Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Väriä ja taidetta puutalossa

Entinen merikapteenin koti on nyt kampaaja Minnan hempeä puuhamaa

Yli satavuotiaan puutaloasunnon ensimmäinen omistaja oli merikapteeni, nyt siellä asuu kampaaja Minna Rajala. ”Vanha kaupunki, vanha koti ja kohta varmaan vanhat miehetkin miellyttävät minua”, hän vitsailee.

Koti: Kaksikerroksinen puutalokoti Turun Portsan eli Port Arthurin puutaloasuinalueen laidalla, valmistunut 1910. K + oh + mh + pukeutumishuone + kph + wc, noin 72 m². Lisäksi asuntoon kuuluu rakentamaton kellari.

Täällä asuu: Parturi-kampaaja Minna Rajala.

Kuva naisesta vihreällä sohvalla neulomassa.
Minnalle koti on lepopaikka, jossa saa nauttia omasta rauhasta ja rentoutua käsitöiden parissa. Uusin harrastus on sisustustaulujen maalaaminen.
Kuva vanhan puutaloasunnon olohuoneen taidenurkkauksesta.
”Kävin pari vuotta sitten Wäinö Aaltosen museossa kuvataiteilija Jan Kenneth Weckmannin sekatekniikkakurssilla ja innostuin sen jälkeen maalaamisesta. Valmiit ja keskeneräiset maalaukset sekä tarvikkeet ovat nykyään osa sisustusta. Voin katsella teoksia ja jatkaa aina, kun inspiraatio iskee”, Minna kertoo.

Minna, mikä sai sinut muuttamaan vanhaan puutaloon?

Kaipasin elämänmuutosta ja aloin katsella uutta kotia. En halunnut 1950-lukua uudempaa kotia. Vanha kaupunki, vanha koti ja kohta varmaan vanhat miehetkin miellyttävät minua. Haaveilin vanhasta puutaloasunnosta, jossa on säilynyt alkuperäisiä elementtejä. Nykyisessä kodissa on kaikkea, mistä olin haaveillut: hyvä sijainti, riittävästi tilaa ja vanhan talon tunnelma. Olin kuullut kauhutarinoita kylmistä, kosteista ja homeisista puutaloista, mutta puutaloon muuttaminen ei pelottanut. Päätin luottaa omiin aisteihini: nenä kyllä haistaisi, jos asunnossa olisi ongelmia. Olen ehtinyt asua täällä nyt kolmetoista vuotta ja rakkauteni vanhaan puutaloon on vain syventynyt. Talvella asunnon jokaisesta raosta vetää ja lattia on kylmä, mutta viihdyn viileässä. Villasukat ja takka lämmittävät.

Kuva vanhan puutalohuoneiston olohuoneen kakluunista.
Minna ihastui vanhan talon tunnelmaan ja yksityiskohtiin. Olohuoneen komea kakluuni on toimiva ja lämmittää kotia talvella. Olohuone toimii myös maalaustilana.
Kuva vanhan puutaloasunnon keittiöstä, jossa vihreä tehosteseinä ja värikkäitä huonekaluja.
Minna rakastaa vihreän eri sävyjä. Keittiöön valittu Tikkurilan J442 Mentoli osui nappiin kerralla. Väriä tilaan tuovat myös Hakolan Pinna-tuolit, Minnan tuunaamat puutuolit, uutena hankittu suurikokoinen matto ja pienet yksityiskohdat.
Kuva vanhan puutaloasunnon keittiöstä, jossa vaaleanpunainen seinäkaappi.
Keittiön pastellinen seinäkaappi on löytö vanhantavaranliikkeestä. Se kätkee sisäänsä säilytysrasioita, maljakoita ja kynttilöitä.
Kuva vanhan puutaloasunnon keittiön vaaleanpunaiseksi maalatusta puuhellasta.
Minnan kodissa vanha fiilis saa näkyä. Keittiön puuhella ei ole enää käytössä, mutta se on Minnan mielestä niin kaunis, ettei hän halunnut purkaa sitä.

Miten koti on muuttunut vuosien varrella?

