Ero tuli – miten tavarat jaetaan? Lakimiehen 8 neuvoa: ”Mitään vahvemman tai varakkaamman oikeutta ei ole olemassa”
Miten sohvat, salaattiottimet, televisiot ja torkkupeitot jaetaan reilusti, kun erotaan? Lakimies kertoo vinkit – ja sen, miksi sopu kannattaa.
Ero tuli, sitten laitetaan lusikat jakoon. Se ei aina käy sopuisasti. ”Riitoja aiheuttaa tyypillisesti kaksi asiaa: kumpi saa mitäkin ja minkä arvoisia tavarat ovat”, lakimies Maiju Rihtniemi toteaa.
Hän kertoo, että omaisuuden jako alkaa usein isoista ja kalliista asioista, kuten asunnosta, mökistä, autosta ja veneestä. Niiden arvon määrittelyyn voi saada tukea ulkopuoliselta taholta, kuten kiinteistönvälittäjältä tai autoliikkeestä.
Seuraavaksi pitäisi jakaa kodin sisältä löytyvä tavara. Miten ihmeessä päättää reilusti kumpi saa kulmasohvan, keittiöveitset, valokuva-albumit ja häälahjat?
Yhtä, kaikille sopivaa tapaa ei ole, mutta nämä Rihtniemen vinkit helpottavat kodin irtaimiston jakamista.
1. Kokeilkaa sulle–mulle-taktiikkaa
Lähtökohtaisesti kodin irtain kuuluu jakaa puolisoiden kesken puoliksi, Rihtniemi sanoo. Hän suosittelee, että tavarat valitaan vuorotellen: A valitsee sohvan, B pianon, sitten A lipaston, B lepakkotuolin – ja niin edelleen. Näin molemmilla on mahdollisuus saada arvokkaita tavaroita, mutta myös kattilat ja veitset jaetaan oikeudenmukaisesti.
”Suosittelen tätä taktiikkaa, koska silloin voi skipata keskustelun tavaroiden arvosta eikä tarvitse kinata siitä, onko jonkin valaisimen arvo 200 vai 250 euroa”, Rihtniemi sanoo.
On ihan hyvä pistää paperille, mitä tavaroita kumpikin osapuoli ottaa ja mihin mennessä tavarat tulee noutaa.
2. Keksikää tavaroille hintalappu
Toinen yleinen tapa jakaa tavarat on se, että eron osapuolet listaavat kodin esineet ja oman näkemyksensä niiden arvosta. Sitten irtain jaetaan puoliksi niin, että kumpikin saa saman summan arvosta tavaraa.
Tavaroille pitää arvioida niiden käypä arvo eli paljonko esineestä saisi, jos sen myisi.
”Helpointa on arvostaa designesineet. Vaikkapa Artekin pöydälle löytyy helposti jälleenmyyntiarvo. Mutta yritäpä arvostaa tavallisia käyttöesineitä, kuten vanhaa keittiönpöytää, joka ei ole merkkitavara”, Rihtniemi sanoo.
”Televisiota tai sohvaryhmää ei ole korvamerkitty sille, joka hankki ne rahalla.”
Siksi arkisen kamppeen arvoa määritellessä syntyy helposti kinaa.
”Tyypillistä on, että televisio on halpa sen osapuolen mielestä, joka sen haluaa. Eksän haluama omaisuus taas helposti nähdään arvokkaana.”
Ei auta kuin etsiä kompromissi. Voidaan vaikka sopia, että listalta määritellään vuorotellen joka toisen esineen hinta. Hintoja pohtiessa voi käyttää tukena nettikirpputoreja.
3. Arpa päättää, raha kompensoi
Yksittäisen esineen kohdalla voi tulla pattitilanne: kumpi saa vaikkapa pianon? Rihtniemi ehdottaa, että arpa ratkaisee riidan. Sitten se, joka saa pianon, maksaa toiselle puolet pianon arvosta.
”Muutenkin rahalla voi aina kompensoida. Tavaroiden jako ei mene aina tasan – toisella osapuolella voi vaikka olla pienempi asunto, johon ei mahdu yhtä paljon tavaraa kuin toisen asuntoon.”
Silloin tavaroille pitää löytää käypä arvo, ja se, joka saa jakamatta jääneet tavarat, maksaa toiselle puolet niiden arvosta.
