Lääkäri Tiia Reho on neulojana ”jääräpäinen kokeilijatyyppi” – joskus se tarkoittaa, että sama kuvio pitää aloittaa alusta 15 kertaa

Jos neuloo minun tavallani, täytyy neulomiseen pystyä suhtautumaan opettavaisena matkana, sanoo neulesuunnittelija Tiia Reho. Hän löysi tiensä neuleiden pariin vasta muutama vuosi sitten eikä ole juuri käyttänyt aikaansa sen selvittämiseen, miten neuleita yleensä suunnitellaan tai ohjeita kirjoitetaan. Hän haluaa itse keksiä, miten saa vision siirtymään mielikuvasta neulokseksi. Kokeileva tapa työskennellä johtaa väistämättä siihen, että töitä pitää välillä myös purkaa, mutta Tiian mukaan sitä täytyy vain sietää.

Tiia Reho on ammatiltaan työterveyshuollon ja terveydenhuollon erikoislääkäri ja työskentelee sivutoimisesti kliinisenä opettajana Tampereen yliopistossa. Neulesuunnittelijana hänet tunnetaan Instagramissa Sysivilla-tilistä.

2,5-vuotias rescuekissa Tuisku on saanut ylleen Helix-villapaidan, josta Tiia teki omat versiot kissalle ja ihmiselle Kaverille kans -kirjaan. ”Jos ulkoilevalle kissalle haluaa villapaidan, on erityisen tärkeää, että paita on kissalle miellyttävä. Muutenhan se ei sitä suostu pitämään”, Tiia sanoo.

Neuleiden väreihin Tiia ammentaa inspiraatiota luonnosta ja kuvataiteista. Taidenäyttelyissä Tiia voi ottaa valokuvia väriyhdistelmistä, ikään kuin muistiinpanoiksi.

Tiia, miten sinusta tuli neulesuunnittelija?

Näin keväällä 2020 Facebookissa kirjoneulepaidan, jollaisen halusin. Äitini on paatunut käsityöihminen ja on neulonut paljon minullekin. Hän ei kuitenkaan pidä kirjoneuleen tekemisestä. Totesin, että jos haluan paidan, se pitää tehdä itse.

Olin juuri väitellyt lääketieteen tohtoriksi olohuoneestani käsin ja siirtynyt työterveyslääkärinä lähes kokonaan etätöihin. Illoistani ja viikonlopuistani oli vapautunut massiivisesti aikaa, joten uusi harrastus tuli täydelliseen saumaan.

Olen aina ollut kiinnostunut luovasta tekemisestä, mutta en oikein ollut löytänyt omaa juttuani. Tämän ensimmäisen Riddari-neuleeni kohdalla palaset jotenkin loksahtivat yhteen. Tajusin, että neulominen on kuin langalla maalaamista. Muutin ohjeen väriä ja kuviota, ja se oli mahtava kokemus, kun sain pienellä muokkaamisella aikaan omannäköiseni neuleen.

Tein muiden ohjeista vielä pari paitaa, kunnes suunnittelin ensimmäisen neulemallini, Pöllöjen yön, kesällä 2020. Käytin ohjeen parilla neuletutullani, jotka katsoivat, onko siinä virheitä. Sitten tarjosin mallia myyntiin Suomen luonnonsuojeluliiton Luontokaupalle. Suomenkielinen malli on edelleen myynnissä vain siellä, ja tuotot menevät luonnonsuojelutyöhön.

Tiia pitää eniten ohuehkoista suomalaisista villalangoista. ”Etenkin yksisäikeiset langat viehättävät minua. Niillä saa aikaan kauniin pinnan ja pumpulisen pehmeitä neuleita.” Päällimmäisenä roikkuva Sielueläin on jo vanhempi malli.

”Olen aina ollut papereiden reunaan piirustelija, ja töissäni on aika graafisia kuvioita”, Tiia sanoo. ”Palmikkoihminen en ole lainkaan.”

Tiia on opetellut neulomistekniikoita Youtube-videoista. ”Mutta neuleohjeen kirjoittamiseen ei ole kursseja tai kirjoja. Joko täytyy katsoa mallia muilta tai tehdä niin hyvin, kuin osaa itse. Olen päätynyt jälkimmäiseen.” Keltakuvioinen kaarrokeneule on nimeltään Raidun.

Onko neulomisessa ja tieteellisessä työssä jotain samaa?

Tieteessä on paljon testaamista, kokeilemista, toistamista, toistamista ja toistamista. Sellaista neulominenkin on, ainakin minulle.

