Kotivinkki

Minnan isä oli innokas neuloja, jonka jäämistöstä löytyi yli sata neuleohjetta – nyt tytär on koonnut uniikit mallit kirjaksi

Minnan isä oli innokas neuloja, jonka jäämistöstä löytyi yli sata neuleohjetta – nyt tytär on koonnut uniikit mallit kirjaksi
Minna Knutar löysi isänsä jäämistöistä yli sata tarkkaan suunniteltua neulepiirustusta. Tuotteliaan neulojan aiheet vaihtelivat graafisista kuvioista esittäviin kuviin. Isän perintöä kunnioittaakseen Minna on nyt kerännyt ohjeet kansien väliin.
Julkaistu: 21.9.2021

Kolmisen vuotta sitten teeri­järveläinen Minna Knutar kävi läpi edesmenneen isänsä papereita, kun hän törmäsi valkoiseen salkkuun. Sen sisältä löytyi yli sata arkkia isän suunnittelemia neulemalleja, joista noin puolet oli puseroita.

Toki Minna tiesi, että Nils ”Nisse” Hästbacka oli aikoinaan ollut innokas neuloja, joka oli suunnitellut mallinsa itse. Mutta vasta nyt hänelle valkeni kunnolla, kuinka tuottelias isä oli ollut ja kuinka tarkkaan tämä oli neulemallinsa piirtänyt.

Isän kädenjälki oli ihan omanlaisensa, värikäs ja runsas. Neulemalleissa ahvenet uivat ja vuokot kukkivat, on fasaaneita, puita ja graafisia kuvioita.

– Aloin miettiä, miten muutkin saisivat aarteen käyttöönsä, Minna, 54, sanoo.

Minna on ihmetellyt ­sitä, että Nisse näyttää saaneen neulepiirustuksensa kerralla maaliin – papereissa ei näy juurikaan suttuja.

Niin uniikkia, että pakko jakaa

Lapsena Minna kasvoi käsityöihmisten keskellä. Fammun lapasissa värit sointuivat aina kauniisti yhteen. Mummu virkkasi sängynpeittoja ja verhoja.

Isä ja Liisa-äiti olivat töissä Teerijärvellä trikookankaita ja urheiluvaatteita valmistavalla Teri­nitillä. Sieltä sai kätevästi kankaita, joista äiti ompeli perheelle vaatteita. Ostovaatteiden hihojen ja lahkeiden pituus ei aina riittänyt pitkälle porukalle.

Nisse oli aloittanut Terinitillä juoksupoikana ja päätynyt suunnittelemaan sille tekstiilejä. Kun yritys 1980-luvun lopulla sulki trikoo-osastonsa, Minnan vanhemmat jäivät työttömiksi. Samoihin aikoihin isän, joka oli innokas kalamies, akillesjänne meni pilkkireissulla poikki.

– Isä ei saanut rasittaa jalkaa moneen viikkoon, ja hänelle oli kova paikka, kun ei päässyt kalaan. Jotain tekemistä piti keksiä, ja silloin isä alkoi tosissaan tehdä neuleita.

Isä oli aina ollut kätevä käsistään ja kiinnostunut tekstiilitöistä. Jo nuorena hän oli kutonut mattoja ja ommellut ryijyjä, neulominen oli tullut kuvioihin 1980-luvun alussa. Nyt Nisse alkoi suunnitella puseroita ja muita neulemalleja. Hän hahmotteli kuvioita millimetripaperille ensin lyijy­kynällä, sitten mietti silmukat tarkemmin ja lopulta väritti kuviot tarkkaan tusseilla.

Puserot syntyivät tiimityönä. Isä saattoi neuloa etukappaleen, äiti takakappaleen ja hihat – tai päinvastoin.

Sana puseroista kiiri ja isä alkoi suunnitella niitä myös tilaustyönä. Kun paikallinen ralliautoilija tahtoi paidan omista autoistaan, Nisse suunnitteli sen valokuvien perusteella.

Tämän puseron pohjalankana on käytetty isän ja äidin suo­pursuilla värjäämää villa­lankaa. Papereista selvisi, että se on valmistunut huhtikuussa 1997.
”Asiat pitää tehdä sydän edellä. Muuten ei tule hyvää eikä hyvä mieli.”

Neulova mies sai joidenkin kulmakarvat kohoamaan.

