos Homella.
6. Päiväpeitto ei ole pakollinen


Jos vierastat helmalakanan rimpsuja, sitä saa myös näin linjakkaana versiona. Kun lakanat ovat kauniit ja sijaus siisti, päiväpeiton voi jättää kokonaan pois. Hempeä huopa ja pienet koristetyynyt tuovat hieman väriä neutraaliin sävymaailmaan. Tyynyjen klassisen säntillistä pystyasettelua virkistää pieni, harkittu epäsymmetria.
7. Ryhtiä toppauksella


Satiinipuuvillainen tikkipeitto ryhdistää hotellityylisen petauksen ja samettityynyt tuovat pehmeyttä. Perinteinen vuoteen sijaus piilottaa lakanat kokonaan. Päiväpeittoa ei silti tarvitse vetää päätyyn asti vaan sen voi taittaa reippaasti yläreunasta, jos nurja puolikin on kaunis. Harmaa saa persikan ja roosan sävyt hehkumaan.
8. Pääroolissa tyynypinot


Kun sävyt ovat harmoniassa ja materiaalit sellaisenaan kauniita, ei tarvita paljoa. Karun minimalistisessa tyylissä päiväpeiton tai viltin voi jättää jämptin petauksen jalkopäähän. Sijatun vuoteen jujuksi riittävät kolmen samankokoisen tyynyn pinot, jotka kokoavat yhteen tilan maanläheiset sävyt.