"Ensin kuoli isoisä, ja sitten pian perään isoäiti, kun olin 12-vuotias. Perintöä jakamaan jäi kolme aikuista lasta ja liuta meitä lastenlapsia. Lapsista vanhin, kuusikymppinen setäni, otti ohjat käsiinsä. Hän ehti kuolinpesälle, ennen kuin muut sisarukset olivat surultaan ehtineet edes ajatella asiaa. Sedän menetelmä oli hyvin suoraviivainen: hänelle ja hänen perheelleen tärkeimmät eikä muille juuri mitään.

Isovanhemmilta jäi vain vaatimaton perintö, ei mitään oikeasti rahallisesti arvokasta, mutta tunnearvoltaan tärkeitä esineitä kylläkin. Setä ei antanut meistä kenellekään mahdollisuutta niihin muistoihin. Ennen yhteisiä keskusteluja pesästä katosi suurin osa irtaimistosta. Kun veljet perheineen kyselivät tavaroiden perään, hän kertoi vieneensä ne kaatopaikalle. Setä totesi tuhonneensa esimerkiksi lapsuuden valokuvat. Tuntui käsittämättömältä, että joku haluaisi toimia niin.

MYÖHEMMIN KÄVI ILMI, että setä valehteli. Iso osa pesästä kadonneista asioista, esimerkiksi valokuvat, isoäidin kahviastiasto ja upeat joulukoristeet, löytyivät myöhemmin hänen hallustaan tai hänen lapsensa kotoa, mutta me muut emme saaneet niitä koskaan käsiimme.

Sen vähän, minkä setä suostui muille jakamaan, hän jakoi hyvin loukkaavasti. Äitini sai isoäidin koruja satuttavilla saatesanoilla, koska ”hänellä ei omiakaan ollut”. Kun setä viimein vitkasteltuaan maksoi yhdelle veljistään osuuden isovanhempien kotitalosta, jota nuorempi veli oli pitänyt kunnossa vuosien ajan, luki viitteenä ”almuja köyhälle”. Nöyryytys oli täydellinen, sillä niihin aikoihin rahat piti saatteineen käydä hakemassa pankista palvelutiskiltä.

Olin tapahtumahetkellä lapsi, mutta muistan hyvin sen vihan ja surun, joka tilanteeseen liittyi. Isäni oli todella raivona! Loukatuksi tulemisen syvä tunne oli käsin kosketeltava. Se, että toinen pimittää vaikkapa yhteiset lapsuuden valokuvat, on silkkaa vallankäyttöä.

MINUA SURETTAA, että en ole koskaan saanut tuntea setiäni ja heidän perheitään kunnolla. Riidan vuoksi kaikilta kolmelta veljekseltä puheyhteys katkesi kokonaan.

Muistan varhaislapsuudesta, että leikin setien luona ja tykkäsin heistä. Nyt aikuisena en tunne heitä ollenkaan. Se on kurjaa siksikin, että sukumme on jo valmiiksi todella pieni. Isän puolelta on vain yksi serkku, jonka kanssa olen ollenkaan yhteydessä. Vanhimman veljen temppujen myötä meiltä kaikilta katkesivat myös kontaktit mummin puolen sukulaisiin, sillä hän on ainut, jolla on heille yhteystiedot.

Kaikkein ikävintä on se, että vanhemman polven katkera riita vaikuttaa vielä heidän lastensakin, meidän serkusten, väleihin. Ilmassa on niin paljon puhumattomia tunteita, kaunaa ja vihanpitoa, että meidän on mahdoton olla toistemme kanssa tekemisissä neutraalisti. Koska tämän vanhimman setäni aikuisella tyttärellä on ihan eri käsitys tapahtuneesta kuin minulla, tuntuu kanssakäyminen hänen kanssaan aina kiusalliselta. En uskalla ottaa asioita puheeksi, koska niistä vaietaan suvussa niin tiukasti.

Välillä serkkuni Facebookiin jakamissa valokuvissa näkyy isoäidin vanhoja joulukoristeita ja niihin liittyvää tunnelmointia. Niinä hetkinä minua kirvelee aika tavalla. Kysymys on pienistä asioista, mutta tunteisiin ne käyvät. Ainut isoäidistä muistuttava esineeni on pikkuinen tinaristi. Siinä on koko perintöni. En kaipaa materiaa, mutta olisi mukavaa, jos muistelua helpottavia asioita olisi enemmän.

PERHEJUHLIEN ALLA tunnelma tihenee erityisen hyiseksi. Veljeksille ja heidän perheilleen tulee paine olla saman katon alla. Esimerkiksi minun lakkiaisiini ei tullut kukaan isän puolen sukulaisista, koska tilanne oli vielä niin herkkä. Häihinikin jouduin valitsemaan sopuisimman setäni ja jättämään vanhimman pois, ettei tulisi riitaa tärkeänä päivänä. Jos veljekset joutuvat väkisin samoihin tiloihin, he tervehtivät toisiaan muodollisen kireästi, ja siinä kaikki. Tilanne vaikuttaa meihin kaikkiin. Se sotkee monia ihmissuhteita, vaikka itse kiista onkin vain veljesten välillä.

Kaksi nuorempaa veljestä on viimeisen kymmenen vuoden aikana saanut etäisen varovaiset puhevälit aikaan. Vanhemman veljen asioista ei meillä puhuta lainkaan. Yksi veljistä on ilmoittanut, ettei tämän tarvitse tulla hänen hautajaisiinsakaan. Tuntuu hurjalta, että välit voivat katketa täysin, vaikka perintö oli rahallisesti arvioiden pieni.