Olen kokeilijatyyppi. En koskaan lue esimerkiksi teknisten laitteiden käyttöohjeita vaan lähden testailemaan niiden toimintaa. Tämä on minulle tapa olla ja toimia. Uusien polkujen löytäminen on virkistävää. Neulomisessa perinteisiä tapoja tai valmiita kaavoja ei ole pakko seurata. Tämä on hyvää vastapainoa lääkärin työlle, jossa kaikki on säänneltyä ja tarkkaa.

Vaikka neulesuunnittelu on osittain luovaa puuhastelua, on sekin suurimmilta osin raakaa työtä. Viikonloppuisin saatan istua kahdeksan tuntia putkeen läppäri sylissä sohvalla sarjoittamassa ohjeita eri kokoihin. Olen aina ollut työteliäs ja viihdyn tekemisen parissa. On palkitsevaa nähdä, kun joku tuntematon maailman toisella puolella saa minun ohjeeni perusteella aikaan jotain kaunista.

Päällä olevan Helli-liivin ohjeen Tiia teki Laine-lehteen. ”Ohjetta on kommentoitu paljon. Joku ihmetteli, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa tapaa neuloa pääntietä ja piti sitä kiinnostavana. Oma tapani juontaa puhtaasti siitä, etten tiedä, miten vaihe jossain ohjeperinteessä yleensä kuvataan.”

Inspiraatio Elegia-neuleeseen tuli Vesa-Matti Loirin esittämästä Eino Leinon Elegia-runosta. ”Sain ensin idean isommasta pääkuviosta. Siinä oli tiettyä juhlavuutta ja koristeellisuutta, jota lähdin viemään eteenpäin. En yleensä pidä romanttisesta tyylistä. Tämä malli on töistäni lähimpänä sitä.”

Nocturne-paita on Elegia-paidan pari. Tiia suunnitteli sen puolisolleen.

Miten kokeilunhalusi näkyy neuleissasi?

Saatan kokonaisen illan piirtää ja miettiä, miten jonkun vision saa toteutettua ja vielä kirjoitettua niin, että joku muukin onnistuu tekemään sen. Nukkumaan mennessä voin havahtua ideaan, joka täytyy kirjata heti ylös. Ratkaisujen löytäminen on tyydyttävää ja sytyttävää.

Yhden mallikappaleen yläosan aloitin uudelleen ehkä 15 kertaa, ennen kuin löysin sen toteuttamiseen oikean tavan. Olisin voinut ratkaista homman tekemällä raglankavennukset tai -lisäykset. Halusin kuitenkin saada kuvion toimimaan kaarrokeversiona. Purkaminen ei erityisesti ärsytä minua. Ajattelen, että epäonnistuminen ja uudelleen aloittaminen on osa oppimista. Saattaisin suhtautua asiaan toisin, jos tekisin tätä päätyökseni.

Suunnittelijana olen aika jääräpäinen, mutta neulojana olen malttamaton. Osittain tämän vuoksi kirjoitan aina kirjoneuleideni ohjeet alhaalta ylöspäin. Minulle kaarroke on koko työn tyydyttävin osuus, jonka tekemistä en malta lopettaa. Jos tekisin sen ensin, jämähtäisi neulominen varmaan siihen, koska lopussa ei enää olisi mitään palkintoa odottamassa.

Välillä äitini on neulonut suoria osuuksia mallikappaleistani. Päiväni ovat aika täysiä, joten olen ohjeistanut hänelle osuuksia, joita en itse ehdi hoitaa. Tämä on ollut minulle arvokas apu, ja näin olen itse päässyt suoraan asiaan.

Uusimmissa neulemalleissaan Tiia on siirtynyt kirjoneuleista tutkimaan erilaisia muotoja ja pintarakenteita. Jos suosikkitekniikka pitäisi nimetä, se olisi Tiialle luultavasti helmineule. ”En ole teknisesti kovin taitava neuloja. Toisekseen olen vähän malttamaton. Haluan, että ohjeideni tekeminen on miellyttävää ja jouhevaa.”

Tiialla on yleensä useampi neule työn alla. Siksi hän tarvitsee kymmenittäin silmukkamerkkejä, jotka merkkaavat kuvioneuleessa kerroksen aloituskohtaa tai mallikerran vaihtumista. ”Hienoimmat kuviomerkkini ostin käsityökauppiaan alakouluikäiseltä tyttäreltä, joka tekee näitä itse.”