Mustavalkoinenko muka tylsää? 32 modernia (ja silti kodikasta) olohuonetta!
Sisustus
Mustavalkoinenko muka tylsää? 32 modernia (ja silti kodikasta) olohuonetta!
Skandinaavinen, selkeä olohuone toimii erityisen hyvin mustavalkoisena. Äkkiseltään voi kuulostaa tylsältä, mutta kaikkea muuta! Tässä 32 kodikasta toteutusta.
17.5.2017
 |
Meillä kotona
Lapsiperheen olohuone on sisustettu pilke silmäkulmassa. Uutta ja vanhaa sekä perittyä ja ostettua on sekoitettu iloisesti keskenään. Keltaista on tuotu joukkoon juuri sen verran, ettei olkkari ala näyttää liian harmoniselta. Musta tuoli on 50 sentin kirpparilöytö, jonka perheen äiti on verhoillut itse.
Kerrostaloyksiön asukas sai ylioppilaslahjaksi Harri Koskisen Block-valaisimen. Hän inspiroitui siitä niin paljon, että ryhtyi itsekin opiskelemaan muotoilua. Ympärille on kertynyt joukko toisenlaisia valonlähteitä kirppareilta ja kaverilahjoina.
Paritalohuoneiston takan ympärille syntyi kutsuva istuskeluryhmä Ikean kalusteilla. Remontissa kaikki pinnat – seinät, katot ja lattiat – maalattiin valkoisiksi ja sisustuspaletille kelpuutettiin vain mustan ja harmaan sävyjä.
Sisustuksen lähtökohtana oli tapetti, jonka raitakuvio tuo mieleen vinyylilevyt. Isovanhemmilta peritty, uudessa kodissaan mustaksi maalattu lipasto näyttää sitä vasten tosi modernilta.
Pelkistetyssä olohuoneessa on vain kahta väriä: mustaa ja valkoista. Vaikutelma ei ole kuitenkaan yksitoikkoinen, sillä sisustustekstiilien graafiset kuviot luovat iloista rytmiä sisustukseen.
Mustaa ja valkoista, ripaus lämpimiä sävyjä, kovia ja pehmeitä materiaaleja, selkeitä maalipintoja ja puhdasta puuta, klassikkoja ja kirpparilöytöjä. Siinä omakotitalon kodikkaan olohuoneen resepti.
Lapsiperheen olohuone on täynnä persoonallisia yksityiskohtia. Hetekan jousisto on päässyt sohvan taakse seinälle jännittäväksi tilateokseksi, ja perheen äiti on jalostanut kattovalaisimen matonkuteista ja vanhasta valaisinkehikosta.
Ikean harmaa sohva on saanut parikseen patinoituneen puulaatikon, joka löytyi talon asukkaan lapsuudenkodista. Vanha pulska pullo toimii tunnelmavalaisimena, sillä sen sisälle on viritetty valo.
Tämän perheen äiti työskentelee värien parissa, joten hän halusi sisustaa oman kotinsa niukoin värein. Pieni itämainen tuulahdus sopii tummasävyiseen kotiin hienosti.
Omakotitalo on kokenut viime vuosina hienovaraista sävyjen säätelyä. Alun perin valkoiset seinät on maalattu kalkkimaalilla hiukan sävykkäämmiksi, ja sisustukseen on alkanut hiipiä mustaa. Puupinnat lämmittävät kokonaisuutta.
Astiakaapin ovi on jätetty houkuttelevasti auki, jotta vieraatkin pääsevät kurkkaamaan vaikuttavaa valkoisten esineiden kokoelmaa. Taulu ja tyyny ovat veikeä pari, yhdistäähän niitä sama kukkakuosi.
Olkkarin komea astiakaappi kerää katseita jo sellaisenaan, mutta myös mahtavaa astiakokoelmaa tekee mieli tarkastella lähempää. Perheen äiti on maalannut alun perin puunvärisen kaapin mustaksi ulkopuolelta, sisus on jätetty ennalleen.
Omakotitalon olohuone ja ruokailutila sulautuvat saumattomasti toisiinsa. Päätyseinä on valkoiseksi maalattua raakalautaa. Taustalla pilkistää vanhempien makuuhuone, jonka voi sulkea mustilla pariovilla. Persoonallinen ratkaisu on kirvesmiehen varaavan takan yhteyteen toteuttama kirjahylly. Mustavalkoista sisustusta rikkovat tehokkaasti punainen itämainen matto ja keltainen kaappi, jonka on tehnyt perheen äidin ukki aikoinaan.
Pienet yksityiskohdat luovat kodikkuutta. Olohuoneeseen johdattaa taulu, joka on tehty kerrostaloissa suositusta porrastaulusta. Perheenjäsenten nimien sijasta siihen on kirjoitettu kodissa asuvan pariskunnan lempivärssy.
Vuonna 1956 rakennettuun taloon tuli ensin hippunen mustaa. Se alkoi näyttää niin hyvältä, että nyt rakennus on maalattu mustaksi myös ulkoa. Yläkerran oleskelutilaan johtaa portaikko, joka on tapetoitu Cole & Sonin Woods-tapetilla, sekin 50-luvulla suunniteltu.
