”Nyt voin tehdä 15-tuntista työviikkoa” – neljä ihmistä kertoo, miten he toteuttivat unelmansa säästämällä

Outi Ilona haaveili pitkään mökkielämästä, ja nyt perhe viettää siellä mahdollisimman paljon aikaa vuoden ympäri. ”Suuntaamme torpalle usein torstai-iltaisin tai perjantaiaamuisin ja palaamme takaisin sunnuntaina.” Puoliso saattaa jäädä torpalle etätöihin.

Outi Ilona, 38, Vantaa: ”Pihistän kaikesta, jotta voin tehdä 15 tunnin työviikkoa”

Säästän melkein kaikesta, jotta voin elää haaveideni arkea: tehdä vähemmän töitä ja saada enemmän vapaa-aikaa. Sitä vietän torpalla, jonka puolisoni osti meille syksyllä 2022. Omistusasuntomme taas on minun nimissäni.

Tällä hetkellä tuloni ovat niin pienet, etten saa rahaa säästöön. Säästäväisyyteni mahdollistaa kuitenkin rauhallisen arjen ja säännölliset reissut torpalle.

Parhaillaan teen 15 tunnin työviikkoa, ja olen töissä kolmena päivänä viisi tuntia kerrallaan. Toimin eräässä perheessä kodinhoitajana. He kutsuvat minua supernannyksi. Hoidan puutarhaa, koiria, vauvaa ja kotia. Pesen pyykkiä ja olen apukäsinä. Lisäksi teen epäsäännöllisesti somessa kaupallisia yhteistöitä.

Nautin yksinkertaisesta arjesta, ja se on erilaista kotona ja torpalla. Kotona yksinkertaisuus syntyy siitä, että käytössä on tiskikone ja pyykinpesukone, ja arki on tällä tavalla helppoa. Torpalla vesi pitää kantaa joesta ja huoneet lämmittää takalla. Nautinto syntyy näiden askareiden suorittamisesta.

Toisaalta voin istua torpalla aamupalalla puolitoista tuntia kynttilänvalossa ja seurailla vieressä leikkivän kaksivuotiaan lapseni touhuja. Iltaisin lämmitämme hirsisaunan, ja löylyjen välissä pulahdan uimaan tontin läpi virtaavaan jokeen ympäri vuoden.

Pidän säästäväisyyttä yllä pieniltä kuulostavilla teoilla. Perheeseemme kuuluvat minun, ympäristöasiantuntijana työskentelevän puolisoni ja kaksivuotiaan lapsemme lisäksi 17-vuotias poikani, joka asuu kanssamme vuoroviikoin. Olen meistä aikuisista intohimoisempi rahan miettijä, joten teen ruokalistat. Kaupassa käyn tietoisesti vain kahdesti viikossa. Mitä vähemmän siellä käyn, sitä vähemmän rahaa väistämättä menee.

Alkuviikosta teen arkiviikon ostokset perjantaihin saakka ja ennen viikonloppua toisella kerralla viikonlopun hankinnat. Olen pohtinut, että satanen viikossa ruokaan olisi hyvä tavoite. Todellisuus taitaa kuitenkin olla se, että sinne menee viikossa sataviisikymppiä. Meidän ei tarvitse pysyä tarkasti tiukassa budjetissa.

Olemme muutenkin järjestäneet arkemme niin, ettei elämä pyöri kuluttamisen ympärillä. Emme asu keskustassa vaan sivummalla, jossa kuluttamisen mahdollisuuksia ei ole niin paljon. Jos näen ystävää, menemme kävelylle emmekä kahvilaan. Houkutusten välttämisestä kertyy valtavat säästöt.

Ei kiitos kauppakassi­palvelulle! Sesongin antimet ja aletuotteet löytää kaupasta paremmin, kun käy siellä itse, Outi sanoo.

Outi elää säästeliäästi, jotta arjessa olisi aikaa paitsi käydä torpalla myös kävellä metsissä Vantaan-kodin lähistöllä. Lyhyempi työviikko tarkoittaa perheen kuopukselle lyhyempiä aikoja päivähoidossa. Sekin lisää rauhan tuntua arki­päiviin.

