Pakettitalo olikin homepommi

Roosa puutalo seisoo mäen päällä. Pihalla lojuu pyöriä ja muoviämpäreitä, terassilla kasa legoja. Mutta sisältä se on kuin kummitustalo: Sängyt ovat petaamatta. Kodinhoitohuoneen vaatekaapeissa on yhdeksän ihmisen vaatteet viikattuina. Vaaleanpunaisten seinien reunustamalle tytön kampauspöydälle on laskeutunut ohut pölykerros.

– Se oli unelmien talo ja tontti, mutta nyt se on muuttunut hiljaiseksi autiotaloksi, johon en voi enää astua sisään, Emilia Huhtilainen sanoo.

Emilia ja hänen perheensä lähtivät talosta viime heinäkuussa homeongelmien takia. Mukaan he ottivat kännykät, yhden lompakon ja lasten lääkkeet. Kaikki muut tavarat jäivät taloon: Unnan rakas pupurätti, uudet nahkasohvat, suuri puinen ruokapöytä, valkoiset rattaat, kirjat, valokuvat, tietokoneet. Aivan kaikki. 

– Koko yhdessä rakennettu elämämme, perheen isä Timo Huhtilainen sanoo.

Emilian ja Timon yhteinen elämä alkoi kymmenen vuotta sitten. Aluksi pari ja Emilian kolme lasta Mico, Milla ja Mea asuivat Timon ja hänen isänsä rakentamassa talossa Nummelassa. Kun Sara ja Unna syntyivät, neliöt alkoivat jäädä pieniksi.

Viisi vuotta sitten pari myi vanhan kotinsa ja alkoi suunnitella uutta unelmien taloa. Heillä oli lapsia sen verran, etteivät Emilia ja Timo uskaltaneet ottaa rakennusprojektia itselleen vaan he päätyivät valmiiseen talopakettiin.

– Avaimet käteen -ratkaisu tuntui oikealta. Saimme tehdä taloon pieniä muutoksia, ja kaikki vaikutti niin helpolta ja ihanalta, Emilia muistelee.

Rakentaminen alkoi toukokuussa 2011. Emilia muistaa, että rakennusaikana sattui ja tapahtui kaikenlaista. Kahdesta huoneesta tippuivat sisäkatot, ja niissä oli paljon kosteutta. Rakennuttajan työaikajanasta päätellen lämmöneristeet eli puhallusvillat puhallettiin liian myöhään.

– Olimme huolissamme ja sanoimme sen myös ääneen, mutta meille vakuuteltiin, että kaikki on hyvin.

Emilia sai haaveilemansa kodinhoitohuoneen, jossa oli kaapit koko perheen vaatteille. Saunassa oli tilaa kymmenelle hengelle ja kylpyhuoneessa poreammeelle. Isoon kotiin hankittiin paljon uusia huonekaluja: suuri puinen ruokapöytä, tuolit, sohva, matot, sängyt ja vitriinit.

Kuudes lapsi Aaro oli viisi kuukautta vanha, kun perhe kantoi tavaransa uuteen kotiinsa.

Sairastelu alkoi joulukuussa eli vain kuukausi muuton jälkeen. Aarolla oli kolme korvatulehdusta kahden kuukauden aikana. Myös muilla lapsilla oli jatkuvasti flunssa päällä. Keväällä Emilialla alkoivat keuhko-oireet ja hänen äänensä hävisi. Päässä tuntui keinuvan.

Jo ensimmäisenä keväänä homekoira kävi tutkimassa paikat. Talosta otettiin ilmanäytteitä, ja sieltä löytyi suuria bakteerimääriä, mutta ei hometta. Asialle ei tehty mitään, vakuuteltiin vain, että ilmanvaihto toimii.

– Jälkikäteen ajateltuna se oli pinnallinen pilipalitutkimus, joka ei johtanut mihinkään, Emilia sanoo. Tunkkainen ilma ja toisinaan leviävä outo haju eivät hävinneet. Talofirma tutki asiaa jonkin verran, mutta aina päädyttiin siihen, että ilmanvaihtoa täytyy vain pyörittää kovemmalla. Emilialla oli ensimmäisen vuoden aikana aina välillä tunne, että koko ajan olisi pitänyt tuulettaa.

