Ruotsissa asuva Minna mökkeilee Pohjois-Savossa ja sisustaa ”Hurrilaa” kirppisaarteilla: ”Sukuni juuret ovat olleet täällä yli 300 vuotta”
Minnan ja Kimin matka mökille ei ole helpoimmasta päästä, sillä siihen tarvitaan laiva, auto ja aikaa. Perillä Suvasveden rannalla odottava hiljaisuus on kuitenkin kaiken sen arvoista.
Matka mökille voi alkaa niinkin, että ensin matkustetaan Ruotsin-laivalla. Minna Salon ja Kim Blomkvistin mökkimatka Ruotsista on pitkä, sillä meren ylityksen jälkeen edessä on vielä satojen kilometrien ajo ja lopuksi kilometrin verran yksityistietä metsien halki.
Minnan juuret ovat Pohjois-Savossa, ja siellä hän on myös mökkeillyt lapsesta saakka. Minnan vanhemmat tapasivat toisensa aikoinaan Tukholmassa, jonne kumpikin heistä oli muuttanut, ja perustivat siellä 1960-luvulla perheen. Minna syntyi Ruotsissa, joka on hänen toinen kotimaansa. Lapsuudenkesänsä hän vietti Suomessa Hurrilaksi nimetyssä mökkipaikassa.
”Myös sukulaisillani on mökkejä lähellä. Suvun juuret ovat olleet täällä jo yli 300 vuotta.”
– Isäni kotitila oli tuossa vastapäisessä saaressa, hän viittoo mökin pihalla Leppävirralla.
– Isä oli sisaruksistaan ainoa, joka muutti ja jäi asumaan Ruotsiin. Myös sukulaisillani on mökkejä lähellä, ja suvun juuret ovat olleet täällä jo yli kolmesataa vuotta. Ei siis ihme, että tunnen aina tulevani tänne kotiin.
Minnan isä osti Enonkosken läheisyydessä Ihamaniemessä seisseen vaatimattoman maatilarakennuksen vuonna 1978. Sinne sitä ei kuitenkaan ollut tarkoitus jättää. Viisituhatta markkaa maksanut mökki vedettiin traktorilla metsän läpi nykyiselle paikalleen, vaikka sinne ei ollut tehty vielä edes tietä.
Uuteen paikkaan mökkiä alettiin kasata vasta kuusi vuotta myöhemmin. Minnan isä oli opettaja, ja Hurrilaa rakennettiin hänen pitkien kesälomiensa aikana.
– Lapsuudenkesistä muistan sen, että aina rakennettiin, Minna kertoo.
Rakennuksen kokoamisen aikana perhe asui läheisellä sukulaisen mökillä. Taukopaikkana toimi tontille rakennettu hökkeli, jonka varustukseen kuuluivat kahvinkeitin ja öljylämmitin.
Mökin saaman Hurrila-nimen historiaa on arvailtu, eikä tiedetä varmaksi, keksikö nimen Minnan isä vai joku muu. Minnan mukaan nimi liittyy kyllä siihen, että he ovat ruotsinsuomalaisia. Ruotsi näkyy myös rakennuksessa.
– Isä rakensi peruskehikkoa ryhdistämään ruotsalaiskuistin, ja jokainen ovi on tuotu Ruotsista. Silloin Tukholmassa oli valloillaan vanhan rakennuskulttuurin poistaminen, ja roskalavoilta löytyi aarteita ilmaiseksi.
”Ruotsista tullessani auto on ihan täynnä, koska kirpputoreilta löytyy Hurrilaan sopivia helmiä.”
Luonnonmateriaalit ja kierrätys ovat edelleen mökin voima. Minna on ottanut käyttöön varastosta löytyneitä huonekaluja ja esineitä.
Arabian astiat ovat peräisin Minnan isoäidiltä, joka työskenteli tehtaalla kolmenkymmenen vuoden ajan. Suurin osa niistä on kakkoslaatuisia, ja juuri siksi ne ovat helmiä. Jos mökkiin kaivataan jotain, sisustaja hankkii sen kirpputoreilta Tukholmasta.
– Perin tämän paikan isältäni vuonna 2020. Siitä asti olen käynyt läpi tavaroita ja puhdistanut isäni hankkimia aarteita käyttöön. Ruotsista tullessani auto on ihan täynnä, koska kirpputoreilta löytyy Hurrilaan sopivia helmiä.
Minna on keinunut kuusivuotiaasta saakka rottinkikeinussa, jonka hän sai lahjaksi kummeiltaan. Edelleen se on hänen lempipaikkansa mökillä. Se on ripustettu keskelle suurta tupakeittiötä, joka on mökin sydän.
Kesäkodissa käy usein mökkivieraita.
– Aina on hyvä aika kutsua vieraita kylään – ja juoda juhlan kunniaksi kuplivaa ja syödä juustoja, Minna sanoo.
– Ystävien kanssa käydyt keskustelut metsän keskellä ovat paljon syvällisempiä kuin kaupunkikahvilassa. Näin minä ajattelen.
Matkaa Suomeen ei taiteta vain muutaman päivän vuoksi, vaan perillä ollaan aina viikko tai kaksi. Mukana on aina pariskunnan koira Harry, joka on jo tottunut maasta toiseen matkaaja.
Tontilla ei tarvitse tapahtua mitään erikoista: mökille tullaan rauhoittumaan, tekemään kunnostuksia ja vaeltamaan metsissä. Hyvä ruoka suunnitellaan etukäteen, ja saunareissut venyvät usein tunneiksi. Mökin emäntä uskaltautuu hyytäväänkin veteen.
Lähiseudun metsissä on nähty ilves ja hirviä, ja karhujakin siellä tiedetään olevan. Se ei Minnaa hirvitä. Hän ei osaa pelätä paikassa, jossa on viihtynyt lapsesta saakka.
Lämpimiin lapsuusmuistoihin kuuluu myös se, että Minna muistaa valmiissa mökissä olleen aina lämmintä.
– Äitini valmisti kaiken ruoan leivinuunissa ja hellalla. Minä puolestaan asuin Suvasvedessä. Eviä varmaan yritin kasvattaa ja yritän edelleen, Minna nauraa.
