
Muistatko Askon Bonanza-sohvan? Näin tyylikkäältä se näyttää Petran ja Tuomaksen kodissa
Petra ja Tuomas hankkivat Helsingin Herttoniemestä vanhan talon rakkauden alkuhuumassa. Sittemmin talon suojassa on vietetty häät ja kasvatettu perhettä. Fiftarikeittiö ja 1970-luvun nahkasohva ovat osa sympaattista sisustusta.

Vajaat kymmenen vuotta sitten graafinen suunnittelija Petra Antila ja rahoituspäällikkö Tuomas Suurpää asuivat tahoillaan kerrostaloissa, mutta molemmilla oli vanhan talon kaipuu. Muutaman kuukauden seurustellut pari katseli asuntoilmoituksia leikkimielellä ja kävi katsomassakin muutamaa omakotitaloa. Yhtäkkiä oikea osui kohdalle Helsingin vanhassa Herttoniemessä. Se oli saatava, vaikka sitten rakkauden alkuhuumassa.
Aamu-unisena ihmisenä Petra tiesi, ettei koti voisi olla liian kaukana ydinkeskustassa sijaitsevasta työpaikasta. Niinpä myös talon sijainti metroradan läheisyydessä oli mainio. Tuomaksen piti hetki haudutella, sillä Vanhan Rauman kasvattina hän toivoi pääsevänsä muuttamaan puutaloon. Hän oli jopa valmistautunut siihen, että pari löytäisi huonokuntoisen, peruskorjausta vaativan talon. Tämä talo ei täyttänyt kumpaakaan kriteeriä, mutta lopulta Tuomaskin lämpeni sille.




120-neliöisen talon rakensi vuonna 1949 rakennusmestari Kaino Palmu itselle ja perheelleen. Myöhemmin talossa asui esimerkiksi kelloseppä, joka takoi pihaportin, alaikkunoiden koristeelliset ikkunansuojukset ja olohuoneen takan luukut.
Petra ja Tuomas ostivat talon siinä 30 vuotta asuneelta perheeltä, jonka rouva oli intohimoinen kotipuutarhuri. Piha oli niin täynnä erilaisia kasveja, että Petra karsi niitä ja ryhmitteli osin uudelleen. Pihamaalle on myös ladottu talon arkkitehtuuriin sopivia liuskekivipolkuja ja luonnon pyöreäksi hiomia seulanpääkiviä.


Koska talo oli ostovaiheessa hyvässä kunnossa, Petra ja Tuomas ovat tehneet vuosien varrella vain pintaremontteja. Lattioita on hiottu ja seiniä peittäneet värikkäät tapetit peitetty neutraalein tasoitetapetein. Viimeksi valmistui keittiö. Tulevia projekteja ovat alakerran vessa ja kellarikerroksen pesutilat.
Talo on vakiintunut ensirakkaudesta tosikumppaniksi. Sinne on syntynyt kaksi ihanaa lasta, Frida ja Hans, ja onpa sen rehevässä puutarhassa vietetty pariskunnan häätkin.