Yli satavuotiaassa puutalossa asuva nuoripari on remontoinut kaksionsa lattiasta kattoon. Mustavalkoista sisustusta lämmittävät tarkoin valitut vanhat kalusteet, kuten mummoloista peräisin olevat pöytä ja pinnatuolit.
Kivat oivallukset luovat kodikkkuutta ja ovat parhaimmillaan ihan ilmaisia. Kukat on poimittu pellonpientareelta ja puutarhasta ja aseteltu vanhoihin pulloihin. Elämää nähnyt puurasia kokoaa ne asetelmaksi.
Hirsitalon sisustuksessa on sekoiteltu modernia, vanhaa ja itämaista. Sisustus on muotoutunut aika lailla itsestään, koska mieleisiä kalusteita löytyi piharakennuksesta. Vanhat uunit oli purettu, mutta muurari kokosi uuden vanhasta kakluunista.
Sinkkunaisen olohuoneen toiseen päähän on sisustettu pieni työpiste. Jos keskittyminen meinaa herpaantua, divaanille voi pötkähtää hetkeksi selvittelemään ajatuksiaan. Mustavalkoista sisustusta pehmentää hippunen hempeää vaaleanpunaista. Iso paperipussi on Lifestylenordicin.
Tämän kodin pienesineet ovat joko mustia, valkoisia tai mustavalkoisia. Olohuoneen senkin päällä on näyttävä ryhmä tauluja, joita yhdistävät värin lisäksi keskenään samanlaiset mustat kehykset.
Olohuone haluttiin sisustaa niin, ettei mikään peitä suurta ruutuikkunaa. Tilaa hallitsee moduuleista koottu linjakas kulmasohva, jota voi muunnella eri muotoihin.
Eriparisista, jopa rujoista tavaroista syntyy jännittäviä asetelmia. Kodin asukas metsästää aineksia sommitelmiinsa kirppareilta ja jopa roskalavoilta.
Vanhassa hirsitalossa olohuone ja ruokailutila ovat yhtä avaraa tilaa. Sisustus koostuu moderneista designklassikoista ja talosta löytyneistä aarteista. Yhteinen nimittäjä on musta tai valkoinen väri. Valokuvissa poseeraa talon entistä isäntäväkeä.
Vaikka kodin sisustusvärit on valittu pääosin musta-valko-harmaalta paletilta, takkahuoneen punatiilinen seinä haluttiin säilyttää alkuperäisenä. Se on lämmin tausta Jotulin tyylikkäälle tulisijalle. Ettei seinä näyttäisi yksinäiseltä, viereen nostettiin sävyyn sopiva taso.
Tanskalaistyylisen kodin sisustajaa ovat inspiroineet tummat ikkunanpielet ja kattolistat sekä korkeat valkoiset huoneet. Koska tila on kaunis sellaisenaan, olohuoneen sisustus haluttiin pitää mahdollisimman simppelinä ja värimaailma hillittynä.
Sisustaminen on helppoa, kun pysyttelee tiukassa väriskaalassa eikä haahuile trendien perässä. Vaihtelua tuo erilaisilla kuoseilla leikittely. Valokuvaseinä kertoo kodissa asuvan perheen tarinaa.
Ikean valkoiset sohvat ovat saaneet seurakseen joukon mustia huonekaluja. Olohuoneen sohvapöytä on kodin ainoa kaluste, joka pääsi yhteiseen kotiin aviomiehen poikamiesboksista. Sekin tosin joutui vaihtamaan väriä.
Tässä kodissa asuu tyynyhamsteri – niin ainakin perheen äiti itseään kutsuu. Kun kohdalle osuus mieleinen tyyny, jossa sattuvat vielä olemaan sisustuksen lempivärit musta ja valkoinen, hän ei voi vastustaa kiusausta.
Sinkkunaisen kerrostaloyksiön ainoa huone on varsinainen monitoimitila, johon mustavalkoinen sisustus luo yhtenäisyyttä. Asukas suosii julisteita, jotka hän jättää nojailemaan huolettomasti seinää vasten. Suosikki on Therese Sennerholtin Be brave, joka kannustaa häntä tekemään rohkeita päätöksiä. Esillä on aina jotakin vihreää, vähintään salaattia maljassa.
Moderni pöytäryhmä on ruoan parissa työskentelevän ja kokkailua harrastavan sinkkunaisen kodin keskipiste. Astiat ovat mustavalkoisia, joten niitä on helppo yhdistellä kauniiksi kattauksiksi. Nyt pöydässä on Marimekkoa. Tuolit ovat Kartellin mallistosta.
Alun perin punatiilinen takka ei sopinut lainkaan olohuoneen hillittyyn värimaailmaan, joten se maalattiin valkoiseksi. Raikastus toimi! Takalle pariksi hankittiin Huuto.netistä tyylituoli, joka puolestaan maalattiin mustaksi.
Omakotitalon olohuoneeseen on sisustettu viihtyisä oleskelutila, jonne perhe kokoontuu elokuvailtoihin. Telkkari on piilotettu antiikkikaappiin, joka haettiin peräkärryllä sadan kilometrin päästä. Sen saaminen ylös kierreportaita oli aikamoinen ponnistus. Sohvapöytänä on vanha arkku.
Kommentoi »