Pesä tyhjentyi, ja Ninan 90-vuotiaan paritalon huonejärjestys ajautui myllerrykseen: "Haaveilen kotini olevan joku päivä järjestyksessä ja valmis"
Toimittaja Nina Nygård kertoo rakkaudestaan vanhaan taloon, joka on opettanut sietämään keskeneräisyyttä. Kun kuusihenkisen uusperheen lapset alkoivat muuttaa pois, huoneet saivat uusia käyttötarkoituksia.
"Kotitalomme on minulle ja perheelleni tärkeä, sillä lähes 90-vuotias talo on ollut puolisoni suvussa sen rakentamisesta lähtien. Meidän perheellemme keltainen kivitalovanhus on ollut kotina jo 16 vuotta. Talon suunnitteli aikoinaan puolisoni isoeno, taiteilija Henry Ericsson. Eteisen seinällä meillä on valokuvia talomme harjakaisista, joita isännöi mieheni äidin isä. Yhdessä kuvassa hän seisoo koppalakki päässään rakennustelineillä.
Talomme on paritalo, ja puolisoni varsinainen lapsuudenkoti on seinän takana. Ehdimme asua naapureina myös appeni kanssa, mikä oli sekä kätevää että mukavaa.
Kun muutimme tänne, meitä asukkaita oli kuusi. Uusperheessämme lapsia oli enemmän kuin makuuhuoneita, ja yläkerrassa, jossa kaikki nukuimme, oli vain yksi kylpyhuone ja vessa. Koti tuntui välillä ruuhkaiselta. Kolmikerroksisen talomme kellarikerroksessa on muutamia huoneita, mutta turvallisuuden vuoksi halusimme silloin pitää lapset vielä näköetäisyydellä. Kellarissa on ollut muinoin hiilikellari, pyykinkuivaushuone ja pyykkihuone, nykyään siellä on sauna ja takkahuone sekä kaksi työhuonetta.
Lasten kasvettua jokainen sai oman huoneen ja kellarikerros uusia asukkaita. Sittemmin pesä alkoi tyhjentyä, ja huoneet alkoivat saada uusia käyttötarkoituksia. Nykyiselläkin kokoonpanolla vaihdamme vielä järjestystä. Olen jälleen kerran päätynyt eri huoneeseen työskentelemään, kun entinen työhuoneeni kellarissa odottaa uutta asukasta, innokasta teiniä.
Kotimme elää koko ajan, ja vanhassa talossa on aina joku kunnostusprojekti käynnissä – puolisoni mielestä joskus turhaankin. Talon sijainti lähellä merta on kova koitos talovanhukselle, ja esimerkiksi vanhoja puisia ikkunankarmeja pitää kunnostaa muutaman vuoden välein. Emme kuitenkaan halua vaihtaa ikkunoitamme uusiin, vaan mielummin käytämme perinnepuuseppä Peter Hällstenin palveluja. Hän kunnostaa ikkunat yksi kerrallaan, ja kun talon yhden puolen ikkunat on kunnostettu, on aika aloittaa taas uudesta päädystä.
Kodin sisustaminen lähtee talon hengestä ja omasta fiiliksestä. En osaa ajatella kerralla kokonaisuuksia, vaan tarvitsen aikaa makustella valintoja ja hankintoja. Vaihdan ja ostan huonekaluja harvoin ja silloinkin pitkän harkinnan jälkeen. En sisusta kotiani viimeisten muotivärien tai trendien mukaan.
Vaikka tykkään patinasta, toki seuraan, mitä sisustuksen maailmassa tapahtuu. Kirjoitan juttuja kodeista ja pääsen siten työni puolesta tutustumaan erilaisiin sisustusratkaisuihin. Se, mitä näen, vaikuttaa varmasti alitajuisesti valintoihini.
Monet tavaramme ovat perittyjä. Itse en valitsisi välttämättä kaikkia kotimme tauluja, mutta kompromisseja on tehtävä ja myös toisen mieltymyksiä kunnioitettava.
"Kodin ei tarvitse olla aina tiptop, ja asumisen pitää olla huoletonta."
Etsin pitkään ruokapöydän tuoleja mutta en onnistunut löytämään napakymppiä. Päädyimme Artekin Y612-tuoleihin, jotka ostimme Artek 2nd Cycle -liikkeestä. Tuolit olivat palvelleet aiemmin Palacen kabinetissa, ja haluamme uskoa, että niillä on istunut mielenkiintoisia historian henkilöitä. Tuolit olivat aika huonossa kunnossa, mutta kunnostuksen myötä niistä tuli taas käyttökelpoiset ja siistit.
Muutama vuosi sitten bongasin lopulta unelmieni ruokapöydän tuolit, hinnakkaat beigenahkaiset Carl Hansenin E005 Embrace -tuolit. En ole vielä varma, onko tuoli todella hintansa arvoinen, mutta pitäähän ihmisellä olla unelmia!
Koska vietän paljon aikaa kotona, haluan, että voin siellä myös rentoutua ja ladata akkuja. Kodin ei tarvitse olla aina tiptop, ja asumisen pitää olla huoletonta.
Tykkäämme kutsua ystäviä kylään. Minusta on kiva suunnitella juhlia ja kokata niihin, puolisoni taas hoitaa arjen ruoat. Myös lapset järjestävät meillä juhlia ja kutsuvat kavereitaan. On ihanaa, että kodillamme on käyttöä.
Vaikka meillä on iso piha, emme ikävä kyllä ole innokkaita puutarhureita. Siksi pyrimme pitämään sen mahdollisimman helppona. Kesäisin siirrymme Hankoon, jossa pidän ystäväni kanssa pientä kesäkauppaa, Famppu Shoppia, joten piha jää kesäksi aikuisten lastemme kontolle. Onneksi kotimme on heidän käytössään, sillä piha on mitä parhain grillailuun, ranta taas sup-lautailuun ja vesileikkeihin.
Merkittävät arkkitehdit perustivat aikoinaan Kulosaaren huvilakaupungin. Lars Sonckin, Oscar Bomansonin, Armas Lindgrenin ja Bertel Jungin nimikkoteillä ei välttämättä ole enää kovin monta vanhaa taloa jäljellä, mutta saaren asukkaat arvostavat kotiympäristöään ja sen historiaa. Kulosaaressa on ihanan aktiivisia asukkaita, joiden tapahtumat edistävät sekä viihtyvyyttä että vanhanajan yhteishenkeä.
Rakastan kotiani ja haaveilen sen olevan joku päivä järjestyksessä ja valmis. Toisaalta uskon sen opettaneen minulle keskeneräisyyden sietoa. Tärkeintä kuitenkin ovat talon asukkaat ja siellä kyläilevät ystävät, jotka tuntuvat viihtyvän meillä.
”Täällä on niin hyvä henki”, sanoi kummityttöni kerran kodistamme, ja se onkin totta. Tajusin juuri unelmieni tuolienkin sopivan jo nimensä puolesta kotiimme. Kukapa ei haluaisi istua embrace- eli halaus- nimisissä tuoleissa?
