Päärynäpuun leikkaus – tee se oikein ja nauti hyvistä sadoista
Piha ja puutarha
Päärynäpuun leikkaus – tee se oikein ja nauti hyvistä sadoista
Leikkaa päärynäpuuta maltillisesti, jottei voimakaskasvuinen puu innostu kasvamaan sadon kustannuksella. Oikea aika päärynäpuun leikkaukseen on maalis-huhtikuussa ennen silmujen puhkeamista tai vaihtoehtoisesti vasta heinäkuussa.

Ensimmäisen kolmen vuoden aikana istutuksesta päärynäpuun rakenne on tarkoitus muotoilla mahdollisimman vahvaksi, jotta oksat jaksavat kantaa painavia hedelmiä.
Ihanteellisessa päärynäpuussa on yksi runko ja noin neljä tasaisin välein rungosta kasvavaa pääoksaa, joilla on avoin kasvukulma.
Päärynäpuun leikkaus sujuu samalla periaatteella kuin omenapuun. Päärynäpuu on kuitenkin omenapuuta paljon voimakaskasvuisempi, jolloin leikkaamisen kanssa kannattaa olla varovainen. Mitä voimakkaammin leikkaa, sitä enemmän puu kasvaa ja sitä vähemmän satoa se antaa. Päärynäpuu tulee myös hyvin korkeaksi. Jos pihalla on tilaa, sen kannattaa antaa kasvaakin, koska puu on luonnollisessa muodossaan hyvin kaunis.
Poista päärynäpuusta kilpalatva ja kaikki hankaavat ja suoraan ylös- tai alaspäin kasvavat oksat.
Päärynäpuun leikkaus – ohje:
- Tarkista päärynäpuun leikkaustarve vuosittain, jolloin hoito helpottuu eikä poistettava oksa ehdi kasvaa liian paksuksi.
- Poista kaikki kuolleet, vaurioituneet ja sairaat oksat.
- Poista toinen kahdesta kilpailevasta, lähellä toisiaan kasvavasta oksasta. Vaihtoehtoisesti voit lyhentää toista oksista oksahaaran kohdalta.
- Poista suoraan ylöspäin kasvavat oksat latvaversoa lukuun ottamatta. Vältä poistamasta läpimitaltaan yli 5 senttiä paksuja eläviä oksia.
- Leikkaa päärynäpuun elävät oksat ennen lehtien puhkeamista maalis-huhtikuussa tai heinäkuussa. Pidä leikkaushaavat mahdollisimman pieninä, sormenpään kokoisina, niin ne umpeutuvat nopeasti. Kuolleet oksat voit poistaa koska tahansa.