Meidän Mökki

Mökillä kesäsiirtolan mailla – Marja-Liisan ja Jussin lomasaari on täynnä tarinoita


Kulhon saaressa sijaitsi aikoinaan pahamaineinen poikakoti mutta myös lasten kesäsiirtola, jonne vähävaraiset ja mummolattomat lähetettiin kesälomalla. Saaren synkkä ja valoisa puoli kietoutuvat kiehtovalla tavalla yhteen punaisessa mökissä.
Kuvat Timo Pyykkö
Marja-Liisa Mulo-Rantanen ja Jussi Rantanen mökkeilevät Kulhon saaressa Turun edustalla. Mökki on rakennettu 1940-luvulla. Neliöitä on 40–50. Lapset Camilla ja Charlotta ovat 15- ja 27-vuotiaat.

Vene lipuu tuuhean kaislikon välistä, ja Jussi Rantanen pysäyttää paatin hieman ennen laituria. Vaimo Marja-Liisa Mulo-Rantanen vitsailee, että tavallisesti mies tömäyttää veneen kumitetun reunan laituriin niin, että hän vielä joskus putoaa mereen.

Aina Kulhon saareen ei ole saavuttu hilpeällä mielellä. Parin kilometrin päässä on entinen poikakoti, josta Leena Lander kertoo kirjassaan Tummien perhosten koti. Sinne ei tultu omasta tahdosta – eikä lähdetty.

Toisaalla saarella oli myös kesäsiirtola, jonne usein vähävaraiset ja mummolattomat kaupunkilaislapset lähetettiin kesälomalla. Rantasten mökki, korkealla rantatöyräällä oleva punainen rakennus, sivuaa tätä historiaa.

Suuri lasikuisti on kuin luotu seurusteluun, ja varsinaisessa mökissä on vain pieni keittiö ja kamari, josta portaat nousevat parvimaiseen nukkumatilaan. Yksinkertaiset ikkunalasit vääristävät.

– Emme uusi niitä. Sen jälkeen meidän pitäisi uusia myös seinät ja sen jälkeen lisää ja lisää. Tulisi kunnostuksen kierre, jota emme tahdo. Syksyllä saattaa olla hieman kylmä, mutta sitten laitamme vain villasukkaa jalkaan, Jussi kertoo.

Piharakennuksen vierashuone on Camilla-tyttären valtakuntaa. Siellä on muun muassa kaappi, jollainen jokaisella kesäsiirtolan lapsella oli sänkynsä vieressä ja jossa he säilyttivät tavaroitaan.
Mökistä löytyi kortteja, joita vanhemmat olivat lähettäneet lapsilleen kesäsiirtolaan.

Mökki rakennettiin 1940-luvulla osaksi lasten kesäsiirtolaa, jonka kaksi päärakennusta näkyisivät tänne ilman tuuheaa metsikköä. Tähän taloon on mitä ilmeisimmin majoittunut henkilökuntaa. Sen voi päätellä mökistä löytyneistä korteista. On liikuttavaa, kuinka vanhempien huolet ovat ajattomia, kuten että lapsi muistaisi hoitaa vessa-asiansa oudossa paikassa. Mysteeriksi jää, miksi lapset eivät näitä kortteja saaneet.

Metsää halkovat polut, joita pitkin tännekin tuotiin aikoinaan ruokatarpeita ja vettä. Samaa reittiä Marja-Liisa ja Jussi saapuivat vuonna 1994 katsomaan myynnissä ollutta kohdetta. Tuttu oli vinkannut, että kaupunki myi kohteen tarjouskilpailulla. Heidän lisäkseen paikkaa tuli katsomaan pari muutakin kiinnostunutta.

– Mökki oli kauheassa kunnossa, mutta täällä oli ihana rauha, Marja-Liisa muistelee.

Puustoa oli paljon enemmän kuin nyt. Mökki oli idyllinen mutta hieman kallellaan, ja huopakatto oli sammaleessa. Jokin siinä silti kolahti, ehkäpä ne kukkivat juhannusruusut.

– Raavimme taskuista kaikki irtoavat markat ja teimme tarjouksen sen pohjalta, Jussi muistelee.

Tarjous hyväksyttiin. Hinta pysyi maltillisena, sillä vesiliittymä ja kunnon kaivo puuttuivat. Sähköliittymää ei ollut. Remonttia oli tehtävä. Saunakin puuttui.

Mökin yksinkertaisia ikkunoita ei raaskita vaihtaa.
Lasikuistin pöytä on kesäsiirtolan ajoilta.
Keittiön hyllyt ovat kuuluneet joskus sairaalalle, ja niissä on aikoinaan säilytetty instrumentteja. Alakaapit on kierrätetty 50-luvun keittiöstä. Hyllyjen asetelmiin Marja-Liisa sai ideoita Turun trendiravintoloista.

Jussin isä otti puuseppänä vetovastuun korjausprojektista. Ensin he nostivat mökkiä ja valoivat luonnonkivisokkelin tilalle anturat. Päälle muurattiin pilariharkot. Vesi betonimyllyyn tuli kantamalla rannan kaivosta, jonka vesi tuskin olisi kelvannut juotavaksi.

Seuraavana vuonna vuorossa olivat katto ja sisätilat. Yläpohjaan asennettiin eristeeksi villaa, ja seinät saivat lisää purua yläkautta. Välipohjaa aukaistiin, ja vinttiin tehtiin portaat ja parvi. Siellä oli aiemmin kesähuone, jonne kulku oli ulkokautta.

Jussin isä keksi työstää pihakoivuista puumateriaalia. He kuljettivat rungot kaupunkiin, jossa ammattikoululaiset tekivät niistä pontillista paneelia. Niistä tuli kaunis lattia olohuoneeseen ja seinäpintaa parvelle.

Osan pihalta kaadetuista tukeista he veivät sahalle, jossa ne työstettiin laudoiksi. Myöhemmin niistä syntyi muun muassa piharakennus, jossa on sauna ja vierashuone.

Saunan puutetta Marja-Liisa ja Jussi kestivät viitisen vuotta. Jussin isä oli taas mestarina, kun saunarakennuksen rakentaminen viimein alkoi pitkällisen lupaprosessin jälkeen. Tontti on vain 3000 neliön kokoinen, ja rakennusviraston alkuperäistä vaatimusta saunan paikasta oli mahdoton toteuttaa.

Rakennus nousi nopeasti harjaan, ja löylytilakin valmistui pian saunottavaan kuntoon. Loppuja töitä Marja-Liisa ja Jussi tekivät verkkaisesti sitä mukaan, kun rahaa ja aikaa riitti. Perheeseen oli syntynyt kaksi tyttöä, joten ruuhkavuodet verottivat mökkiprojektia.

Saunan rakentamista helpotti, että kaupunki oli pari vuotta aiemmin vetänyt saareen ”kesäveden”. Lisäksi perhe oli ottanut sähköliittymän, joka jo 90-luvulla maksoi kymppitonnin verran.

Jussin isoäidin arkku komistaa olohuonetta.
Parvelle nousevat kierreportaat pariskunta hankki kierrätettynä.
Olohuoneen tulisija, nopeasti lämmittävä kamiina, oli pariskunnan muistin mukaan jonkun vieraan tupaantuliainen.
Entinen vuokralainen oli kalastaja, jolta jäi mökkiin runsaasti välineistöä.

Sisätilat ovat kiinnostava sekoitus eri aikakausia. Terassin pöytä ja vierashuoneen kaappi ovat kesäsiirtolan ajalta. Edelliseltä asukkaalta, kalastaja-Villeltä, on jäänyt mökkiin monta kalareissua nähneitä vieheitä ja vapoja, jotka saavat olla esillä.

Pariskunta tallentaa sielun sopukoihin näkemiään ideoita ja päästää täällä mielikuvituksen valloilleen.

– Ikkunan varjostavat säleiköt keksimme ”Costa del jossain”. Omamme teimme kaapinovista ja sijoitimme sisäpuolelle, Jussi kertoo.

Keittiön hyllyt ovat peruja sairaalan varastohuoneesta, ja portaat he ostivat käytettyinä Hangosta. Pari muistelee, kuinka he kuljettivat raskasta hökötystä hiekkadyynien yli ja pienellä veneellä tänne – ja huomasivat perillä, että portaat olivat 15 senttiä liian matalat. Silti ne asennettiin.

Uudet omistajat nostivat ensi töikseen mökkiä ylöspäin ja rakensivat kunnon pilariperustukset, jotta alapohja hengittää. Lasikuisti on rakas paikka, jossa syödään aamupalaa pitkän kaavan mukaan.

Tavaran tuominen saareen on aina ollut oma lukunsa. Paljosta on kiittäminen uskollista, alumiinista Busteria, joka ei ole koskaan laistanut vaativiakaan työtehtäviä. Viimeksi se sai kuljetettavakseen saareen paljun.

Jussi teki paljulle perustukset saunarakennuksen viereen paikalle, josta on esteetön näkymä merelle ja kohti Tummien perhosten kotia.

Eräänä syksyisenä päivänä siitä suunnasta tulikin vieraita. Myrsky oli kaatanut puun sähköpaimenen päälle, ja saaressa asuvan maanviljelijän Hereford-karja päätti maistaa vapautta. Lauma tuli rantaa pitkin perheen tontin läpi ja siirtyi naapuriin rouskuttamaan kasvimaan herkkuja.

Hieman myöhemmin tilalta tultiin multakuorman kanssa paikkaamaan sorkkien jälkiä nurmikoissa, ja karjanomistaja kysyi, tahdotteko maistaa Kulhon saaressa kasvatettua pihvilihaa.

Jussi kuljetti paljun veneellä, sillä jäätä pitkin pystyy enää harvoin tuomaan mitään turvallisesti saareen. Kylpypaikalta on hienot näkymät merelle.
Rakennuksen takaa lähtee polkuja, joita pitkin mökille tultiin aiemmin. Nykyään venepaikka on omassa rannassa.
Julkaistu: 8.8.2019