Niina ja Jarmo kunnostivat vanhan hirsitalon omin voimin: ”Luotimme, että jos jotain tulee eteen, osaamme sen korjata”
Kertaalleen palanut ja aiemmin kylän merkkimiehen kotina toiminut talo sai remontin myötä uuden elämän. Valtava korjausprojekti poiki kodin lisäksi pelastajalleen uuden työn.
Keltainen talo seisoo arvokkaana keskellä talvista maalaismaisemaa Kiimingissä. Alun perin samalla paikalla oli Hannuksen kylän ensimmäinen talo, jonka oli rakentanut paikallinen merkkimies Johan Hannus 1900-luvun alussa. Paremmin Hannus-Ukkona tunnettu mies oli taitava hirsirakentaja, jonka kädenjälki näkyy vielä tänäkin päivänä monissa oululaisissa hirsirakennuksissa.
Hannuksen talon pirtissä toimi lähes parikymmentä vuotta kyläkoulu, kunnes tuntemattomasta syystä yläkerrassa syttynyt tulipalo tuhosi koko päärakennuksen vuonna 1939. Uusi talo rakennettiin pikavauhdilla kylältä kerätyistä hirsistä juuri ennen talvisodan syttymistä. Lisäsiipi valmistui vuonna 1975.
Ajatus maalla asumisesta ei ollut Niina Hepo-ojan ja Jarmo Siltakosken haaveissa vielä viisi vuotta sitten, kun he ajoivat Hannuksessa sijaitsevan maalaistalon pihaan. Sukulaiset olivat vinkanneet talosta jo pariskunnan talonmetsästyksen alkumetreillä, mutta muutto maalle 30 kilometrin päähän Oulusta ei tuntunut silloin edes vaihtoehdolta.
– Ei ikinä, ei varmasti, Niina muistelee todenneensa.
Pariskunta oli etsinyt ahkerasti vuoden ajan kunnostettavaa vanhaa taloa läheltä Oulun keskustaa, mutta sopivaa kohdetta ei ollut löytynyt.
– Kävimme läpi kaikki Oulun rintamamiestaloalueet. Emme edes harkinneet uuden talon rakentamista, sillä vanhan kunnostaminen oli meille yhteinen intohimon kohde. Jarmolla oli kirvesmiestyönsä puolesta osaamista ja ammattitaitoa, minulla tietotaitoa ja intohimoa sisustamiseen, Niina kertoo.
Kun alkuperäisessä kunnossa olevaa kohtuuhintaista taloa ei löytynyt Oulun alueelta, pariskunta päätti lopulta käydä Hannuksessa. Olihan tilan viimeinen omistaja ollut sukulainen: Jarmon isän täti.
Ensivaikutelma 1970-luvun remontin jäljiltä olevasta talosta oli melko karu, mutta jokin sai ajatukset muuttumaan. Seinissä oli ajan hengen mukaisesti lastulevyä ja lattiassa muovimattoa, mutta talon aihio oli kuitenkin hyvä ja pihamaa riittävän suuri.
Lopullinen sinetti kaupoille syntyi toisella käyntikerralla, kun levypinnan alta paljastui hirsiseinä. Iso hirsitalo ja piharakennukset jokimaisemassa lähes hehtaarin kokoisella tontilla eivät tuntuneetkaan Niinasta ja Jarmosta enää hullulta ajatukselta.
– Emme edes teettäneet kuntokartoitusta. Kurkistin kerran lattian alle ja avasin hieman seinää. Luotimme, että jos jotain tulee eteen, osaamme sen korjata. Kaikki aiottiin kuitenkin purkaa, Jarmo kertoo.
Remontti aloitettiin rivakasti purkutöillä tammikuussa 2015. Tarkoituksena oli muuttaa sisään viimeistään puolen vuoden kuluttua juhannuksena.
– Ihan nappiin ei mennyt, Niina naurahtaa.
