Näin onnistuu portaiden kunnostus
Rakenna ja remontoi
Näin onnistuu portaiden kunnostus
Kuluneet puiset portaat saa kunnostettua uudenveroisiksi. Ari Lahti näyttää vaihe vaiheelta, kuinka portaiden kunnostus onnistuu.
Julkaistu 16.2.2017
Meidän Talo

Portaiden askelmat ovat nykyään yleensä tammea tai jotain muuta kovaa puuta. Varsinkin vanhoissa taloissa portaat on kuitenkin usein rakennettu kokonaan männystä, joka on pehmeää ja altis kolhuille. Erityisen pahaa jälkeä mäntyaskelmille tekevät pienet kivet, jotka kulkeutuvat kenkien mukana sisään ja riipivät pintaan ikäviä naarmuja.

Portaiden kunnostus alkaa pohjatöillä. Pohjatyöt ovat erityisen tärkeät, jotta lopputuloksesta tulee varmasti toivotunlainen. Esimerkiksi ohut maali tai öljy ei peitä pohjan vaurioita tai kolhuja kunnolla. Huolellisella pintakäsittelyllä kunnostat puiset portaat helposti uudenveroisiksi.

Portaiden vanhan pinnan hionta on kovaa hommaa, joten vuokraa siihen sopiva kone, jos et omista sellaista. Muista osastoida alue ja kytkeä kone rakennusimuriin, jotta et sotke koko asuntoa hienojakoisella pölyllä. Jos hiottava aine on öljypohjaista ja siten itsestään syttyvää, kastele pölypussi työn jälkeen ja hävitä se ohjeen mukaan.

Käsittely: maalaus, vaha tai lakka

Hiomisen jälkeen voit käsitellä portaat joko lakalla, vahalla tai maalilla. Rautakaupasta kannattaa hakea koepurkki, josta voit sivellä maalia johonkin huomaamattomaan paikkaan. Monessa kaupassa on maaleista valmiita koepaloja, jotka on tehty eri puulajeille.

Jos käytät portaiden kunnostukseen maalia, muista sekoittaa väri huolellisesti ennen työtä sekä tasaisin väliajoin, jotta sävy pysyy tasaisena. Puutikku on hyvä apuväline sekoittamiseen, pelkkä purkin ravistaminen ei riitä.

Vinkki!

Jos portaat ovat päivittäisessä käytössä, ne kannattaa käsitellä kahdessa vaiheessa niin, että liikkumaan pääsee joka toista askelmaa pitkin.

Portaiden kunnostus ja maalaus sujuu näin:

1.Selvitä, mitä puuta vanhat portaat ovat ja millä aineella ne on käsitelty. Nämä portaat oli alun perin lakattu, mutta myöhemmin askelmat oli kitattu ja maalattu umpeen maalilla. Jos portaat on öljykäsitelty etkä saa vanhaa pintaa kokonaan pois, selvitä, mitä pinnoitteita voit käyttää.
2. Saat kuorittua vanhan maalin turvallisesti maalinpoistoaineella tai hiomalla. Jos maalia on paksulti, se irtoaa tehokkaammin kuumailmapuhaltimella ja teräslastalla. Ole tarkkana, ettei kuuma ilma jätä puuhun palojälkiä, sillä ne voivat jäädä näkyviin uuden pintakäsittelyn alta.
3. Valitse hiomapaperi portaiden puulajin mukaan. Käytä esimerkiksi männylle aluksi hiomapaperia, jonka karkeus on 80. Huomioi, että hienojakoinen pöly leviää helposti pitkin asuntoa. Käytä siksi mieluiten sellaista hiontakonetta, johon voi kytkeä rakennusimurin tai ainakin pölyn keräävän pussin.
4. Kun olet hionut pintaa ensin karkealla paperilla, vaihda hienompaan, esimerkiksi karkeuteen 100. Käsittele portaiden  pintaa järjestelmällisesti ja puunsyiden suuntaisesti aina, kun se vain on mahdollista. Muista vaihtaa hiontapaperia usein, jotta työ etenee kohtuullisen ripeästi.
5. Jos puuportaissa on koloja, kittaa ne umpeen. Kittaa myös naarmut, jotta lopputuloksesta tulee siisti. Valitse kitin sävy portaiden puulajin värin mukaan. Kittaa kolot vasta ennen viimeistä hiontaa. Anna kitin kuivua valmistajan ohjeen mukaan. Voit joutua kittaamaan syvät kolot kahteen kertaan.
6. Käytä viimeiseen hiontaan karkeudeltaan 120 hiomapaperia, jos portaat ovat mäntyä. Jos portaat ovat kovaa puuta, hio ne vielä karkeudella 180. Poista pölyt huolellisesti ja käytä rakennusimuria, joka ei vaurioidu hienosta pölystä. Puhdista pinnat lopuksi mikrokuituliinalla ja suojaa seinät maalarinteipillä.
7. Seuraavaksi on vuorossa maalaus. Tarkista pintakäsittelyaineen ohjeet vielä ennen kuin ryhdyt työhön. Varmista etenkin, ohennetaanko ainetta ensimmäisellä sivelykerralla vai käytetäänkö erillistä pohjamaalia. Jos haluat maalipinnasta peittävämmän, sivele tai telaa kaksi erillistä maali- tai petsikerrosta.
8. Näiden portaiden kunnostuksessa käytimme öljypetsiä, joka levitetään mikrokuitutelalla tai pensselillä. Öljytuote vaatii ainakin 12 tunnin kuivumisajan. Petsi antaa värin, mutta pinta pitää suojata öljyvahalla. Lopullinen kovuus tulee kahdessa viikossa.
1 kommentti

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder