Nuoripari Emilia ja Antto piti unelmastaan kiinni, vaikka Emilia sairastui leukemiaan: ”Talovaunun suunnittelu auttoi uskomaan, että elämä on vielä edessä”

Viime talvena Emilia Koivumäki ja Antto Pohjonen olivat erikoisessa tilanteessa. Heillä oli koti, mutta pariskunta ei tiennyt, missä asuisi sen kanssa. Kodiksi oli nimittäin valmistumassa talovaunu, jota voisi siirtää paikasta toiseen.

”Se oli hauska fiilis”, Antto muistelee.

Sijoituspaikan puute ei paria stressannut. Isot elämänmyllerrykset olivat tuoneet suhteellisuudentajua ja tunteen, että kaikesta kyllä selvitään.

Pariskunta oli alkanut rakentaa vaunua viime loppusyksystä Emilian isän metsätilalla Kankaanpäässä. 17 neliön minitalon rakennus sujui ripeästi, vaikka välissä Emilia ja Antto lomailivatkin pari viikkoa Kanarialla.

Sillä kertaa etelänlomalle mentiin kaksistaan. Pari oli nimittäin löytänyt toisensa Kanarian-matkalta. Silloin Emilia oli tyttöjen budjettireissulla, Antto poikien kanssa täysihoidossa. Kun pari tapasi lomaviikon toisena päivänä, kaveriporukat viettivät loman yhdessä, ja Antto heräsi useasti tyttöjen lomahuoneiston kovalta vuodesohvalta.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Jo ensimmäisen illan jälkeen molemmat tiesivät, että loppuelämän kumppani on löytynyt.

Reissun jälkeen Emilia ja Antto ajoivat Isojoen ja Ylöjärven väliä aina kun mahdollista – vaikka tapaaminen olisi tarkoittanut kahden tunnin työmatkaa lumimyrskyssä aamuviideltä. Parin kuukauden päästä Emilia irtisanoutui työstään puukerrostaloelementtejä valmistavalla tehtaalla, ja he muuttivat yhteen kolmioon Ylöjärvelle.

Testiasumista yksiössä

Kun talovaunu oli saatu katsastettua siirtokuntoon juuri ennen joulua, se kuljetettiin Tampereelle. Emilia ja Antto jatkoivat viimeistelyjä asuessaan vuokrayksiössä. Sijoituspaikka löytyi puskaradiosta, purkukuntoisen talon pihalta.

Pari oli muuttanut jo aiemmin kolmiosta yksiöön kahdesta syystä: selvittääkseen, alkavatko pienet neliöt ahdistaa ja tietääkseen, mitkä tavarat ovat elämisen kannalta tarpeellisia. Muutossa he olivat laittaneet roppakaupalla tavaraa kiertoon. Emilian oli aluksi vaikea luopua esimerkiksi sisustusesineistä, mutta mitään hän ei ole kaivannut.

Pariskunta teki talossa kaiken itse. Antolla on puusepän koulutus, Emilialla sähköasentajan pätevyys. Siksi he selvisivät kodin rakentamisesta huomattavasti edullisemmin kuin valmiin ostaminen olisi maksanut.

Idea mökkivaunussa asumisesta oli syttynyt lomalla Turun saaristossa. Pari vietti tuolloin yön konttimökissä. Tämmöiselläkin pärjäisi, Emilia muistaa ahaa-elämyksensä. Alkuun ajatus asumisesta vaunussa tuntui kuitenkin utopistiselta.

Pari oli katsellut retkipakuja ja ihastellut ihmisiä, jotka olivat päässeet pois oravanpyörästä. Pakuelämä kiinnosti, mutta koska Emilia ja Antto tunnistivat olevansa kuitenkin myös mukavuudenhaluisia, saivat Suomen kylmät talvet unelman tyrehtymään.

Eräänä päivänä Instagramissa tuli vastaan ratkaisu unelmiin: pyörien päällä oleva koti, jonka voi halutessaan siirtää toiseen paikkaan. Jo samana päivänä he kävivät tutustumassa Lapellandin esittelyvaunuihin Lempäälässä.

”Olemme molemmat kaikki käy -ihmisiä. On huippua, kun toinen on mukana kyseenalaistamatta, jos toinen saa idean”, Antto sanoo.

Unelma piti kiinni elämässä

Emilian ajatuksia oli muuttanut vakava sairastuminen. Pariskunta oli ehtinyt tuntea toisensa vasta vajaan vuoden, kun Emilia sairastui syksyllä 2023.

Hänellä oli yksi ainoa mustelma, joka alkoi kutista. Lääkäri lähetti Emilian kotiin antibioottireseptin kera.

Muutaman päivän päästä nousi kuume, ja Emilia jäi päivystyksestä suoraan kuukaudeksi sairaalaan. Mustelma olikin ollut veritulppa. 90 prosenttia luuytimestä paljastui syöpäsoluiksi. Emilia oli sairastunut akuuttiin lymfoblastileukemiaan, joka hoitamattomana voi johtaa kuolemaan jopa viikoissa.