Hintojen nousun huomaa totta kai ruokakaupassa. Syömme kasvisruokaa, jota on mahdollista valmistaa edullisesti. Olen huomannut, että samankaltaisilla valinnoilla voi säästää rahaa ja luontoa. Säästäväisyyteen kietoutuvat siis muutkin arvoni: samalla kun elän säästeliäästi itseäni varten, säästän luontoa.

Koko aikuisikäni olen tehnyt töitä syklisesti. Tein pitkään töitä vastaanottoperheenä eli hoidin kotona sijoitettuja vauvoja ja teinejä. Yhden sijoituksen päättyessä minulle tarjottiin joko seuraavaa, tai oli mahdollista pitää hetki vapaata. Se toi elämääni ajatuksen, että työrupeaman aikana on järkevää laittaa rahaa säästöön, ja sen jälkeen kalenteria voi pitää hetken tyhjillään.

Pelkkä oleminen on minusta aliarvostettua. Torppa ilmentää yhteistä elämänfilosofiaamme. Päämäärämme on pitää sekä arjen kulut että kuormitus kohtuullisina ja samalla nauttia elämästä. Torppa maksoi 50 000 euroa. Emme halunneet laittaa siihen enempää, jotta lainan lyhentäminen ei panisi arkeamme supertiukoille.

Jossain vaiheessa säästin niin paljon, että pystyin pitämään sijoituksen päättyessä vuoden tauon vastaanottoperhetyöstä. Taukojen jälkeen tuli aina uusia töitä.

Kun on määrittänyt laske­malla, paljonko on mahdollista säästää kuukaudessa, säästä­misestä tulee oitis konkreettisempaa, Raisa Selkämaa sanoo. ”Puskurisumman päälle säästän tiettyihin kohteisiin, kuten kesä­lomia varten. Haluan käydä joka vuosi esimerkiksi Lapissa ihailemassa paikallista luontoa.”

Raisa Selkämaa, 33, Espoo: ”Sain vuodessa kasaan rahat omaan yritykseen”

Laitan joka kuukausi säästötililleni 500 euroa ja sen lisäksi 200–300 euroa rahastoihin. Minulla on aina mielessäni tavoitteita, joihin säästän. Yksi tavoite on itse puskuri: haluan, että säästötilillä on turvasumma, jos jotakin yllättävää tapahtuu.

Viimeisin iso säästöprojektini oli säästää osakeyhtiön perustamista varten. Olen koulutukseltani puheterapeutti, ja haaveilin yrittäjyydestä valmistumisestani alkaen.

Rakastan olla vastuussa monesta asiasta. Yrittäjänä saan päättää itse, mitä kaikkea kokeilen. Olen myös aika nopeatempoinen. Jos saan idean, haluan heti alkaa toteuttaa sitä. Yrittäjänä se on mahdollista.

Tein laskelmat hyvissä ajoin ja selvitin, mitä kuluni olisivat. Ideani oli mennä yrittäjänä alihankkijaksi toiselle puheterapiaa tarjoavalle yritykselle, mikä pienentäisi kulujani.

Perustin kesällä puheterapiayritykseni Empan. Laskin, että tarvitsisin osakeyhtiön starttaamiseen 5 000 euroa. Säästin summan, josta käytin lopulta 4 500 euroa. Puskuri jäi edelleen tilin pohjalle, eli säästötili ei mennyt nollille. Koska säästän 500 euroa kuussa, viisi tonnia tuli täyteen aika nopeasti.

Toisen yrityksen tiloissa minun ei tarvitse maksaa toimitiloista, kalusteista tai materiaaleista. Rahaa kului tietokoneeseen, tablettiin, puhelimeen, vakuutuksiin ja erilaisiin lupiin.

