Paluusta juurille tuli tyylikäs. Valokuvaaja ja sisällöntuottaja Kaisu Jouppi kertoi puolisolleen heti parisuhteen alkutaipaleella aikovansa rakennuttaa lähitulevaisuudessa talon. Kai Pietilä ei säikähtänyt, vaikka unelmakodille oli katsottu paikka anoppilan vierestä sukutontilta.

Lähes seitsemänsataaneliöinen lähiötontti on ollut Kaisun suvun omistuksessa aina siitä asti, kun äidinisä saapui Karjalasta evakkona 1940-luvulla. Vanhemmat rakensivat myöhemmin oman kotinsa viereen, ja Kaisu kasvoi mummon valvovan silmän alla ja leikki nykyisen talonsa paikalla.

Jos Kaisun vanhemmat ovat lähimpiä naapureita, kovin kaukana ei ole muukaan lähisuku. Parin talon päässä asuu enon perhe, ja mummon taloa asuttaa pikkusisko perheineen. Ei aivan liki, mutta muutamien minuuttien päässä asuu nykyisin myös Kaisun ex-puoliso ja kahden pojan isä.

– Olemme ajatelleet tätä tuttuna ympyränä, jossa kaikki arvostavat turvallisuuden tunnetta, Kaisu sanoo.

Kaisu ja Kai halusivat ennen kaikkea kestävää, ekologista rakentamista. Hirren vaakalaudoitus ei ole silti koskaan miellyttänyt silmää. Tuttavien kautta löytynyt arkkitehti ehdotti vaihtoehdoksi CLT-taloa. Pariskunta ihastuikin nopeasti itselleen ennalta tuntemattomaan, ristiinliimattuun massiivipuiseen vaihtoehtoon. Materiaali mahdollistaisi kauttaaltaan kantavalla rakenteellaan myös kivasti arkkitehtonista kikkailua.

Yksityisinä rakennuttajina pari huomasi, kuinka suhteellisen uusi ratkaisu CLT on vielä suomalaisessa omakotitalorakentamisessa.

Jos rakennusluvan saaminen tuntui hitaalta, talo vaikutti ilmestyvän perustuksien päälle kuin tyhjästä. Kaisun olo oli epätodellinen, kun uusi koti nousi viime vuoden tammikuussa valtavista, ulkoseinien kokoisista CLT-elementeistä parissa päivässä. Tehtaassa valmiiksi työstetyt 100 millimetrin paksuiset elementit loksahtivat hyvin paikoilleen. Urakoitsija hioi niitä myös kertaalleen paikan päällä. Elementit eristettiin vajaan parinkymmenen sentin kivivillaeristeellä, joka suojattiin tuulensuojalevyillä.

Uusi talo erottuu korkeudellaan matalasta lähiön 80-luvun rakennuskannasta.

– Isä nauroi, että nyt tuli kirkko keskelle kylää, Kaisu muistelee.

Kai kävi raksalla seuraamassa tilannetta päivittäin, mikä antoi ensikertalaiselle hyvän kokonaiskuvan rakentamisesta, intoa oppia ja selvitellä asioita. Vaivihkaa kasvoi halu tehdä jotain itsekin, ja pariskunta päätti keskittyä kotinsa sisäpintoihin. Talo oli muuttovalmis noin puolessa vuodessa.

Yhtä lailla kuin talon arkkitehtuuria on ehditty kehua, muutamat ohikulkijat ovat kyselleet, koska talo maalataan. Kaisu odottaa kuitenkin jo malttamattomana, että hänen unelmoimansa lehtikuusiverhoilu patinoisi ulkopinnan harmaaksi.

Vaikka pariskunta uurasti iltoja ja viikon­loppuja tekemällä kotinsa pintoja, yhteensä lähes 700 neliötä, jälkikäteen oma työmäärä ei tunnu suurelta. Budjetista säästyi itse tekemällä kymmeniä­tuhansia euroja, mikä oli hyvä motivaattori.

Kaisu pohtii silti, että seinien ja katon lipeöinti olisi ehkä ainoa työvaihe, jota ei enää tekisi oma­toimisesti toiste.