– Talossa haisi toisinaan siltä kuin lattialuuttu olisi pantu viikoksi muovikassiin ja avattu, Emilia kuvailee löyhkää.

Pikkuhiljaa Emilia ja Timo alkoivat uskoa, ettei talossa ole vikaa, vaan he ovat vain sellainen perhe, jossa flunssat kestävät pitkään ja lapset ovat allergisia. Niin neuvolassakin sanottiin: sairastelu kuuluu lapsiperheen elämään. Silti Emiliasta tuntui, ettei kaikki ole hyvin. Hän katsoi usein lapsiaan ja mietti, miksi he ovat niin sairaita ja kalpeita. Äidistä se tuntui kamalalta.

Kesällä 2013 Emilia jäi äitiyslomalle, kun hän alkoi odottaa perheen nuorimmaista, Eewertiä. Siitä alkoi aika, jonka muisteleminen itkettää Emiliaa.

Kun Eewert syntyi, hän oli rauhallinen ja ihana vauva. Mutta jo muutaman kuukauden ikäisenä hän alkoi oirehtia.

– Pojalle ei sopinut mikään ruoka, ja hän vain itki. Kukaan ulkopuolinen ei ottanut hätääni tosissaan ja aloin itsekin miettiä, että olenko turhaan huolissani ja ylihysteerinen.

Seitsemän kuukauden ikäisenä Eewert lopetti nukkumisen. Hän ei suostunut juomaan mitään korviketta eikä syömään edes kaurapuuroa. Pojalla oli jatkuvasti korvatulehdus tai flunssa. Sairastelukierre loppui vasta allergialääkärikäyntiin,  jossa Eewert sai lääkityksen ja listan sopivista ruoista.

– Olimme aivan loppu koko perhe. En pystynyt käymään töissä Eewertin allergioiden takia. Lopulta oli vain neljä ruokaa, joita poika pystyi syömään: peruna, tattari, possu ja päärynä.

Emilia oli herkistynyt itse sisäilmalle jo aiemmin työpaikassaan hoitoalalla. Aina kun hän oli palannut äitiyslomiltaan töihin, hän sai oireita: yskää, korvakipua, huimausta, äänen käheyttä ja lopulta keuhko-oireita.

Emilia halusi uskoa, että oudot oireet johtuivat työpaikasta eivätkä kodista. Niin ei kuitenkaan ollut. Äitiyslomalle jäädessään Emilia sai refluksin eli vatsan sisällön takaisinvirtauksen oireita.

Muillekin lapsille alkoi tulla refluksia ja allergioita, ja lopulta refluksi vaivasi lähes koko perhettä. Kaksi ja puolivuotias Aaro ei puhunut juuri mitään, vaikka oli aiemmin puhunut. Unna alkoi saada öisin kouristus- ja hikoilukohtauksia. Saralla oli hengitysvaikeuksia. Neljälle lapsista puhkesi astma. Vanhemmat olivat hermostuneita ja voipuneita eivätkä he jaksaneet tehdä samoja asioita kuin aiemmin.

Keväällä 2015 Emilian mitta täyttyi. Jorvin lastenlääkäri oli jo joulukuussa epäillyt lasten oireiden johtuvan sisäilmaongelmista. Ajatus hautautui, kun lääkäri kuuli talon olevan vasta kolme vuotta vanha eikä missään haissut tyypillinen home. Allergialääkäri otti asian keväällä uudelleen esille.

Emilia päätti, että homekoira on tilattava uudelleen – muuten hän lähtee talosta lasten kanssa. Timo kuunteli ja ymmärsi, että nyt on toimittava.

