
Mökillä vietettävät päivät ovat monille kesän parasta antia. Paikalle kokoonnutaan perheen, suvun tai suuremmankin porukan voimin – ja kaikki vauvasta vaariin nauttivat. Vastaajamme arvostivat erityisesti yhteistä aikaa sekä mökin normaaliin arkeen kuuluvia asioita, kuten saunomista, uimista ja ruoanlaittoa.
”Kesäinen viikonloppu, kun kaikki vaimon sisarukset olivat lapsineen paikalla, sekä isovanhemmat. Vietimme porukalla aikaa rauhassa ruokaa tehden ja saunoen. Lapset tekivät omia puuhiaan ja seuraa riitti heille koko ajan.”
”Oman perheen ja appivanhempien kanssa. Silloin tilaa riittää kaikille hyvin ja omien mielenkiinnon kohteiden toteuttaminen on helpompaa. Ihania kesäpäiviä on mökillä vietetty näin nauttien uimisesta, saunomisesta, metsäseikkailuista, marjankeruuretkistä, veneilystä ynnä muusta.”
”Kesäinen päivä mökillä lastemme ollessa pieniä. Merivesi 19–20 astetta ja aurinko paistoi. Lapsemme uivat ja leikkivät vesileikkejä serkkujensa ja pikkuserkkujensa kanssa lähes koko päivän. Lämmittelivät välillä saunassa ja nälän yllättäessä laittoivat vartaita, joissa oli lihapullia, nakkeja ja tomaatteja. Näitä grillattiin ja vietettiin ihana ajaton päivä yhdessä. Ilmapiiri oli leppoisa ja kaikilla tilaa olla oma itsensä. Muistan illalla nukkumaan mennessäni olleeni todella onnellinen lasteni puolesta. Myös itselläni oli vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Tästä yhteenkuuluvuudesta nautin edelleen.”
Osa mökkiläisistä ei kuitenkaan kaipaa hälinää tai muita ihmisiä ympärilleen, vaan mökillä parasta on kahdenkeskinen aika oman kullan kanssa. Parhaassa tapauksessa mieli lepää niin hyvin, että ajatukset alkavat henkistyä ja silmät huomaavat ympäristöstä todella pieniäkin asioita.
”Kerran olimme ex tempore yhden yön mökillä, anoppi ei tiennyt. Oli hienoa rauhoittua luonnon keskellä ilman työhelvettivelvoitetta.”
”Miehen kanssa kahden kevätsiivouksen merkeissä. Yhdessä katosta lattiaan -siivous, rantasauna myös, ja sitten kiukaan alle tuli. Hyvä mieli ja kiukaalla foliossa tirisi makkarat. Kevätilta, kylmä olut ja auringonlasku, siinä on sitä jotain.”
”Ollaan miehen kanssa oltu kuumina kesinä mahtavia jaksoja niin, ettei tehdä mitään muuta kuin lojutaan auringossa ja katsellaan kun hämähäkit saalistavat ja pääskynpojat opettelevat lentämään. Illalla lämmitetään sauna ja kypsennetään kiukaanpesässä kalaa.”
”Parhaita hetkiä ovat ne kun voin olla avoukon ja koirien kanssa – ilman muita.”
”Yksi muistoista on, kun olimme mökillä mieheni kanssa kahden. Oli syksy ja kylmä ja haravoimme pihaa. Aurinko laski. Silloin oli kuin laulussa: Metsässä ei liikahda lehtikään, on kuin luonto kuollut jo ois.”
Joillekin työnteko ja puuhastelu ovat parasta terapiaa. Rakennusprojektit ja mökkitalkoot jäävät mieleen hetkinä, jolloin juttu lentää ja kädet saavat jotain näkyvää aikaiseksi. Näissä hetkissä yhdessäolo jos jokin on tekemisen suola!
”Kaikki parhaat hetket liittyvät jonkin yhteisen projektin valmistumiseen. Mökin rakentaminen, vierasmökin valmistuminen, paljun käyttöönotto, erilaiset pihatalkoot. Yleensä paikalla ovat vanhemmat ja lapset perheineen. Yhteiset projektit saavat aikaan yhteenkuuluvuuden tunteen ja iloa onnistumisesta.”
”Talkoot. Kolme poikaani puolisoineen ja 2 lapsenlasta. Poltimme risuja, maalasimme portteja ja muuta. Tämän jälkeen saunomista ja paljuilua sekä yhdessä ruokailua. Päivä sai tuntemaan vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.”
”Kaikki kerrat, kun kolmen sukupolven voimin olemme olleet talkoissa. Siinä todella tunsi olevansa ison suvun jäsen. Kaiken kruunasivat vanhemmat, jotka olivat rakastaneet toisiaan vuosikymmenten ajan.”