Kun Emilia sai keväällä 2024 kantasolusiirron, hän makasi viisi viikkoa sairaalassa. Se on rankin mahdollinen syöpähoito. Emilian piti keksiä jotain tekemistä ja ajateltavaa, että tuntisi pysyvänsä elämässä kiinni. Mökkivaunua suunnitellessa tuntui, että elämä on vielä edessä. Oma vaunukoti rakennettaisiin, kun Emilia parantuisi.

”Minulla oli niin siisti elämä ennen leukemiaa ja ajattelin, ettei se voi loppua juuri kun kaikki on hyvin”, Emilia sanoo.

Kun Emilia pääsi kotiin, hänen vastustuskykynsä oli niin olematon, että heidän piti välttää ylimääräisiä kontakteja kuukausien ajan. Flunssakin olisi voinut viedä hänet takaisin sairaalaan.

Antto jäi pois töistä, ja yhteinen unelma omasta maalausalan yrityksestä otti askeleita eteenpäin, kun Antto perusti toiminimen. Häntä oli herätellyt radiosta kuulunut kehote miettiä itseään samassa työssä kymmenen vuoden päästä. Jos se ei tunnu hyvältä, kannattaisi kiireesti tehdä muutoksia jo nyt. Antto myi kattoremontteja ja arveli, ettei homma muuksi muuttuisi. Tänä keväänä yrityksestä tuli osakeyhtiö, ja molemmat ovat täysillä mukana.

Rakennusprojekti oli Emilian kuntoutumisen kannalta tärkeä. Sairaalasta päästyään hän jaksoi kävellä keväällä ensin 150 metriä. Pariskunta pidensi lenkkejä yhdessä niin, että viime syksynä he toteuttivat Emilian haaveen ja patikoivat Pohjois-Norjassa yhteensä jo kymmenen kilometriä.

Lopulta Emilia jaksoi myös rakentaa omaa kotia.

Kylmä vesi ja pakastava wc

Pitkä sairausloma romahdutti Emilian tulot. Vaunu taas mahdollistaa elämän, jossa pääsee irti pakosta tehdä paljon töitä isojen kulujen vuoksi. Kun asumiskulut rivitaloasunnossa olivat olleet miltei 1500 euroa kuussa, nyt ne putosivat murto-osaan siitä.

Emilia ja Antto eivät koe tinkivänsä mukavuuksista, vaikka kodissa ei ole lämmintä vettä, suihkua tai vesivessaa. Pakastava wc toimii hyvin, suihkussa käydään julkisissa avantosaunoissa, joita Tampereella riittää. Samalla voi nähdä kavereita. Pyykit pari pesee kerran viikossa pikapesulassa kauppareissun yhteydessä.

Maalaussesonkina Emilia ja Antto asuvat arkipäivät vielä paljon tiiviimmin kuin 17 neliön vaunussa. He lähtevät työmaille pakettiautolla, tekevät pitkää päivää ja ajavat yöksi kivoille paikoille metsäteille tai uimarannoille. Autoon on rakennettu sängynrunko sekä laatikostot työkaluille ja retkeilytarvikkeille.

”Tällaiselle ADHD-ihmiselle on parasta, kun ei aamulla vielä tiedä, missä nukkuu illalla”, Emilia sanoo.

Kun Emilia oli sairaalassa, pari vietti noin sata yötä erillään. Se opetti arvostamaan, että toinen on vieressä. Molemmat rakastavat läheisyyttä, mistä on etua, jos asuu näin tiiviisti. Päivä alkaa ja päättyy aina halailutuokiolla.

Huonoa ja hyvää tuuria

Jos vakava sairastuminen oli Emilialle huonoa tuuria, on hänellä käynyt myös huikea tuuri.

Leukemia löydettiin ajoissa. Maailmasta löytyi neljä sopivaa kantasoluluovuttajaa, ja hoidot toimivat niin hyvin, että luuydintulokset olivat vuosikontrollissa puhtaat.

Hyvin kävi myös parisuhteessa.

”Rakkaudessa koen saaneeni lottovoiton. Olen superkiitollinen siitä, että Antto jäi vierelleni, kun sairastuin. Hän lupasi seistä siinä loppuun asti ja että se on viimeinen asia, mitä minun tarvitsee murehtia. Vaikka elämä olisi loppunut jo aikaisemmin, koen että olen saanut elämältä jo kaiken, kun tapasin Anton. Kaikki, mitä meillä on vielä edessä, on pelkkää ekstraa.”

Syksyllä reissutöiden rauhoituttua aletaan etsiä pysyvämpää tonttia talolle. Kriteerinä on sopiva etäisyys Tampereelta ja nykyistä hiljaisempi paikka.

Vaikka pariskunta elää jo unelmaelämäänsä, yhtenä haaveena on viettää joskus tulevaisuudessa talvet lämpimässä, vaikkapa vetää talovaunu jossain vaiheessa Espanjaan. Vapaus on homman juju.

”Monet miettivät, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, me teemme ja kokeilemme. Suunnitelmaa voi muuttaa, jos homma ei toimi.”