Se oli pelottavaa ja samalla helpottavaa. Homekoira kiersi taloa ja merkkasi pelkästään yläkerrasta 44 paikkaa kahdella kierroksella. Emilia ja Timo kutsuivat talofirman edustajat paikalle pohtimaan, kuinka asiassa edetään ja olisiko nyt syytä tutkia asiaa tarkemmin. Firman nimeä he eivät halua kertoa, sillä tarkoitus ei ole mustamaalata ketään.

Yritys tuntui vähättelevän koiran löydöksiä, mutta ehdotti, että he voivat tilata maan parhaan yrityksen tutkimaan asiaa. Tosin sillä ehdolla, että asukkaat maksavat tutkimuksen, jos sieltä ei löydykään mitään.

– Tutkimukset saattavat maksaa useita tuhansia euroja, joten meidät yritettiin saada luopumaan koko asiasta. Olimme kuitenkin niin kipeitä ja sekaisin, että päätimme ottaa riskin. Olimme myös varmoja, että jotain löytyy, Emilia sanoo.

Tutkimukset ovat vielä kesken, ja tähän mennessä talon rakenteista on löytynyt raja-arvot ylittävät määrät mikrobikasvustoa. Kun loppuraportti valmistuu, on vielä sovittava se, mitä talolle tapahtuu ja kuka korvaa mitäkin.

Eewert nappailee äitinsä sylissä suuhunsa mustikoita, punaherukoita ja vadelmia. Poika maistaa yksi kerrallaan ruokia, joita hän ei aiemmin pystynyt syömään. Muuton jälkeen uusia ruokia on tullut kokeiluun jo 12.

– Kun etsin tietoa löydettyjen homeiden oireista, tajusin, etten olekaan kuvitellut kaikkea. Lista täsmäsi perheen oireiluun: allergiaa, astmaa, refluksia, hermosto-oireita, Emilia sanoo.

Perhe on asunut uudessa vuokrakodissaan nyt muutaman kuukauden, ja kaikki voivat paljon paremmin. Emilia itse ehti mennä huonoimpaan kuntoon: hän oli väsynyt ja laihtunut eikä pystynyt kävelemään viittäkymmentä metriä enempää.

Nyt hän on paremmassa kunnossa, mutta kärsii kemikaaliyliherkkydestä, kuten myös osa lapsista. Jos kylään tulee lapsen kaveri, jonka vaatteet on pesty tuoksuvalla aineella, Emilialle ja Eewertille tulee huono olo.

– Unnakin on oppinut kysymään kavereilta, millä he pesevät vaatteensa. Sitten hän päättelee, voiko kaveri tulla kylään. Terveen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää tätä.

Syyskuussa Emilia pystyi käymään ensimmäistä kertaa kevään jälkeen kaupassa, Nummelan Prismassa. Hän ei pysty käyttämään rasvoja, meikkejä, tavallisia deodorantteja tai pesuaineita. Kaikki uudet vaatteet ja kodin tekstiilit on pestävä ainakin neljä kertaa 60 asteessa niiden sisältämien kemikaalien takia.

Kaikki ostokset on mietittävä tarkkaan. Oireita ovat aiheuttaneet esimerkiksi uusina ostetut verhot, pikkuautot ja kodinkoneet. Käytettyä tavaraa ei voi ostaa, sillä ne ovat saattaneet olla homekodissa.

Kesällä Emilia oli vaikea hengittää myös ulkona, kun kaikki tuntui haisevan pahalle. Kaksi viikkoa muuton jälkeen hän käveli hiekkatiellä keskellä peltoja ilman oireita – eikä voinut uskoa sitä todeksi. Nyt hän voi ulkoilla niin paljon kuin haluaa.

Eewert on alkanut nukkua eikä hän lehahda punaiseksi kaikesta mahdollisesta. Myös Timon voimat ovat palanneet. Vanhin tyttö on syönyt päänsärkylääkettä vain kerran kahden kuukauden aikana, kun ennen muuttoa määrä saattoi olla viisi kertaa viikossa. Refluksia ei ole enää kenelläkään. Lasten syysflunssa kesti vain viikon.

Katastrofi. Niin Emilia ja Timo kuvaavat sitä, mitä hometalo on aiheuttanut heidän taloudelleen.

