Meidän Mökki

Nyrkkipyykistä pyykkilautaan ja koneelliseen pesuun – näin pyykinpesun vallankumous helpotti kotitöitä

Nyrkkipyykistä pyykkilautaan ja koneelliseen pesuun – näin pyykinpesun vallankumous helpotti kotitöitä
Pyykinpesu oli aiemmin naisten askare ja yksi kodin raskaimmista töistä, johon kului koko päivä. Sähkölaitteiden kehitys helpotti pyykkäreiden taakkaa 1950-luvulta lähtien.
Julkaistu: 1.7.2020

Pyykkärin päivä oli vielä 1900-luvun alkupuolella pitkä ja fyysisesti rankka, raskaudeltaan samaa luokkaa kuin miesten tekemät metsätyöt tai kivenhakkuu. Ensin pyykit vietiin käsipelillä pesupaikalle ja kannettiin vedet kaivosta. Seuraavaksi liotettiin likapyykit, hangattiin vaatteet puhtaaksi käsin pesuvedessä tai hakattiin lika irti puukepein. Tämän jälkeen pyykki keitettiin muuripadassa ja huuhdeltiin ainakin kolmeen kertaan.

Kesällä huuhtelu hoitui järven tai meren rannassa, mutta talvella se tehtiin avannossa kädet kohmeisiksi kangistuneina. Lopuksi pyykit väännettiin käsin kuiviksi ja ripustettiin naruille kuivumaan.

Vaikka vaatteita ja lakanoita vaihdettiin harvakseltaan, pyykinpesuun kului merkittävä osa naisten ajasta. Normaalin pyykin peseminen vei usein koko päivän ja jälkikäsittely toisen mokoman. Lisäksi oli tapana pestä vielä muutama kerta vuodessa suurpyykki.

Pyykinpesussa oli käytössä ennen nykyisiä pesukoneita vain alkeellisia työvälineitä. Vasta 1900-luvun alkupuolella yleistyi nykyisenkaltainen pyykkilauta, jota vasten likaisia vaatteita hangattiin. Pyykkilaudasta oli metallisia sekä hellavaraisemmin peseviä lasisia malleja. Maailmansotien välisellä ajalla kehiteltiin lisäksi käsivoimalla pyöritettäviä pesukoneita ja pesumäntiä.

Aaltopeltipyykkilaudan patentoi USA:ssa Stephen Rust vuonna 1833. Pyykkilaudat alkoivat kuitenkin yleistyä vasta 1900-luvun alussa.

Todellinen pyykinpesun vallankumous oli edessä toisen maailmansodan jälkeen. Ensimmäinen sähköinen pesukone esiteltiin Suomessa vuonna 1948. Jo muutamaa vuotta myöhemmin markkinoille tulivat ensimmäiset kotimaiset mallit, muun muassa Upon Kultanuoli ja Rosenlewin Mainio. Pesukoneet alkoivat yleistyä nopeasti 1950-luvulla.

Perheenemäntien pyykkipäivä helpottui, kun pulsaattorikoneet hoitivat pyykin hankaamisvaiheen. Tosin pulsaattorikoneisiin piti edelleen lämmittää, lisätä ja vaihtaa pesuja huuhteluvedet käsipelillä. Silti pesukoneet merkitsivät suurta helpotusta pyykinpesuun.

Lisää kevennystä pyykkipäivään saatiin 1960-luvulta lähtien, kun koneet kehittyivät automaattisiksi. Ne pumppasivat ja lämmittivät pesuvedet itse. Enää ei tarvinnut kuin lajitella pyykit ja ripustaa ne kuivumaan. Tosin etenkin maaseudulla ja mökeillä pulsaattorikoneet olivat pitkään käytössä. Monissa taloissa ei ollut automaattikoneiden tarvitsemia vesijohtoja.

Pesuaineet kehittyivät samaa tahtia koneiden kanssa. Pitkälle 1930- ja 40-luvulle saakka käytettiin kotona valmistettavaa saippuaa, joka keitettiin padassa rasvasta ja lipeästä. Kun kemianteollisuus kehittyi 1900-luvun alussa, kauppoihin saatiin tehdasvalmisteisia pesuaineita. Niitä tosin pidettiin alkuun tarpeettomina ja kalliina.

Pyykinpesuun kului tavattoman iso osa naisen ajasta.

Vielä toisen maailmansodan jälkeen pihamaita halkoivat pyykkinarut, koska kuivaushuoneita tai kuivureita ei ollut. Myös mankelointi kysyi käsivoimia, ja silitysraudat kuumennettiin liedellä. Vasta sähkömankelin ja -silitysraudan yleistyminen 1940-luvulla helpotti pyykin jälkikäsittelyä.

Harvoin tulee ajatelleeksi, että niinkin arkinen asia kuin pyykinpesukone vaikuttaa vapaa-ajan määrään ratkaisevasti. Vielä sata vuotta sitten pyykinpesu oli raskas ruumiillinen työ. Nyt sama hoituu parissa tunnissa viikossa ja ehkä siksi myös miehet tarttuvat siihen aiempaa useammin.

1 kommentti