”Minusta piti tulla arkkitehti, mutta opinnot jäivät, kun aloin saada palkkaa neulesuunnittelusta. Se on ollut ammattini jo kymmenisen vuotta.

Kaikki lähti omista tarpeistani: Olin äitiyslomalla poikieni kanssa ja aloin neuloa, koska halusin heille ja itselleni vaatteita. Valmiit ohjeet olivat mummomaisia, ja mietin, olisiko niitä muka niin vaikea tehdä itse. Tein hihattoman liivin ja kuvasin sen blogiini. Pian tuli kyselyitä, että voisinko kirjoittaa liivistä ohjeen. Mallista tuli suosittu ilmais­ohje. Yllätyin, kun toinenkin ohjeeni menestyi, vaikka laitoin sille hinnan.

Tähän mennessä olen julkaissut yli 200 ohjetta, kaksi suomenkielistä kirjaa ja neljä kirjaa argentiinalaisen neuletähden Joji Locatellin kanssa, johon tutustuin nettiyhteisö Ravelryssä. Ohjeitani on ollut myös maailmanlaajuisessa Vogue Knitting -lehdessä.

Suurin osa tuloistani tulee yksittäisistä ohjeista, joita myyn Ravelryssä. Hyvää ohjetta ostetaan vuosienkin jälkeen.

Tulen toimeen oikein hyvin. Ei minusta ole tullut mitään Roope Ankkaa, mutten joudu venyttämään penniäkään.

Menestykseni takana on kieli. Olen tehnyt ohjeeni aina englanniksi. Neule-englannin oppiminen voi olla aluksi haastavaa, mutta kun sen kerran oppii, se takaa suuremmat markkinat ja avaa suomalaisellekin neulesuunnittelijalle loputtomasti mahdollisuuksia. Nykyään suurin osa asiakkaistani on ulkomailta.

Uskon, että olen menestynyt myös siksi, että aloitin sopivaan aikaan. Kymmenen vuotta sitten suunnittelijoita ei ollut niin paljon kuin nyt.

On hassua, että tietyissä piireissä olen julkkis, mutta toisaalta kukaan ei tunnista minua kadulla. Minusta on ihanaa olla tuntematon.

Ammattini kääntöpuoli on, että joudun esiintymään ohjeideni kuvissa, koska nykyään markkinointi on olennainen osa tätä työtä. En viihdy kameran edessä yhtään.

Tuntuu, että olen löytänyt unelma-ammattini. Eivät arkkitehtiopinnot silti hukkaan menneet: esimerkiksi paitojen suunnittelu on kolmiulotteista, eli käytän samoja taitoja toisessa ympäristössä. Tykkään lyhennetyistä kerroksista, joilla voi muotoilla neuletta, ja tarvitsen matematiikkaa kokoja laskiessani.

Eniten rakastan niitä hetkiä, kun keksin jotain uutta. Suurin vaikeus on oma kriittisyyteni. Jos en pidä jostain, puran sen. Jos en ole täysin tyytyväinen työhön, en julkaise sitä tai otan aikalisän. Nytkin seinälläni roikkuu huivi, joka on mielestäni tylsä. En vielä tiedä, mitä teen sille.

Myös virheet ohjeissa ovat kamalia. Niitä sattuu, vaikka ohjeet kuinka testattaisiin, ja niiden kanssa on opittava elämään. Silti ne harmittavat ihan joka kerta.

Neulon edelleen todella paljon. Pelkkä istuskelu sohvalla on hukka-aikaa, ja useimmiten minulla onkin puikot kädessä. Olen onnellinen, että käteni kestävät sen.

Joskus suunnittelu tulee korvista, kun päässä raksuttaa koko ajan. Jos aivoja on tuuletettava, lähden urheilemaan. Itse neulomiseen en kuitenkaan kyllästy.

Paras neuvoni alasta haaveileville on, että tee sitä, mitä rakastat palavasti. Intohimo näkyy läpi – samoin se, jos sitä ei ole. Minun intohimoni on tehdä neuleita, joita on kiva tehdä ja oikeasti kiva käyttää. Ne ovat juuri sellaisia, joita haluaisin itsellenikin.”