– Mutta isä tykkäsi, kun vähän ihmeteltiin. Ei hän hirveästi miettinyt, että osaako tai onko tämä naisten hommia. Varsinkin innostuessaan hän oli aika peloton ja saattoi todeta asioista, että enpä ole testannut, täytyypä yrittää.

Vuonna 1993 Kotivinkki julisti Herrojen käsityökilvan, johon Nils osallistui puseroillaan ja jakoi kisan ykköspalkinnon. Pian sen jälkeen aktiivisin neulominen alkoi hiipua. Isä keskittyi tekemään kalastusvälineitä, samalla tarkkuudella kuin oli tehnyt puseroitakin.

– Hänellä kaiken piti olla viimeisen päälle. Äiti sai joskus vähän jarrutella, että ihan joka silmukasta ei pidä ottaa stressiä, vaan vähempikin riittää.

Vuoden 2019 lopulla Minna taas kerran selaili isän pieteetillä piirtämiä neulemalleja ja mietti, kuinka uniikkeja ne olivatkaan. Hän päätti, että tekee niistä neulekirjan.

Nils Hästbacka (lehtikuvassa oikealla) ja Markku Santavuori voittivat Kotivinkin Herrojen käsityökilvan vuonna 1993. ”Jos käsissäni ei ole neuletta, pitää ratkoa ristikoita”, Nils kertoi haastatte­lussa.
Vuonna 1933 syntynyt Nils oli vanhin poika kuudesta lapsesta. 1950-luvun kuvista alimmassa hän on ­yhdessä Terinitin alkuaikojen henkilökunnan kanssa.

Palapeliä omassa tahdissa

Minna itse on tehnyt käsitöitä niin kauan, että ei edes muista, mistä kaikki alkoi. Ehkä jotain syntyi jo pienenä, kun hän oli fammulla hoidossa. Teininä Minna ompeli itselleen arkivaatteita, Hankenilla opiskellessaan pitkiä leninkejä vuosijuhliin yhdessä äidin kanssa.

Mutta neulominen on ykkösjuttu – Minna viihtyisi vaikka aina neule kädessä. Hän pitää myös kauniista neulekirjoista, joita voi vain selailla ja katsella.

– Päätin heti, että minunkin kirjastani tulee sellainen, johon on kiva palata.

Aiemmin Minna oli kirjoittanut joitain pieniä neuleohjeita, ja ohjeiden muuntelu on hänelle helppoa. Mutta miten kokonainen kirja syntyisi?

Tuttu taiteilija ja graafikko Nathalie Aurén oli tehnyt ruokakirjan, joten Minna soitti hänelle kysyäkseen, mistä päästä asiaa voisi lähteä purkamaan. Projekti alkoi edetä pikku hiljaa kun sovittiin, että Nathalie tekee kirjan ulkoasun.

Valokuvaajaa Minna ehti huhuilla pidempään, ennen kuin löytyi Emilia Kavilo, jonka sydän ja silmät tuntuivat olevan Minnan kanssa samalla taajuudella.

Kirjaan tulee 21 Nissen suunnittelemaa neule­puseroa tai -takkia – tai kaksi niistä Minna on suunnitellut isän tekemän kuvion perusteella. Kaveriksi tulevat ohjeet lapasiin, villasukkiin ja kahteen myssyyn.

Lähes kaikista neulemalleista löytyi alku­peräinen pusero isän ja äidin kaapeista. Muutaman puuttuvan yksilön Minna on neulonut itse. Neulemallit hän on piirtänyt puhtaaksi tieto­koneella netistä löytyneellä kätevällä ohjelmalla, ja ohjeet kirjoittanut isän puseroiden ja piirustusten pohjalta.

Nisse-isä Evijärven ­mökillä 1970-luvulla. Kalastus oli hänelle ykkös­juttu, ja teema toistuu monissa hänen neulemalleissaan.
Ylemmän kuvan kalakuvio valmiissa neuleessa.

Suurinta päänvaivaa on aiheuttanut mallien skaalaaminen pienempiin kokoihin ohjeita kirjoittaessa. Lähes kaikki Nissen ja Liisan omat puserot ovat kokoa L tai XL, ja niissä on suuria kuvioita, jotka eivät aina yksinkertaisesti mahdu pienempään paitaan.

