Meidän Talo

Moderni talo ripauksella retroa! Upouusi koti yhdistää sulavasti Ilkan ja Annaliinan haaveet


Espoolaiset Ilkka Jussila ja Annaliina Gabel muokkasivat uudiskohteen pintamateriaalit ja kalustuksen uusiksi suunnittelijan kanssa. Lopputulos on kahden eri tyylin taidokas yhdistelmä. ”Ei ole tullut mieleen mitään, mikä olisi pitänyt tehdä eri lailla", Ilkka sanoo.
Kuvat Johanna Kinnari

Joulun välipäivinä 2017 Jussilan perhe bongasi Espoon Mankkaalle rakennettavan uudiskohteen. Siinä houkutteli paitsi aivan uusi talo myös mahdollisuus vielä vaikuttaa valintoihin.

– Huoneratkaisuihin emme ehtineet vaikuttaa, mutta kaikkiin pintoihin kyllä, Ilkka Jussila sanoo.

Turvallinen koulumatka, rauhallinen asuinalue ja ulkoilumahdollisuudet olivat kriteerit, kun perhe haarukoi uutta kotia. Senhetkinen koti, 1980-luvulla rakennettu puutalo Pohjois-Helsingissä, jäisi pieneksi, jos perheeseen vielä tulisi kolmas lapsi. Varsinkin koulun läheisyys painoi suunnitelmissa, sillä esikoinen oli tulossa esikouluikään.

Taloon oli suunniteltu parketti, mutta perhe vaihtoi sen Designbetonin mikrosementtiin. Se on osoittautunut lapsi- ja koiraperheessä huolettomaksi valinnaksi. Pöytälevyn toimitti Keittiömaailma, pöydänjalat ovat Finnish Design Shopista ja tuolit Ellokselta. Matot hankittiin Carpet Vistasta.
Musta keittiö on Keittiömaailman A la Carten Bistro -mallistosta. Taso on Silestonen mattapintainen Negro Tepas Suede.
Annaliina ja Ilkka halusivat pitää keittiön ja ruokailutilan avarana, joten alkuperäisissä suunnitelmissa ollut kattoon asennettava liesituuletin vaihtui pöytätasoon integroitavaan.

Jussila ja puoliso Annaliina Gabel olivat kysyneet A & A Designin sisustussuunnittelija Tomas Queiroz e Limalta remonttisuunnitelmaa jo aiempaan kotiinsa, mutta nyt tämä pääsikin luomaan tyyliä upouudelle kodille.

– Minä pidän modernista ja kliinisemmästä tyylistä, kun taas vaimo väreistä ja retrommasta. Totesimme, että voisi olla hyvä käyttää suunnittelijaa, joka yhdistää makumme. Suunnittelijan valintaan vaikutti neliöihin pohjautuva pakettihinta sekä 4D-kuvat, joiden avulla ideoita käytiin läpi, hyväksyttiin ja jalostettiin.

– Oli mukavaa päästä vaikuttamaan. Varsinkin, kun ei itse ollut rakentamassa, suunnittelu oli kaikkea muuta kuin stressaavaa, Ilkka kertoo.

Heti sisääntulon vierestä on käynti yläkertaan. Portaikkoon on upotettu valot, jotka luovat tunnelmaa ja tuovat turvallisuutta ilta- ja yöaikaan portaissa liikkuvalle.
Työt ovat edenneet loppusuoralle. Lasikaiteen sijaan perhe halusi portaikkoon metallikaiteen. Portaikon ledspotit ja lattian mikrosementti on suojattu viimeistelytöiden ajaksi.
Kauniit lasiovet tekevät sisääntulosta salonkikelpoisen. Niiden kautta kuljetaan kodinhoitotiloihin, kylpyhuoneeseen ja makuuhuoneeseen.

Perhe teki paljon muutoksia talon alkuperäisiin suunnitelmiin: he vaihtoivat koko keittiön, lattiapinnat, kaiteet, kylpyhuoneen suihkut ja kaakelit. Muutokset kannattivat, sillä ne helpottavat arkea ja tuovat perheelle iloa.

– Heti aamulla on kiva, kun on kaksi vierekkäistä suihkua. Ja tuoretta kahvia saa napista painamalla, sitäkään ei tarvitse erikseen keittää.

Perhe viettää eniten aikaa olohuoneen ja keittiön yhdistelmässä, joka on ollut toimiva.

Ilkka kiittää rakennuttajana toiminutta Jukka Jauho Oy:tä, sillä kaikkiin muutosehdotuksiin suhtauduttiin joustavasti.

– Esimerkiksi yläkerran alakatto oli jo tehty valmiiksi, mutta sitä laskettiin haluamiemme spottivalojen ja multimedialaitteiden takia. Joku toinen rakennuttaja olisi ehkä sanonut, että ei onnistu.