Mökillä tavataan viettää myös juhlia ja merkkipäiviä: synttäreitä, häitä ja ristiäisiä. Jos ei varsinaista juhlan aihetta tai juhlakalua ole, sellainen keksitään – mökillä tunnelma on joka tapauksessa erityinen! Monelle mökki on myös paikka, jossa kohdataan lähisukulaisia ja ystäviä, joita muuten tavataan harvoin.
”Minun 50-vuotissyntymäpäiväni. Vaimon lähisuku ja minun lähisuku ja muutama tuttu. Juotiin alkoholia ja seurusteltiin. Olin todella otettu vieraiden läsnäolosta.”
”Lapsemme ristiäiset. Koko lapsen suku paikalla.”
”Mukavinta on mökillä ollut omilla 30-vuotispäivilläni, jotka kestivät koko viikonlopun. Ensin kävivät kummit ja sukulaiset, toisena päivänä ystävät ja serkut. Rakkaimmassa paikassani sain rakkaimmat ihmiset ympärilleni, nekin jotka eivät ole koskaan mökilläni käyneet. Osalle vieraistakin saatiin unohtumaton elämys, kun saimaannorppa uiskenteli mökin edustalla pitkän tovin! Monelle se oli elämän ensimmäinen norppahavainto. Söimme makeita ja suolaisia herkkuja, grillasimme, tanssimme, saunoimme, vedimme vetorengasta veneellä ja kävimme illalla vielä Puumalan Siltakemmakoilla. Helle helli ja kaikilla oli hyvä mieli!”
”Lämmin kesäpäivä ja paikalla 12 henkilöä. Yhdessä valmistettu ruoka ja kaikki iloisina terassin pöydän ympärillä nauttimassa ruuasta. Keksitään skoolauksen aihe jokaiselle pöydässä olijalle. Paljon naurua!”
Eikä mökkikesästä puhuttaessa voi tietenkään unohtaa juhannusta! Mökkijuhannuksesta juhlan tekevät ihmiset, ovat ne sitten perhettä, ystäviä tai mökkinaapureita. Juhannus on kesän kohokohta, ja siihen panostetaan isosti sekä tarjoilun että henkisen juhannusfiilistelyn tasolla.
”Juhannus, miltei kaikki saaren mökkiläiset kokoontuivat nyyttäreiden merkeissä. Leikkejä, pelejä ja perheiden välisiä kilpailuja. Ihania muistoja.”
”Juhannus, kun kaikki paikalla. Yhteiset hetket, ruokana rosvopaisti, kokko, sauna.”
”Juhannuksena mökkinaapureita, tuttavia, sukulaisia paikalla. Iso yhteisö, kuulumisten vaihtamista. Yhdessä tekemistä. Hyvää ruokaa sekä juomaa ja tietenkin yhdessä koottu kokko ja makkaran paisto sen hiilloksilla.”
”Juhannus isolla porukalla, ruuan valmistus yhdessä naisten kesken ulkoilmasta nauttien, satoi tai paistoi. Useimmiten satoi. Grillikatokseen ahtauduttiin isolla porukalla ja syötiin tiiviisti pöydän ääressä. Illalla nautittiin grillin valkeasta ja hyttyssavujen tuoksusta!”
Myös lapsuuden kesiä muistellaan lämmöllä. Ikimuistoisimpiin mökkihetkiin kuuluvat olennaisena osana tietenkin vesileikit ja muurinpohjaletut:
”Lapsuuden kesät! Kun mummo ja vaari omistivat mökin, valtataistelua ei äitini ja hänen siskonsa välillä ollut. Silloin paistoi aina aurinko, sauna oli joka päivä lämmin ja sai uida aamusta iltaan, poikettiin kauppa-autolla hakemassa herkkuja. Mummo leipoi usein herkkuja, kaikki osallistuivat ruuanlaittoon ja siivoukseen, sukulaiset piipahtivat usein kyläilemässä… Siellä oli aina hyvä tunnelma.”
”Se oli silloin, kun se isovanhempani ja kaikkien heidän lastensa perheet olivat mökillä yhtä aikaa. Ruoka laitettiin ja syötiin yhdessä, me lapset nukuimme yhdessä teltoissa. Heitettiin tikkaa, uitiin, saunottiin. Onnellista aikaa.”
”Lapsena vaari paistoi lettuja muuripannulla saunan jälkeen.”
Kysely toteutettiin Meilläkotona.fi-sivustolla huhti–toukokuun vaihteessa. Vastaajia oli 73. Jutussa käytetyt lainaukset on poimittu vastaajien kommenteista.