4. Ei ole väliä, kumpi maksoi television
Mitä tapahtuu televisiolle, jonka toinen osapuoli osti yksin, tienaamillaan rahoilla?
Sillä ei ole merkitystä, kuka tavarat on ostanut, Rihtniemi toteaa. Avioliitossa puolisot tuovat erilaisia panoksia yhteisen perheen hyväksi. Toinen ehkä tienaa enemmän ja ostaa tavaraa, toinen ehkä hoitaa enemmän kotia ja lapsia.
”Televisiota tai sohvaryhmää ei ole korvamerkitty sille, joka hankki ne rahalla. Ne ovat yhteistä koti-irtainta, joka jaetaan puoliksi.”
5. Avoero on melkein kuin avioero
Rihtniemi suosittelee, että avoerossa tavarat jaetaan samoilla periaatteilla kuin avioerossa.
Mutta siinä missä avioliitossa molemmilla on velvollisuus osallistua mahdollisuuksiensa mukaan perheen elatukseen ja eron tullen tavarat jaetaan tasan, avoliitto on kahden vapaan osapuolen välinen liitto, jossa toimitaan itse sovittujen sääntöjen mukaan.
Rihtniemi näkee, että pitkä avoliitto, jossa on tehty töitä yhteisen perheen hyväksi, rinnastuu avioliittoon. Silloin on reilua jakaa kaikki puoliksi.
”Jos taas avoliitto on ollut lyhyt ja esimerkiksi lapsia ei ole, ollaan sen varassa, miten avopuolisot ovat asiasta sopineet.”
Jos tavaroiden jakamisesta ei ole etukäteen sovittu, toinen voi ajatella, että vie kaiken kahvikoneesta kirjahyllyyn mennessään, koska osti ne. Toinen osapuoli taas näkee, että yhteiseksihän sinä ne ostit ja tavarat pitää jakaa tasan.
”Toivon, että ihmiset tiedostaisivat, että avoliitolle ei ole samanlaista lainsäädännöllistä tukea kuin avioliitolle. Siksi sopiminen ja keskustelu ovat tärkeitä.”
Jos on jäämässä alakynteen, pitää uskaltaa sanoa, että tämä ei käy.
6. Rakkaat tavarat vaativat kompromisseja
Saattaa tuntua mahdottomalta jakaa tavarat, joilla on tunnearvoa: lasten savityöt, yhteiset valokuva-albumit, läheisiltä saadut lahjat.
Rihtniemellä ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, miten jyvittää ne. Ehkä kaiken voi jakaa puoliksi, niin savityöt kuin viinilasisetit.
”Jos molemmat haluavat vaasin, jolla on tunnearvoa, arpa voi ratkaista. Jos vaasi on arvokas eikä toinen voi saada toista vastaavaa vaasia, arvon voi kompensoida rahalla.”
7. Röyhkeämmän oikeus ei päde
Joskus ex-puoliso vain vie mennessään mitä haluaa. Niin ei saa tehdä, Rihtniemi sanoo.
”Mitään vahvemman, varakkaamman, nopeamman tai röyhkeämmän oikeutta ei ole olemassa.”
Jos on jäämässä alakynteen, pitää uskaltaa sanoa, että tämä ei käy – tavarat jaetaan yhdessä ja sitten otat sen mistä on sovittu.
Jos eksä on jo ehtinyt viedä tavaroita, Rihtniemestä on ehkä helpompi määritellä tavaroille arvo ja vaatia niistä rahaa kompensaationa, kuin yrittää lähteä hakemaan niitä takaisin.
8. Haluat sovun, et maksaa tonneja
Jos riita tavaroista ei kerta kaikkiaan ratkea, kumpi tahansa eron osapuoli voi pyytää käräjäoikeutta määräämään pesänjakajan. Pesänjakaja toimii eräänlaisena tuomarina ja viime kädessä määrää miten tavarat jaetaan, elleivät osapuolet pääse asiassa sopuun, Rihtniemi kertoo.
Prosessi on hidas. Kestää vähintään puolesta vuodesta vuoteen, kun kokoustetaan, selvitetään asioita ja yritetään ensin saada sovintoa aikaiseksi. Lisäksi pesänjakaja on kallis.
”Kulut voivat olla suuremmat kuin tavaroiden arvo, jos kyseessä on tavallinen koti-irtain. Hintalappu on aika monta tonnia. Siksi pesänjakaja kannattaa nähdä ihan viimeisenä vaihtoehtona.”