Minua surettaa myös vanhimman setäni kohtalo. Hän alkaa olla vanha ja huonossa kunnossa. Tuntuisi hyvältä, jos veljekset saisivat välit paikattua, ennen kuin on liian myöhäistä, mutta en pidä sovintoa todennäköisenä. Liikaa loukkaavia asioita on sanottu ja ihan liikaa oikeita asioita on jäänyt sanomatta kokonaan."

Perintöriidoissa puhutaan harvoin oikeasti omaisuudesta. Tulehtuneita välejä aiheuttavat taustalla vaikuttavat tunnesyyt. Kun menettää läheisen ihmisen, alkaa peilata omaa suhdettaan kuolleeseen omaiseen ja joutuu määrittelemään oman roolinsa läheisiinsä aivan uudella tavalla.

Hankaluuksia syntyy, jos tämä surutyö yritetään ohittaa liian nopeasti ja saada perinnönjako suoritettua alta pois, toteaa oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti ja psykoterapeutti Helinä Häkkänen-Nyholm.

– Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vie aina aikaa. Se ei tapahdu aina viikoissa tai kuukausissakaan. Jos tunteille annetaan ensin hetki aikaa tasaantua, sopu jaosta syntyy helpommin.

Yleisimmin pulmia syntyy tilanteissa, joissa joku perillisistä on ollut muita läheisemmässä suhteessa menehtyneeseen. Näin voi olla esimerkiksi vanhempaansa paljon hoitaneen lapsen tapauksessa. Vanhempi on ehkä halunnut muistaa tätä perijäänsä suuremmalla osuudella kuin muita, mikä aiheuttaa epätasapuolisesti kohdelluksi tulemisen tunteita toisissa. Näissä tilanteissa riidoilta saattaa pelastaa esimerkiksi videotestamentti.

– Sopuratkaisuihin päätymistä edesauttaa, jos osapuolet kuulevat läheisensä oman tahdon tältä itseltään, mahdollisesti selkeiden perustelujen kera. Silloin epätasaisempikin jako usein ymmärretään paremmin. Myös esimerkiksi testamenttiin liitetty kirje omaisille voi olla hyvä vaihtoehto.

Ongelmille voivat altistaa myös jo valmiiksi huonot välit tai perikunnan kilpailuhenkiset luonteet. Perinnönjaosta haetaan toisinaan perusteluja välien katkaisemiselle, mikä on kytenyt mielessä jo aikaisemminkin. Sopuisimmin perinnönjaosta selvitään ottamalla mukaan ulkopuolinen ammattilainen.

1. TAVOITELKAA SOPUA Kaikki tuntevat kamalia tarinoita perintöriidoista ja välien katkeamisista. Tilanteeseen on mahdollista suhtautua myös rakentavasti. Tee tietoinen tavoite mahdollisimman sopuisasta jaosta. Sellaisesta, josta on kiva kertoa tutuille ja sukulaisille, ja joka antaa hyvän esimerkin myös omille lapsille. Hyvin hoidettu perinnönjako voi toimia oman minäkuvan myönteisenä rakennuspalikkana ja ylpeyden aiheena.

2. ANTAKAA AIKAA Monesti kuolinpesää käydään jakamaan kiireellä. Rauhallisimmin perinnönjako kuitenkin onnistuu silloin, kun sille annetaan riittävästi aikaa. Vanhemman menettäminen on paljon tunteita herättävä tilanne, eikä suurissa tunnekuohuissa toimita järkevimmällä tavalla. Kukin perillinen myös käsittelee surunsa omassa rytmissään. Anna oman surusi lisäksi aikaa myös kaikkien muiden osapuolten surutyölle.

3 PUHUKAA ASIOISTA Perinnönjaon yhteydessä kannattaa puhua paljon ja avoimesti. On tärkeää, että jokainen osapuoli kokee tulevansa kuunnelluksi ja saa sanoa oman mielipiteensä. Silloin kenenkään hampaankoloon ei jää jälkikäteen märehdittävää.

4. ARPOKAA ALOITTAJA Yksi keino välttää riidat paljon tunteita herättävän pikkuirtaimiston kohdalla on päättää, että kukin osapuoli saa ottaa kuolinpesästä yhden itselleen rakkaan esineen kerralla omalla vuorollaan. Aloitusvuoro kannattaa arpoa. Kukin osapuoli voi vuorollaan esimerkiksi merkitä oman värisellä tarralapulla valitsemansa esineen.

5. PALKATKAA JURISTI Jos ennakoit riitaa tai jaossa on juridisia kysymyksiä, palkatkaa juristi jo ennen sodan syttymistä. Jos juridisia kysymyksiä ei ole, voi myös ulkopuolinen sovittelija olla apuna tilanteessa. Yhteisen juristin palkkaaminen on parempi ratkaisu, kuin oman palkkaaminen jokaiselle osapuolelle. Osaava juristi osaa kuunnella kaikkien toiveet ja auttaa sopuisaan kompromissiin pääsemisessä. Huolimattomasti ilmaan heitetyt ajatukset saattavat toimia kipinäherkässä tilanteessa yllättävän hankalina kimmokkeina. Myös erilaiset sisarusparven sisällä tapahtuvat liittoutumiset voivat hankaloittaa sovun syntymistä.

Asiantuntijana oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti & psykoterapeutti Helinä Häkkänen-Nyholm psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy:stä.