– Joidenkin neuleiden kohdalla on ollut pakko todeta, että ei pysty, L on tästä nyt pienin koko. Tai jos vängällä haluaa pienemmän, niin sitten pitää ottaa ohuemmat langat.

Puuha on vaatinut paljon laskemista, mutta controllerina työskentelevä Minna on tottunut pyörittelemään numeroita. Luovuuttakin on saanut käyttää. Kirjaan tulee myös hieman isän tarinaa ja tunnelmakuvia, puseroitakin on kuvattu isän kotitalolla.

”Voin tehdä mitä haluan, niin kuin isäkin teki. Jos saan jonkin idean, pystyn sen myös toteuttamaan.”

Työstä on vielä jäljellä tekstien kirjoittamista ja ”raakaa ohjeiden tarkastamista seitsemääntoista kertaan”. Jos kaikki menee nappiin, Storfiskarens tröjor ilmestyy loka-marraskuussa, ja suomenkielinen versio Kalamiehen kuviot heti perään.

– Aika paljon tässä on erilaisia palikoita, mutta on vain kiva, kun ei tarvitse sutata yhtä ja samaa koko ajan. Teen tätä omakustanteisesti, niin saan edetä sellaisessa tahdissa kuin itse tuntuu hyvältä.

Välillä Minnaa on vähän hirvittänyt, mitä ihmettä on ryhtynyt tekemään. Kirjan tekemisessä lähes kaikki on ollut uutta ja toisinaan olo kuin orkesterinjohtajalla.

– Mutta asiat ovat loksahtaneet paikoilleen, kun ei ole jääräpäisesti jäänyt työstämään jotain, mikä ei ole tuntunut oikealta. Asiat pitää tehdä sydän edellä, muuten ei tulee hyvää eikä hyvä mieli.

Kirjaprojektissaan ­Minna on nauttinut esimerkiksi isän neulemallien piirtämisestä puhtaaksi tietokoneella. ”Siinä on jotain samaa kuin ristipistotöiden ­tekemisessä. Ei vain tarvitse vaihtaa välillä lankaa, vaan väri vaihtuu hiirtä klikkaamalla.”
Esittävien kuvien lisäksi Nisse suunnitteli neulemalleihinsa myös graafisia kuvioita. Vasemmanpuoleisen puseron kentistä löytyy eri kuvioita ja tekniikoita. Oikeanpuoleinen syksyinen pusero on yhä Minnan äidin käytössä.

Tuumasta toimeen -geeni

Isä olisi mielissään, jos tietäisi kirjasta, Minna ajattelee. Hän otti aina iloisesti kehut vastaan niin neuleistaan kuin kalavehkeistään, ilman kainostelua. Sama piirre löytyy Minnastakin.

Kirjaprojektin varrella on tullut selväksi sekin, että tytär on perinyt isältään tuumasta toimeen -geenin.

– En hirveästi mieti, voinko oikeasti tehdä jotain ja mitä muut ihmiset tykkäisivät. On upeaa, että voin tehdä mitä haluan, niin kuin isäkin teki. Ja että jos saan jonkin idean, pystyn sen myös toteuttamaan.

Se ei tarkoita pää pilvissä kulkemista vaan sitä, että jos puntaroidessa vaa’ankieli kallistuu kyllään, ei aloittamiseen ole siitä pitkä askel.

Kirjaprojekti on tuonut neulomiseen uutta ulottuvuutta. Viime aikoina Minna on haastanut itseään pistämällä puikoille saumattomia neuleita. Kun on ikänsä neulonut perusjuttuja, on ollut mukava saada uutta päänvaivaa.

Seuraavaksi Minna aikoo tehdä käsityöaiheiset nettisivut, joiden kautta neulekirjankin voi ostaa. Projektin takia hän on pistänyt pystyyn Fääla-toiminimen.

– Se on Teerijärven ruotsin murretta ja tarkoittaa jälkiä. Ajattelen, että se kuvastaa ihmisten jättämiä jälkiä – näkyviä ja näkymättömiä – ja niiden jatkumoa.

Päivätyötään Minna ei ole ihan heti jättämässä, mutta firmalla on lupa kasvaa, jos on kasvaakseen.

Vielä jäi kolmisenkymmentä Nissen suunnittelemaa puseroa, jotka eivät mahtuneet tähän kirjaan.

1 kommentti