Nikkaroi lasten kanssa kattilan alusta ja naulakko
Etsi lautavarastostasi paksuhkot lankunpätkät ja tee niistä kattilan alusta lämpötasolla ja näppärä haukinaulakko kalamiehen uistimille.
Puutavaraksi käy uusi tai vanha lankku, jolla on paksuutta ainakin kolme senttiä. Kerää naulalaatikosta mahdollisimman isokantaisia nauloja, paria eri pituutta. Nikkarointiin voi hyvin värvätä perheen nuorisonkin mukaan.
Perheen pienin voi taiteilla lankulle mitä mielikuvituksellisimman kesäkalan, ja isommat pääsevät harjoittelemaan vasarakättään.
Tarvikkeet:
- paksua lankkua, 1 m
- isokantaisia nauloja, keskipitkiä ja pitkiä (esimerkiksi 35 mm:n ja 100 mm:n nauloja)
- vasara
- pora
- rautalankaa
- sävytettyä puuöljyä purkinpohjalta ja maalitilkka
- maalipensseli ja pikkusivellin
- kahvapari
- köyttä, 1 m.
Ohjeet kattilan alustan tekoon
1. Sahaa lankusta noin 40 ja 60 sentinpituiset palat ja siisti sahareunat hiomapaperilla. Poraa pitkään lankkuun reiät ripustusköydelle. Käsittele uudet lankunpalat kauttaaltaan vaikka sävytetyllä puuöljyllä. Varaa työkaluksi vasara sekä keskipituisia ja pitkiä isokantaisia nauloja.
2. Piirrä lyhyemmän lankun keskelle ympyrä, jonka halkaisija on 10 senttiä. Täytä ympyrä nauloin ja tasaa lopuksi kannat noin sentin korkeudelle alustasta. Poraa esireiät ulkopuolen pidemmille nauloille. Reikien ansioista naulaaminen on helpompaa ja naulat menevät varmemmin suoraan.
3. Lyö pitkät naulat reikiin. Tasoita naulankannat noin kuuden sentin korkeudelle tasosta. Kiinnitä lopuksi kahvat lankun molempiin päihin. Kattilan alusta on valmis!
Ohjeet uistinnaulakon tekoon
1. Tee pidemmästä lankusta uistinnaulakko. Taiteile lankulle haluamasi vonkaleen hahmo. Piirrä ääriviivat lyijykynällä ja täytä kuva peittävällä maalilla. Anna maalin kuivua.
2. Lyö lyhyempiä nauloja kalahahmon ympäri, noin kolmen sentin välein. Jätä naulat parin sentin korkeudelle lankun pinnasta.
3. Kierrä kala ohuella rautalangalla. Kiepauta lankaa pari kertaa naulankannan alapuolelle, jätä lanka löysäksi lenkiksi ja kierrä lanka seuraavaan naulan ympäri. Pujota ripustusköysi ja nostele uistimet rautalankalenkkeihin roikkumaan.
Poraa lankun yläreunaan ja taakse toisensa kohtaavat, reilut reiät. Tee samanlainen reikäpari lankun toiseen päähän. Naulakko roikkuu suorassa seinää vasten, kun ripustusnaru nousee yläreunasta eikä naulakon takaa.