Olen harrastanut Aalto-keräilyä 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Kiinnostukseni alkoi kolmijalkajakkarasta, jonka näin tuttavani varastossa. Meille tuli siitä juttua, ja hän sanoi, että jos olen kiinnostunut Aallosta, hänellä olisi prototyyppi Alvarin nojatuolista. Teimme nojatuolista kaupat, mutta jakkara unohtui varastoon ikuisiksi ajoiksi. Aloin tutkia Aaltojen tuotantoa ja ostaa kaikki esineet, joita tuli vastaan. Vaikka jakkara oli päälle maalattu, minua on jäänyt harmittamaan, ettei sitä tullut ostettua.

En ole koskaan ajatellut kokoelmani huonekaluja sijoituskohteena, vaikka tietenkin niiden arvo on 30 vuodessa noussut. Ostin niitä omaksi ilokseni, ja aloin myös kalustaa silloista kotiani niillä. Sitä ennen kotonani oli kotimaista 30-luvun funkista ja jotain putkifunkistakin.

Ensin keräsin Aaltojen huonekaluja, sitten myös valaisimia ja lasia. Alun perin tarkoitukseni oli keräillä vain kalusteita, mutta kun muitakin hauskoja esineitä löytyi, mielenkiintoni laajeni.

Kolmijalkajakkaroita on 60–70 – sen tarkemmin en osaa sanoa itsekään. En ole kerännyt mitään muuta esinettä vastaavalla tavalla. Melkein kaikki jakkarat ovat erilaisia keskenään. Alkuvuosikymmeninä jakkaroita sai tilata Artekin tehtaalta ihan minkä värisenä halusi. Esimerkiksi linoleum-pintaisia jakkaroita minulla on 12 eri värityksessä.

Kaikkia Aaltojen jakkaroita, Viuhka- ja Y-mallit mukaan lukien, minulla on yli 100.

Minulla on yli tuhat esinettä: noin 550 huonekalua, 130 valaisinta ja 400 lasiesinettä. Lasiesineistä suurin osa on Aino Aallon. Minulla on kattava kokoelma Alvarinkin laseja, mutta Aino Aallon lasia aloin kerätä jo alkuvaiheessa.

Yksinkertaisuus ja funktionaalisuus: Niitä on voinut käyttää myös apu- ja yöpöytinä. Koska niitä voi pinota, 10–15 jakkaraa ei vie sen enempää lattiatilaa kuin yksi jakkara. Jostain syystä jakkaroita näki melko paljon vielä 90-luvun alussa.

Olen halunnut hankkia mahdollisimman alkuperäiskuntoisia jakkaroita, olkoot sitten vaikka kuinka kuluneita. Kuluma kuuluu esineen elämään. Kyllä minulle joskus on rumasti maalilla sudittuja jakkaroitakin tullut esimerkiksi osana isompaa erää. Niitä en kuitenkaan ole säästänyt kokoelmaani.

Kaikki esineeni ajoittuvat ajalle 1928–1965. Vuonna 65 tehdas vaihtoi paikkaa, ja osia alettiin taivuttaa koneellisesti. Olen rajannut keräilyni näin, koska en arvosta niin paljon koneellisesti taivutettuja huonekaluja kuin ihmisen omin käsin taivuttamia. Joka ainoa vanhemmista huonekaluista on yksilö. Nykyisistä Muumi-jakkaroista sun muista en perusta.

1990-luvulla oli paikallisia huutokauppoja, ja Turussakin oli huutokauppa melkein joka ilta. Olen tehnyt löytöjä myös osto- ja myyntiliikkeistä ja saanut vinkkejä tuttavilta. Hyvällä keräilijällä pitää olla valtavan hyvät verkostot. Minulla on kavereita, tuttuja ja puolituttuja Oulusta etelään ympäri Suomen. Myös sanomalehti-ilmoittelu oli 90-luvulla merkittävä tapa, joten minulla oli kuvallisia ja kuvattomia lehti-ilmoituksia.

Turun seutu on ollut hedelmällistä, koska Aaltojen tuotteita on valmistettu täällä kohta sata vuotta. Niitä on levinnyt tänne vanhojen tehtaan työntekijöiden mukana. Mallipuusepät yleensä lunastivat ja veivät kotiin ne koekappaleet, joita ei otettu tuotantoon. Alvarin prototyyppivalaisimia on kulkeutunut myös huutokauppoihin, jotka eivät ole aina tunnistaneet niitä Aalloiksi.

Minulla on monen sadan neliön varastot, joissa ne ovat enimmän osan ajasta. Esineitäni on ollut myös näyttelyissä vuodesta 1998 alkaen, jolloin oli Alvar Aallon syntymän satavuotisjuhlavuosi. Sen jälkeen olen järjestänyt itse noin 20 näyttelyä ja lainannut esineitä museoiden näyttelyihin. Olen myös lahjoittanut kokoelmastani kymmeniä kaksoiskappaleita Alvar Aalto -museolle, jolta kyseiset esineet ovat puuttuneet. Ennen kävin varastolla ihailemassa kokoelmaani, mutta viime syksynä huonekalut tulivat Taidehallin Aallot-näyttelystä kuljetuslaatikoihin pakattuina, joten en näe niitä.

Kotini on sisustettu Artekilla. Musiikki- ja kirjastohuoneessa minulla on apupöytänä 40–50-luvulta oleva kolmijalkajakkara, jossa on alkuperäinen siniseksi maalattu kansi. Se on kiva väripilkku. Lisäksi porrastasannetta kaunistamassa on hyvin vanha jakkara, jossa on karkea niinikankainen päällinen. Tykkään siitä siksikin, että Aino Aallon sisustamassa Villa Maireassa on aivan samanlainen. On meillä tietysti muutakin, kuten vaimon perintökalusteita.

Tykkään hirveästi hauskoista kolmivärisistä jakkaroista, koska ne eivät ole vakiotuotteita, vaan jonkun asiakkaan tilaamia. Niissä saattaa olla esimerkiksi kansi päältä loimukoivua tai jalopuuta, kannen reuna mustattu ja jalatkin eri väriä. Suosikkiväritykseni on Paimion parantolan alkuperäisessä jakkarassa, jossa on vihreä kansi ja oranssinpunaiset jalat. Ostin sen parantolan harvinaisen lipaston mukana, ja ne ovat keskenään samanväriset.

Toisen hauskan suosikin ostin kymmenisen vuotta sitten osto- ja myyntiliikkeestä. Se on alle 20 senttiä korkea minijakkara, mutta siinä on kaikki mittasuhteet kohdillaan. Siinä on vihreä keinonahkapäällinen, ja se on täysin tehdastekoinen. Tällä hetkellä se on kirjahyllyssäni.

Minua kiehtovat myös linoleum-pintaiset jakkarat. Niitä toimitettiin Viipurin kirjastoon mustina ja luunvalkoisina. Luunvalkoinen taitaa olla kaikkein harvinaisin väritys, ja minua on tullut vastaan vain kolme sellaista.

Muistaakseni ostin viimeisimmän jakkaran viime vuoden puolella. Se on niin normaali kuin voi olla eli lakattua koivua, mutta loistava kappale: se näyttää aivan koskemattomalta! Mielestäni se on 40-luvulta, mutta Artek-kalusteiden iän määrittäminen on todella vaikeaa, koska juuri mikään niissä ei muuttunut vuosien 33 ja 65 välillä.