Olen laatinut budjetin paitsi yritykselleni myös perheelleni. Ihan joka vuosi en sitä tosin perheelle tee, viimeisin on kahden vuoden takaa. Silloin laitoin taulukkoon kaikki menomme ja tulomme. Silmäni avautuivat sille, paljonko meillä oikeasti menee vuodessa rahaa ja mihin. Budjetista näkee helposti, paljonko on realistista säästää kuukaudessa.

Säästöön laittamani rahat eivät ole mistään pois, sillä säästäväisyys on osa ajattelutapaani. En siis pihistä erityisesti mistään. Kun palkka tulee tililleni, siirrän heti säästösumman säästötililleni ja sieltä vielä eteenpäin rahastoihin tarkoitetut rahat. Asennoidun rahoihin niin, että säästötililtä en voi ottaa niitä enää takaisin käyttöön. Säästettyä rahaa ei ole ikään kuin olemassa arjessani, vaan elän käyttötilini tilanteen mukaan.

Säästäväisyyden olen varmasti perinyt vanhemmiltani. Siskoni taas opetti minut sijoittamaan.

Omaan perheeseeni kuuluvat puolisoni ja kolmevuotias tyttäremme. Minulla ja puolisollani on yhteinen asuntolaina. Tienaan häntä hieman enemmän, joten myös maksan lainaa enemmän. On reilua, että hänellekin jää rahaa säästöön. Yhteiselle tilille laitamme rahaa lainanlyhennyksiin, ruokaostoksiin ja isompiin huonekaluhankintoihin.

Olen niin tarkka rahoistani, etten tiedä, haluaisinko yhteistä käyttötiliä. Säästäväisyys on luonnettani ehkä vähän liikaakin. Jos esimerkiksi mietimme, menemmekö perheellä ulos syömään, saatan pohtia, minkä summan saisin säästöön jättämällä ravintolan väliin. Se on vähän hölmöä. Elämää pitää elääkin.

Mutta kyllä kuluttamisen tavat liittyvät säästämiseen. En tee heräteostoksia, ja se on minulle keino saada rahaa säästöön satoja euroja kuussa. Olen pystynyt säästämään suunnilleen saman verran jo vuosia noin 4 500 euron bruttotuloistani.

Raisa on säästänyt yrityk­sen ja matkojen lisäk­si aiemmin esimerkiksi auton hankkimista varten. ”Senkin sain ostettua säästöilläni”, hän sanoo.

Tiukat taloudelliset ajat eivät ole juuri näkyneet säästämisessäni. Päinvastoin, nyt on erityisen tärkeää laittaa rahaa rahastoihin, sillä säästötilillä inflaatio vain syö rahojani.

Kun asuntolainamme korot alkoivat nousta, pienensin ensin satasella kuukausittaista säästösummaani. Mutta yrittäjänä tuloni hieman kasvoivat, ja pystyin nostamaan säästösumman takaisin aiemmalle tasolle.

Serkku neuvoi aikoinaan Samuli Lähteenmaata perustamaan ASP-tilin heti, kun hän alkaa tienata rahaa. Samuli ja puolisonsa Ina noudat­tivat neuvoa ja ostivat lopul­ta säästöillään kol­mion vanhasta ki­vi­­talosta.

Samuli Lähteenmaa, 29, ja Ina Lähteenmaa, 28, Tampere: ”Säästimme unelmakotiin vuosien ajan”

Samuli kertoo:

Perustin ensiasunnon ostoon tarkoitetun ASP-tilin eli asuntosäästöpalkkio­tilin vuonna 2015. Kun tilille panee rahaa, ei sitä voi enää siirtää sieltä pois. Säästimme tilille vaimoni Inan kanssa kahdeksan vuotta ensiasuntomme ostoa varten. Viime kesänä poljimme pyörillä asuntonäyttöön katsomaan kolmiota kilometrin päästä vuokra-asunnostamme. Ihastuimme valoon, korkeisiin huoneisiin ja rauhalliseen sijaintiin.

Seuraavana päivänä teimme tarjouksen. Teimme siis päivässä asuntokaupat, mutta tarina kauppojen taustalla on paljon pidempi.