Koska kodissa riittää huonekorkeutta, pariskunta oli välillä lipeöimässä telineillä seitsemän metrin korkeudessa täydessä suojavarustuksessa. Ensimmäinen kokeilu levittää lipeää pelkillä pensseleillä ei toiminut. Netistä löytyi onneksi idea käyttää puutarharuiskua. Nopea tiimityö olikin valttia; kun toinen ruiskutti lipeää, puoliso levitti sitä salamannopeasti varrellisella siveltimellä tasaiseksi.

Suojavarusteista huolimatta Kai sai kahdesti tehdyn lipeöinnin jälkeen pahalta kuulostaneen yskän.

– Jos saman tekisi uudestaan, osaisi hankkia vielä tehokkaammat maskit, eikä käyttäisi niitäkään monia tunteja yhtäjaksoisesti, Kaisu kertoo.

Tremax-lipeäkäsittelyllä puun pitäisi pysyä vaaleana ainakin seuraavat pari vuosikymmentä, joten ihan lähitulevaisuudessa parin ei tarvitse nousta korkeuksiin lipeöimään.

Lipeän kuivuttua oli kuultomaalin vuoro. Sen kanssa iski ensin ahdistus. Maali näytti peittävän työhuoneen seinää pohjamaalin tavoin. Myyjätaho osasi opastaa, että maalia voisi ohentaa ohjetta huomattavasti reippaammin, suhteessa jopa puolella määrällä vettä.

– Olen harmitellut, ettei tule rakennettua lähiaikoina toista taloa. Silloin osaisi enemmän, eikä olisi enää ensikertalaisen stressiä ja turhaa panikointia, Kaisu pohtii.

Kodin betonilattia tasapainottaa hallit­sevaa puupintaa. Täysin harmitta unelmien lattia ei jalkojen alle tullut. Ensin välipohja tiputti märkä­valun jäljiltä vettä alakerran kuivuneeseen valuun. Sen seurauksena syntyi pieniä reikiä, jotka vaativat paikkaamista. Valun olisi toivottu ulottuvan tasaisemmin myös seinien vierustoille, sillä lattialistat eivät olleet suunnitelmissa.

Kaisu ja Kai päättivät hioa ja poistaa betoni­liiman itse. Se ei ollut kovin vaikeaa muttei ensikertalaiselle aivan yksinkertaistakaan. Heti ensimmäisellä hionnalla olisi nimittäin voinut irrottaa liimaa rohkeammin tehokkaammalla timanttilaikalla. Viikkojen päästä hiontaa jatkettiin järeämmin, jotta paikoittain jääneet liimaläiskät saataisiin pois. Lopulta pari päätti, että lattia saa jäädä persoonallisen eläväiseksi.

Kaisun keksimä New house blues -termi kuvaa tunnetta, kun vastavalmistuneessa kodissa alkaa ehkä liiankin itsekriittisesti silmäillä jo tehtyjä valintoja. Ihan kivalta näyttää, mutta olisiko sittenkin pitänyt tehdä toisin?

Kaisu on kipuillut alusta asti, että 150 neliötä tuntuu alkukesästä viisihenkiseksi kasvavalle perheelle pieneltä. Väliaikaisessa asunnossa tehdasmiljöössä Kaisu ja Kai olivat myös tottuneet elämään huomattavasti avarammin. Kompromissina tontille rakentui esimerkiksi erillinen saunarakennus, jotta kylpy- ja kodinhoitohuoneesta tuli tilavampi.

Tilaratkaisut toteuttavat monta pariskunnan asumisen unelmaa: yhtenäinen korkea olohuone-keittiötila, yläkerran makuuhuone kattoikkunalla, työhuone ylhäällä ja kahdelle pojalle huoneet alhaalla. Avoimessa tilassa ylätasosta näkyy suoraan alakertaan. Valoisuutta kotiin tuovat eri tasossa olevat erikokoiset ikkunat.

– Vähän on yllättänyt, kuinka kovasti talo poksahtelee välillä lämpötilojen vaihteluista, Kaisu toteaa.