– Apua ei ole tullut oikein mistään, vaikka soittelimme läpi useita tahoja. Esimerkiksi vakuutusyhtiöstä sanottiin, ettei vahinkoa ole tapahtunut, ja SPR:ltä, ettei tämä ole katastrofi. Sosiaalitoimistosta luvattiin vuokravakuuden takaus, jos löytäisimme uuden asunnon, Emilia listaa.

Suurimman avun perhe sai lopulta kirkon diakoneilta, jotka antoivat avustusta uusien huonekalujen ostamiseen. He olivat ainoita, jotka kuuntelivat ja sanoivat ääneen, että tämä on perheelle iso romahdus.

Tukena ovat olleet myös parhaat ystävät sekä Terve sisäilma -vertaistukiryhmän jäsenet. Ryhmässä järjestettiin keräys, jonka avulla perhe sai homeettomia, puhtaita, hajusteettomilla pesuaineilla pestyjä vaatteita ja petivaatteita. Emilia itki ulkoterassilla, kun yksi ryhmäläinen kaarsi pihaan ja alkoi purkaa autostaan tavaraa: astioita, sopivia pesuaineita, kauniit korit pikkupojille, pieniä viikattuja vaatteita, kassillisen lastenkenkiä, sadevaatteita, fleecehaalareita ja talvikengät äidille.

Aiemmin perhe kierrätti laadukkaita vaatteita ja kenkiä lapselta toiselle, nyt ne ovat käyttökelvottomia. Syksyllä kaikille on pitänyt ostaa uudet kumisaappaat, pian tarvitaan luistimet ja jouluna on edessä juhlavaatteiden osto. Seitsenlapsiselle perheelle tällaiset hankinnat maksavat kerralla satoja euroja. Ostoslista on loputon.

Helpotus asumiskustannuksiin tuli, kun raja-arvot ylittävä määrä hometta löytyi: talofirma tarjoutui maksamaan vuokran ja asumiskulut toistaiseksi. Asuntolaina on tauolla, ja perhe maksaa tällä hetkellä vain korkoa.

Talon ovi käy, kun isommat lapset tulevat yksi kerrallaan kotiin koulusta. Uusi koti tuntuu hyvältä, mutta ei perhe vuokrataloa omakseen tunne. Makuuhuoneissa on vain sängyt, ja pienten lasten huoneessa muutamia leluja lattialla. Naapurit ovat liian lähellä, toisin kuin omalla tontilla mäen päällä.

Tulevaisuuden asuminen on auki. Vanhaan taloon perhe ei halua eikä uskalla enää palata, vaikka se korjattaisiin. Timolla on työ opettajana, mutta Emilia ei luultavasti pysty palaamaan hoitoalan töihin kemikaaliyliherkkyytensä takia. Huonoimpina hetkinä Emilia on miettinyt, ovatko vanhemmat pilanneet lastensa elämän rakennuttamalla hometalon, vaikkeivät osallistuneetkaan itse rakentamiseen. Sitä, millaisia jälkiä kokemus lapsiin jättää, on vaikea vielä sanoa.

– Ainakin he saavat asua ja hengittää nyt puhtaassa talossa. Tärkein eli lasten terveys on pelastettu, eivätkä lapset tarvitse enää lääkkeitäkään, Emilia sanoo.

Kun kaikki alkoi, Emilia ja Timo päättivät pysyä yhdessä, tapahtui mitä tahansa. Pahimpina hetkinä on auttanut musta huumori. Timo on perheestä ainoa, joka käy vanhassa kodissa, ”mörskässä”. Se on hänen mielestään joka kerta absurdi kokemus: sohvapöydällä on kaukosäädin ja kaikki näyttää samalta kuin ennenkin.

– Nyt olemme kuin parikymppisiä, jotka joutuvat rakentamaan kaiken uudelleen alusta.

Asiantuntija: sertifioitu rakennusterveysasiantuntija Hannele Rämö, Asumisterveysliitto AsTe ry