Miten voin ikinä luopua muistoista kellarikopissa? Stressasin raivausurakkaa vuosia, kunnes keksin ratkaisun
Mikä on paras tapa raivata varastoa? Vie kierrätykseen sekalaiset säilytysratkaisut, niin tavarat vievät paljon vähemmän tilaa, kirjoittaa Avotakan AD Elina Henttonen.
Olin stressannut asiaa vuosia. Se oli valtava mörkö kotityölistallani. Liian iso pala purtavaksi. Kesällä sitä ei voinut tehdä, koska kauniilla säällä on aina pakko lähteä ulos. Viikonloppu oli aivan liian lyhyt aika asian hoitamiseen pois päiväjärjestyksestä.
Valmistauduin henkisesti asiaan vuosia lukemalla self help -oppaita ja seuraamalla Instagramissa kauniita tilejä, joissa koti on tiptop ja elämänhallinta kunnossa.
Vihdoin koitti sopiva hetki: parin viikon loma vailla mitään ohjelmaa. Otin avaimet käteen ja marssin taloyhtiön kellariin. Avasin varastomme oven. Siellä minua odotti parikymmentä ikuisuusmuuttolaatikkoa, osa jo hajoamispisteessä. Jotkut laatikot olivat selvinneet jo kolmanteen kotiinsa – avaamattomina.
Ammattijärjestäjät ja karsimisgurut neuvovat pilkkomaan järjestelyurakan pieniin osiin, kuulemma jopa vartti päivässä riittää kodin järjestyksen ylläpitämiseen. Neuvot ovat hyviä sukkalaatikon, keittiön kauha- ja kapustavalikoiman tai kynsilakkapullojen karsimiseen. Niihin ei liity tunteita eikä muistoja.
Kannoin kellarista kotiin muutaman laatikon kerrallaan. Niistä kaivoin esiin koko lapsuuteni, teini-ikäni, hauskat opiskeluajat ja muistot mummolasta. Olen säästänyt kaikki paperikalenterini yläasteen Teinareista lähtien, yhteensä 30 kappaletta (se kuulostaa paremmalta kuin 30 vuotta!). En raaskinut heittää niitä pois nytkään.
Lapsuudessani 80-luvulla tarrat olivat harvinaista herkkua. Säästin edelleen ihanan tarrakokoelmani – kiiltäviä, pehmustettuja, mainostarroja, muropakkauksista kerättyjä. Lisäksi keräilin pullonkorkkeja, muistivihkoja ja kirjepaperisettejä ja nekin säästin edelleen. Samoin talletin vielä säkillisen kirjeenvaihtokaverien kirjeitä. Ylioppilaslakki, jota en ole käyttänyt kertaakaan yo-juhlien jälkeen, sai sekin jäädä laatikkoonsa. Elän toivoen, että lapseni haluaa käyttää sitä joskus omissa ylioppilasjuhlissaan.
Raastavan henkisen taistelun jälkeen roskikseen lähti parikymmentä VHS-kasettia. Osan kokoelmastani olin sentään hävittänyt jo aiemmin. Olin nauhoittanut kaseteille musiikkivideoita. Kahdeksanvuotias lapseni ei tiennyt, mitä nuo esineet ovat. Pidin historialuennon, otin kaseteista kuvat ja säästin vain käsin kirjoittamani sisällysluettelot.
”Emme ole vieneet enää moneen vuoteen kellarivarastoon mitään meille turhaa tavaraa.”
Raahasin Kierrätyskeskukseen neljä muuttolaatikollista tavaraa, muun muassa Aku Ankan taskukirjoja ja Tšekkoslovakiassa tehdyt kaunoluistimet. Lisäksi kierrätykseen lähti valtavan paljon erilaisia tilaa vieviä säilytysratkaisuja, kuten 80-luvun värikkäitä muovikoreja, jotka erimerkkisinä eivät edes pinoutuneet sisäkkäin. Hyvästi VHS- ja C-kaseteille sekä CD-levyille mitoitetut pahviset säilytyslaatikot! Samoin käyttämättömät mappikansiot, joihin kuvittelin arkistoivani lapseni piirustukset kuukausittain.
Totesin, että tavaran varastosäilytykseen riittävät kenkälaatikot ja pahviset muuttolaatikot. Kotona kaapeissa ja etenkin lastenhuoneessa käytännöllisimpiä ovat pinoutuvat, läpinäkyvät muovilaatikot, joista sisällön näkee vilkaisemalla ja joiden kannet ovat keskenään samankokoiset.
Varastoon tuli selkeästi lisää tilaa ja tavarastressi helpotti. Kaikkien laatikoiden sisällöt on nyt huolellisesti merkitty ja päivätty. Emme ole vieneet enää moneen vuoteen kellarivarastoon mitään meille turhaa tavaraa, vaan sellaiset laitamme heti myyntiin tai kierrätykseen.
Ensi kerralla otan tavoitteeksi vähentää yhden laatikollisen verran tavaraa. Se vaatii vielä muutaman järjestelyoppaan sisäistämistä. Miten raaskin ikinä luopua muistoista?