Niina, Jarmo ja taloprojektin alkaessa kolmen kuukauden ikäinen vauva asuivat suurimman osan remonttiajasta Jarmon vanhempien luona. Vaikka itse urakka ei kauhistuttanut ammattilaista, ajanpuute aiheutti päänvaivaa. Jarmo vietti kaiken liikenevän ajan rakennuksella ja teki remonttia pääsääntöisesti yksin töidensä ohessa. Perhe ja sukulaiset auttoivat mahdollisuuksien mukaan viikonloppuisin.
– Kaikki ainekset katastrofiin olivat kasassa, mutta selvä päämäärä auttoi jaksamaan, Niina muistelee.
Pelkkä sisätilojen purkaminen kesti lähes kolme kuukautta. Suurin yllätys paljastui lattioiden alta: kolme seinän alimmaista hirsivarvia oli lahoja.
– Silloin oli usko koetuksella. Minun täytyi opetella hirsien kengitys, sillä alimmat vaurioituneet hirret oli vaihdettava, Jarmo kertoo.
Jarmo oli aikaisemmin vaihtanut yksittäisiä hirsiä, mutta koko talon kengittäminen oli hänellekin uutta. Mies halusi silti tehdä aikaa vievän ja raskaan työn itse, sillä sen teettäminen ulkopuolisella olisi ollut liian kallista. Jarmo oli säästänyt vuosia sitten tuttavan uuden talon alta puretun rakennuksen hirret, joten varaosat löytyivät omasta takaa.
”Suihku ja sauna yhdistyvät saumattomasti tunnelmalliseen takkahuoneeseen.”
Niina ja Jarmo suosivat perinteisiä korjaustapoja ja materiaaleja aina, kun se oli mahdollista. He eivät halunneet muuttaa alkuperäisiä ratkaisuja, sillä jos ne olivat toimineet hyvin lähes sata vuotta, ne toimisivat jatkossakin ja talo pysyisi terveenä. Tämä toimi parin ohjenuorana läpi remontin.
– Pyrimme välttämään muovia. Käytimme alapohjan ja seinien eristeenä ekovillaa. Yläpohjaan laitoimme SPU-uretaanilevyä lähinnä siksi, että se toimii samalla tuulensuojalevynä, Jarmo perustelee valintoja.
Talo lämpenee suoralla sähkölämmityksellä ja kahdella ilmalämpöpumpulla. Kovilla talvipakkasilla apuna on leivinuuni.
– Emme halunneet peittää kauniita hirsiseiniä, joten seinien tarvitsema lisäeristys laitetaan ulkopuolelle tulevan ulkovuoriremontin yhteydessä.
Vanhan hirsitalon kunnostus kesti kokonaisuudessaan vuoden. Sähkö- ja putkitöitä lukuun ottamatta kaikki tehtiin omin voimin.
Muutamassa vuodessa keskusta-asukit ovat kotiutuneet maaseudun rauhaan.
– Emme lähtisi täältä enää minnekään, Jarmo ja Niina toteavat.
Pariskunta on tyytyväinen remontin lopputulokseen ja siihen, että nyt on tilaa touhuta. Edes alussa Niinaa kauhistuttanut puolen tunnin ajomatka töihin Ouluun ei tunnu enää miltään. Jarmo olisi jopa valmis tekemään samanlaisen projektin uudestaan, tosin ilman kiirettä.
Vanhassa pihapiirissä ei remontoitava lopu. Seuraavaksi suunnitelmissa on tehdä mittava piha- ja julkisivuremontti, mutta sitä ennen he vetävät vähän henkeä. Remontin myötä Jarmon halu tehdä jotain omaa kasvoi. Niin syntyi Mielipuu-puusepänliike.
– Ennen pirtissä veisteli Hannus-Ukko, nyt minä. Ympyrä ikään kuin sulkeutuu, Jarmo kiteyttää.
Muokattu 13.1.2020 klo 12.25: Jutun otsikossa luki virheellisesti, että talo olisi sata vuotta vanha, vaikka talo on rakennettu 1940-luvun taitteessa. Virheellinen ilmaisu poistettu.
