Mikä se on? Miten se on tehty? Ja vau!
Suurin piirtein näin menee ajatuskulku, kun ensimmäistä kertaa törmää Niina Mantsisen, 30, tekstiilitaiteeseen. Siinä kapinallinen kohtaa perinteisen ja kova muuttuu pehmeäksi: Niinan ryijyjen ulkomuoto on lainattu graffitimaalauksista, eikä hänen kutomassaan tyynynpäällisessä lue hempeää mietelausetta vaan ”F*ck the cops”. Graffitiryijyt ovat vieneet joensuulaista tekstiilitaiteilijaa näyttelyihin aina Koreaan, Saksaan ja Kanadaan asti.
Katutaiteen yhdistäminen perinnekäsitöihin ei tulisi monelle mieleen. Niinalta se onnistui siksi, että hän on kotonaan molemmissa maailmoissa.
Enteitä ammatinvalinnasta oli ilmassa jo lapsena. Mantsisen perheessä naiset harrastivat käsitöitä: mummo kutoi ryijyjä, äiti teki kanavatöitä. Kolmasluokkalainen Niina taas viritteli villalangasta huoneeseensa sokkeloita kiinnittämällä lankoja nuppineuloilla seinästä seinään.
– Se taisi olla ensimmäinen tekstiilitaiteen kokeiluni!
Taidelukiossa Savonlinnassa hän innostui kankaanpainannan kurssista niin paljon, että päätti ryhtyä isona tekstiilitaiteilijaksi. Niina piti siitä, että kankaista ja langoista löytyi uusia tekniikoita miltei loputtomiin.
Seitsemän vuotta sitten hän opiskeli tekstiilimuotoilua ja mietti vanhoja käsityötaitoja, joita haluaisi päivittää.
– Ryijyn imago oli vähän pölyinen ja ummehtunut. Graffitit, tarrat ja maalaukset taas olivat aina kiinnostaneet minua, ja tuolloin Suomessa elettiin pienimuotoista katutaidebuumia. Idea graffitiryijyihin lähti siitä.
Niina kävi läpi kaikki mahdolliset nettisivut selvittääkseen, oliko kukaan tehnyt mitään vastaavaa. Kun sellaista ei löytynyt, hän alkoi miettiä, kenen graffiteja haluaisi käyttää ryijyjensä pohjana.
– Yleensä taiteilijat työskentelevät yksin, mutta graffitimaailmassa tärkeää on yhteisöllisyys. Minullekin oli heti selvää, että halusin tehdä ryijyni yhdessä oikeiden graffititaiteilijoiden kanssa.
Niina otti yhteyttä suomalaisiin ja ulkomaisiin taiteilijoihin, joiden töitä fiilisteli. Heihin kuului esimerkiksi suomalainen EGS, joka on aloittanut uransa jo 1980-luvulla.
– Ensin he olivat yllättyneitä mutta sitten pitivät ideaa mahtavana.
Niinan graffitiryijyt syntyvät tuftaamalla. Tekniikassa kangas viritetään kehikkoon ja lankaa pistellään työn läpi tuftausneulalla. Kangaspuilla isoja ja epäsäännöllisen muotoisia töitä olisi mahdoton tehdä.
Suurin ryijyistä on kolme metriä leveä ja kaksi metriä korkea, ja sen tekeminen kesti kuukauden. Osa ryijyistä on varattu vain näyttelyjä varten, mutta Niina on tehnyt niitä myös tilauksesta. Paras tunne onkin se, kun näkee työnsä roikkumassa jonkun kodin seinällä.
Ryijyjen lisäksi Niina tekee luvallisia seinämaalauksia vaikkapa alikulkutunneleihin, sähkökaappeihin tai koulun sisäseiniin. Värikkäissä kuvissa seikkailevat eläimet ja mielikuvitusolennot, ja niistä voi bongata myös suomalaisten perinnetekstiilien kuvioita. Varsinaisia graffiteja –niitä spraymaaleilla tehtyjä sanoja ja kirjaimia – hän ei maalaa.