Työskentelemme molemmat yrittäjinä ja olemme tehneet töitä aina myös opintojen ohella. Sovimme, että laitamme asuntotilille ylimääräiset rahat aina kun mahdollista. Laitoimme sinne vähintään 50 euroa kuussa, mutta joskus enemmänkin esimerkiksi jos kesätöistä oli jäänyt ylimääräistä.

ASP-lainaa varten pitää säästää vähintään kymmenen prosenttia asunnon hinnasta. Säästäessämme haaveilimme parinsadantonnin arvoisesta asunnosta. Lopulta pankki mitoitti lainalupauksen 260 000 euroon. Huomasimme, että tässä maailmantilanteessa summalla oli mahdollista löytää Tampereelta kolmio.

Konkreettisia säästämistä edistäviä juttuja oli se, että pitkään elimme ilman autoa. Kun auto piti hankkia Inan yrittäjyyden vuoksi, sovimme, että ostamme aina korkeintaan tonnin arvoisen auton. Jos sellainen menee rikki, ei putoa korkealta.

Olennaista oli myös se, ettemme asp-tilin ansiosta voineet koskea säästöihimme. Ja kaksin asuessa monet kustannukset saa jaettua.

Asunnon oston myötä menomme kasvoivat niin, että tällä hetkellä säästäminen tapahtuu lainanlyhennyksinä. Korot ovat korkealla. Toisaalta pari vuotta sitten meillä ei olisi ollut mahdollisuutta saada tätä asuntoa hinnalla, jonka maksoimme.

Uudessa kodissa Inaa ja Samulia miellyttää myös alue, jolla se sijaitsee. ”Lähistöllä on pitkät portaat, joissa voi juosta porrastreenit, ja hau­taus­maa, jossa käymme kävelyillä.”

Ina kertoo:

Säästäessämme mietimme rahaa sitä kautta, kuinka paljon tarvitsemme rahaa pärjätäksemme arjessa. Emme siis pohdi niinkään sitä, kuinka paljon laitamme säästöön kuukaudessa.

Säästämisemme mahdollisti myös avoin keskustelu yhteisistä unelmista. Se tarkoittaa väistämättä sitä, ettei kaikkia halujaan tai toiveitaan voi toteuttaa samaan aikaan.

Kun olimme päätoimisia opiskelijoita, harkitsimme ulkona syömisiä ja leffassa käyntejä aina kulloisenkin rahatilanteen mukaan.

Vaatteet olivat minulle nuorempana suuri heikkous. Koin, että voin ilmaista niillä itseäni. Säästämisen aikaan aloin vähentää merkittävästi shoppailuani. Olennaista oli ensiksi myöntää itselleni, että hei, minullehan on kertynyt aika paljon vaatteita. Halusin oppia hyödyntämään jo olemassa olevia vaatteita paremmin.

Sekin auttoi, että tutustuin pikamuodin eettisesti ja ekologisesti kestämättömiin vaikutuksiin. Hyvä, että niistä puhutaan! Ratkaisevaa oli myös tutustua tyyliini. Ymmärsin, että minulla on värikkäissä vaatteissa hyvä olo. Näin ei tule tehtyä hutiostoksia.

Unelmoimme yhteisestä kodista, koska se tuntui kaikin puolin järkevältä ja meille sopivalta ratkaisulta. Tahdoimme saada kodin, jossa voimme nauttia arjesta kahden ja myös tehdä töitä yrittäjinä. Parhaimmillaan koti on paikka, jossa voi viipyillä muidenkin rakkaiden kanssa.

Heinäkuussa ostamassamme kodissa onkin vierashuone, jotta ystävien ja sukulaisten on helppo jäädä meille yöksi.

Omistusasunto tarkoittaa meille turvaa, sillä kodin arvo ei toivottavasti laske. Säästimme kahdeksan vuotta, ja voin sanoa, että lopulta saimme kunnon kultakimpaleen. Tuntuu siltä, kuin tämä koti olisi odottanut juuri meitä.