Olen vasta asunnon neljäs omistaja. Tuntuu turvalliselta asua kodissa, jonka remontteja on tehty maltilla. Myös historia näkyy kodissa kiinnostavina yksityiskohtina. Ensimmäinen asukas oli merikapteeni. Hänestä muistuttaa yläkertaan, portaikon yläpäähän asennettu ruutuikkuna, joka on vanha laivan ikkuna. Asunto oli hyvässä kunnossa, mutta halusin tehdä siitä omannäköisen. Vanhempieni avustuksella uusin kodin pinnat: seinät saivat uutta maalia ja tapettia pintoihinsa ja alkuperäinen tumma lautalattia maalattiin valkoiseksi.

Minusta on sääli, että vanhojen talojen remonteissa usein kaikki pannaan uusiksi ja samalla kadotetaan talon henki. Tykkään kovasti vanhoista ovista, ikkunoista ja puulattiasta, kakluunista sekä huuvasta ja leivinuunista, joka ei ole enää käytössä mutta niin kaunis, etten halunnut purkaa sitä.

Kuva vanhasta puusohvasta huoneessa, jossa seinällä keltainen Birger Kaipiaisen Kiurujen yö -tapetti.
Minna on sisustanut kotinsa värikkäillä esineillä, kalusteilla ja tapeteilla. Seinällä on Birger Kaipiaisen Kiurujen yö -tapetti. Puinen sohva kulkeutui isän työkaverilta.
Kuva vanhan puutalon portaikon tasanteesta.
Yläkertaan vievän portaikon tunnelma muuttui, kun Minna maalasi askelmat mintunvihreiksi. Tasanteella on tilaa pienelle taidenäyttelylle.

Millainen sisustaja olet?

Kotini on iloinen, rento, naisellinen, leikkisä ja värikäs. Olen maltillinen sisustaja ja kotini sisustus onkin syntynyt hiljalleen vuosien varrella. En satsaa rahallisesti sisustukseen, ja ostan vain harvoin uutta. Monet kotini kalusteet ovat kierrätettyjä.

Kirkkaat värit ja hempeät pastellin sävyt tulivat elämääni tämän kodin myötä. Pidän etenkin vihreästä, vaaleanpunaisesta ja lilasta. Oranssi on uusin ihastukseni. Olohuoneen ja makuuhuoneen seinät tapetoitiin ennen muuttoa Pihlgren ja Ritolan tapeteilla. Ne miellyttävät silmääni vieläkin. Väriä tuovat vihreä samettisohva, pinkit nojatuolit, pastellinsävyinen ruokailuryhmä, keittiön vihreä tehosteseinä ja taideteokset. Rakastan tuoreita kukkia, jotka tuovat kotiin aina kauneutta ja väriä.

Kuva puutalon makuuhuoneesta, jossa keltainen tapetti.
Makuuhuoneessa on Eijffingerin Pip-malliston Early Bird -tapetti.
Kuva vanhan puutaloasunnon aulatilasta, jossa sisäikkuna.
Kylpyhuoneremontin yhteydessä toinen yläkerran suurista huoneista jaettiin kahtia kylpyhuoneeksi ja pukeutumistilaksi. Väliseinässä oleva vanha laivan ikkuna on asunnon ensimmäisen asukkaan, merikapteenin asennuttama. Se käännettiin pystyasentoon.
Kuva makuuhuoneen nurkkauksesta, jossa on löhöilypaikka ja vanha kampauspöytä.
Makuuhuone on hillitty ja naisellinen. Kirpputorilta löytynyt meikkipöytä on lähinnä koristeena.

Kodissasi on paljon taidetta. Mitä värit ja teokset merkitsevät sinulle?

Kotini on saanut lisää väriä ja taidetta maalausharrastukseni myötä. Kodissani on omien maalausteni lisäksi myös lahjaksi saatuja ja itse hankittuja teoksia. Seinille päätyvät niin julistetaulut kuin ammattitaiteilijoiden teokset, jotka miellyttävät visuaalista silmääni. Pidän myös ajatuksesta, että mikä tahansa voi olla taidetta. Väriä kotiini tuovat esimerkiksi Kustavin Paratiisipajasta hankkimani värikkäät juomalasit. Olen päässyt kokeilemaan lasinpuhallusta myös itse. Siitä on muistona pari lasiesinettä olohuoneessani.

Kuva puutaloasunnon eteisestä, jossa vanha puunaulakko.
Ulko-ovelta noustaan portaat pieneen eteiseen, jonka jatkeena oleva komero tuo tarvittavaa lisäsäilytystilaa muun muassa ulkovaatteille ja kengille.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt