Lähes kaikki kerkkoolaiset tuntevat reitin Tukkilaan. 1830-luvulla perustettu tila on yksi kylän maamerkeistä. Päärakennusta ympäröivät talousrakennukset, hevostalli, viljasiilot, ratsastusmaneesi ja aitat. Porvoonjoen törmällä on vielä punainen savusaunakin, jossa on tehty maltaita ja savustettu lihaa aina 2000-luvulle asti.

220-neliöistä omakotitaloa asuvat kiinteistönvälittäjä, elämäntapavalmentaja Outi Tukkila ja maatalousyrittäjä Heikki Tukkila sekä lapset Peppiina ja Robert.

– Parasta Tukkilassa ovat historia ja perinteet. Meillä on myös ollut ilo saada pitää tilan vanhempi sukupolvi elämässämme, Outi kertoo.

Perhe on iso ja tiivis. Heikki Tukkilan vanhempien lisäksi siihen kuuluu tämän viisi siskoa perheineen. Juhlapäivinä pöydän ääressä voi istua yli 30 henkeä.

Varsinkin kesäaikaan tilan lasiverannan ovi käy tiuhaan myös sen takia, että Outi ja Heikki tarjoavat aamiaismajoitusta. Parhaimpina vuosina tilalla yöpyy lähes 3 000 vierasta.

Vieraat yöpyvät aitoissa ja maneesin ylisille rakennetuissa huoneissa. Aamiainen tarjoillaan kodin lasiverannalla. Perheen on myös pitänyt oppia sietämään keskeneräisyyttä.

– Juuri kun otat vasaran käteesi ripustaaksesi taulun seinälle, aasi alkaa synnyttää tai oveen koputtaa ranskalainen turisti tai pihaan kaartaa minibussillinen saksalaisia matkailijoita, Heikki kertoo.

Päärakennuksen huoneissa on kodikas tunnelma. Vaikka Outi ja Heikki varjelevat Tukkilan suvussa kulkeneita huonekaluja ja esineitä, tunnelma ei ole museomainen. Remonttia tehdään kaiken aikaa.

– Viime vuonna ostimme käytettynä italialaisen Snaideron keittiökaapiston. Kaapisto on loistokunnossa, mutta kokonaisuus olisi ollut sellaisenaan hieman liian moderni vanhaan maalaistaloon, Outi kertoo.

Valkoinen kaapisto sai rinnalleen klassisia elementtejä: liesisyvennyksen mustine puukaapistoineen, valkoista käsin tehdyn näköistä laattapintaa ja messinkisiä yksityiskohtia. Samalla hankittiin uusi kaasuliesi.

– Heikki on meidän perheemme kokki, ja majoitus vieraille on lähes aina tarjolla hänen leipomaansa tuoretta leipää, Outi sanoo.

Heikin isovaarin Artturin aikaan tila eli maataloudesta, ja sillä oli noin parikymmentä lehmää. Lypsykarjan lisäksi oli sikoja sekä lampaita. Outi ja Heikki keskittyvät suomenhevosiin. Tilalla on 14 hevosta.

– Olemme perehtyneet luonnolliseen hevosmiestaitoon. Tarkoitus on saada ihmiset ymmärtämään, että läsnäolo ja hetkessä eläminen ovat tärkeitä kaikkien eläinten kanssa toimiessa.

Outi on aivan erityisen ihastunut aaseihin.

– Ratsastaminen on monelle ainut syy pitää hevosia tai touhuta niiden parissa. Siksi hankimme tänne aaseja, Outi kertoo.

Tilan yhdeksää aasia on vaikea olla huomaamatta – varsinkaan Lottea, joka saa käyskennellä vapaasti pihapiirissä. Outin mukaan Lotte on paitsi hyvin seurallinen myös hieman huonotapainen. Se pitää tupakasta ja lyöttäytyy mielellään tupakoitsijoiden porukkaan.

– Se viihtyy ihmisten seurassa ja seuraisi heitä mieluusti sisälle asti, Outi sanoo ja nauraa.Perheen lempihuone on keittiön vieressä oleva tupa. Outi johtaa kiinteistönvälitystoimistoa ja levittää usein paperinsa tuvan pöydälle. Yrityksen varsinaiset toimitilat ovat hevosmaneesin yhteydessä, mutta kaunis näkymä pitkin Porvoonjokilaaksoa houkuttelee työskentelemään myös kotona. Syksyisinä pakkasaamuina joen pinta höyrystyy ja sumukiehkurat tekevät maisemasta kuin maalauksen.

Heikki tekee pitkää päivää majoitusasiakkaiden ja tallitöiden parissa. Aamun työt alkavat kuuden aikaan. Lopulta, puolenyön aikaan, ei unta tarvitsekaan odotella.

– Energiani tulee puhtaasta suomalaisesta kaurapuurosta, Heikki vitsailee.

Kaikkialle hänkään ei aina ehdi. Kesällä siivoustöihin palkataan lisävoimia, ja myös perheen lapset osallistuvat tilan askareisiin.

Majoitusasiakkaat hakevat tilalta hetken pakoa arjesta. Tukkilasta on aiemminkin haettu turvaa ja rauhaa, sillä se toimi jatkosodan aikaan vuonna 1944 majoituspaikkana taisteluita paenneille kaupunkilaisille.

Tilan pitkä historia velvoittaa ja tuo taakkaa, mutta Heikki ja Outi tekevät kaikkensa, että toiminta jatkuu.

– Ilman juuria ihminen on onneton. On turvallista tietää kuuluvansa jonnekin, ja me kuulumme tänne.