– Haluaisin, mutta en osaa, ainakaan vielä. Spraymaalien käyttö vaatii valtavasti taitoa. Kannattaa kokeilla, jos ei usko.
Niinasta on tärkeää, että kaupunkien seinät eivät ole olemassa vain mainosfirmoja varten. Hän huomauttaa, että kun seinätaidetta tehdään luvallisesti, siitä yleensä tulee pelkkää hyvää palautetta. Maalaukset parantavat ihmisten viihtyvyyttä. Siksi Niina kaipaisi lisää laillisia seiniä maalaamista varten, lisää rohkeutta päättäjiltä.
– Miksi meidän pitäisi elää harmaan betonin keskellä?
Suomessa ryijyistä on viime vuosina tullut trendikkäitä. Sisustuslehdissä mummojen perintöryijyt nostetaan paraatipaikoille, ja uusia tulkintoja seinävaatteesta tekevät nuoret suunnittelijat, kuten Saana ja Olli.
Niinakin jatkaa ryijyjensä kehittelyä. Parhaillaan hän kutoo kangaspuilla ryijyjä, joiden tekstit viittaavat graffitikulttuuriin mutta joiden geometrinen kuviointi – sahalaidat, ruudut ja vinoneliöt – tulevat 1900-luvun alun ryijyistä. Niiden tekemiseen hän sai apurahan Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiöltä.
Juuri nyt Niinaa inspiroivat myös meksikolaisten tekstiilien runsaat värit ja kansantaruista peräisin olevat kuviot. Ideoita töihinsä hän saa luonnosta, unista – ja tietenkin kaduilta. Koska Joensuussa katutaidekulttuuri on pientä, Niina seuraa netin katutaide- ja graffitisivustoja, kuten Spraydaily.com tai Facebook-ryhmää Street art in Finland.
Talvisin Niina pakenee pimeää pitkille reissuille. Viime vuonna hän matkusti miehensä kanssa Serbiaan, josta jatkoi junalla Kroatiaan, Sloveniaan ja Puolaan. Matkoilla Niina kuvaa graffiteja, tägejä ja tarroja. Tavoitteena on käydä kaikissa Euroopan maissa.
– Minuun on iskostunut sellainen tapa nähdä maailmaa, että kiinnitän kadulla ja luonnossa huomiota pieniin yksityiskohtiin. Vaikkapa kasveihin ja puiden lehtiin, rakennusten ja vaatteiden ornamentiikkaan tai erikoisiin väriyhdistelmiin.
Kun Niinan kello aamuisin soi, hän lähtee työhuoneelleen Joensuun grafiikanpajalle ja uppoaa töihinsä niin pitkään kuin jaksaa.
– Taiteilijoiden kai oletetaan olevan sellaisia yökukkujia, mutta se ei päde minuun. Ryijyjen tekeminen on meditatiivista, sillä se vaatii paljon keskittymistä. Välillä en huomaa edes, onko joku kanssani samassa tilassa.
Käsillä tekeminen on niin erottamaton osa Niinan arkea, että hänen on vaikea sanoa, mihin työ loppuu ja mistä harrastus alkaa. Kuluneena kesänä hän jäi koukkuun villalankojen värjäämiseen kasveilla.
– Esimerkiksi lupiinin kukista syntyy ihanaa turkoosinvihreää villalankaa. Haaveenani on tehdä joskus ryijy itse värjätystä langasta.
Muissa ihmisissä Niinan ryijyt herättävät sekä hämmennystä että innostusta. Entä onko se ryijyjä kutova mummo nähnyt hänen töitään?
– On, mutta en ole ihan saanut selville, mitä hän niistä ajattelee. Uskoisin, että hiljaisesti hyväksyy!
Kesällä 2016 valmistunut ryijy yhdistää 1900-luvun alun ryijyperinnettä ja graffitikulttuuria.
Esa-tagiryijy on valmistunut hiljattain. Niina on tehnyt graffitiryijyjä myös tilauksesta koteihin. Niiden hinnat alkavat noin tuhannesta eurosta.