Rakennusaikana tehdyt muutokset ilahduttavat perhettä päivittäin.

Hyvä kalusto musiikin kuunteluun ja elokuvien katseluun oli tärkeä Ilkalle. Laitteet ovat käytössä joka päivä: lapset katsovat Pikku Kakkostakin katosta laskeutuvalta valkokankaalta. Talossa ei ole tv-antennia lainkaan, vaan kaikki toistetaan verkon kautta.

Suunnitellun parkettilattian tilalle tuli mikrosementti, joka on osoittautunut lapsi- ja koiraperheessä kestäväksi ja helpoksi hoitaa.

– Ja vaikka jälkiä tulee, ne eivät haittaa, sillä lattia on eläväinen eikä mitään teollisuusbetonia.

Tempurin sänky oli ainoa kaluste, joka tuotiin edellisestä kodista. Alun perin varastoksi suunniteltu tila jaettiin makuuhuoneeksi ja pieneksi varastoksi, jotta taloon saatiin neljä makuuhuonetta.
Yläkerran kylpyhuoneen sähäkkä mosaiikkilaatta herättää aamulla. Sisustussuunnittelijan ideasta suureen taustapeiliin on liimattu pienempi pyöreä peili, työn teki RT-Lasi. Mattamusta kattosuihku on Tapwellin.
Sohva on niin suuri, ettei se portaikon valmistuttua mahtunut sisään muuten kuin parvekkeen kautta. Suuret ikkunat kaipaavat varjostusta. Sähköiset rullakaihtimet toimitti Arvomarkiisi Oy, sohva tuli A&A Designin kautta.

Muutto uuteen taloon sujui helposti, sillä vanhasta kodista ei pakattu mukaan muita kalusteita kuin vanhempien sänky. Jussilan mukaan heidän aiemman kotinsa sisustus ei ollut radikaalisti erilainen kuin nykyinen, mutta vanhat kalusteet eivät enää istuneet sisustussuunnitelmaan.

– Ensimmäistä kertaa meillä on läpi asunnon harmonisoitu, yhtenäinen tyyli.

Perhe ei ole puutarhaihmisiä, joten pieni piha on ollut mieleen.

– Oma piha on kiva, mutta ei liian suuri. Nytkin meinaa jo mennä hermo, kun joutuu leikkaamaan ruohoa, Ilkka toteaa.

Lenkkimaastot ovat lähellä, leikkipuisto näkyy ikkunasta ja naapurissa on saman ikäiset leikkikaverit lapsille. Talon vierestä menee tie, mutta siinäkin kulkee Ilkan mukaan enemmän koiranulkoiluttajia kuin autoja.

Kylpyhuoneen seinässä on sama mikrosementti kuin lattiassa. Mikrosementin ja lakan kuivuminen voi kestää jopa viikon ja vaatii hyvän suojauksen. Pariskunnan valitsemassa mikrosementissä on titaaniväri 30-prosenttisella satiinikiillolla.
Alakerran kylpyhuoneessa on tilaa peseytyjille. Myös perheen lapsista on hauskaa, kun kylpyhuoneessa voi loiskia yhdessä. Kylpyhuoneesta on pääsy alakerran ulkoterassille, jossa on upotettu ympärivuotinen poreallas.
Terassi odottaa vielä lasitusta. Viimeistään sen jälkeen terassilla viihdytään kevään ensimmäisistä päivistä pitkälle syksyyn. Tunnelmaa luova patiotuli on Takkamaailmasta ja sohva hankittiin Bauhausista. Perhe vastasi itse ulkotilojen kalustuksesta.

Parvekkeelle on tulossa lasitukset, jotka pidentävät sen käyttöaikaa pitkälle syksyyn. Silloin myös ulkotakka pääsee lämmittämään parveketta ja tekee siitä kirjaimellisesti toisen olohuoneen. Takasta on tosin ollut paljon iloa jo nyt – se oli päällä muun muassa jouluaattona, jolloin tulen loimotusta sai seurata lasin läpi olohuoneesta.

Perhe ihastelee yhä harva se päivä taloa, josta tuli juuri mieleinen.

– Kertaakaan ei ole tullut mieleen mitään, mikä olisi pitänyt tehdä eri lailla, Ilkka sanoo.

Perheen suunnitelmissa on asua tässä kodissa ainakin lasten kouluajan.

– Kun nyt on saanut toteutettua tällaisen, ehkä joskus olisi kiva olla mukana sellaisessa projektissa, johon saisi vaikuttaa alusta lähtien.

Tuija-aita kasvaa vuosien saatossa näköesteeksi. Avoimuus ei haittaa aiemmin vilkkaan tien varressa asunutta perhettä. Autokatokseen on asennettu oma latauspiste perheen sähköautolle.
Julkaistu: 23.10.2019