Talon pihaan saapui toukokuussa mittava kolonna: henkilönostin, minikaivuri ja perusmäärä pakettiautoja.

Operaationa on hajotettujen kuistien uudelleenrakentaminen ja rakennusten maalaus. (Ja hartaimpana toiveenani, vanhan, hiirien valtaaman ulkohuusin tuhoa­minen).

Tilannehan oli se, että vanhat kuistit olivat tiensä päässä, lahonneet kummastakin päästä. Etuterassin katon virkaa toimitti muovipressu, ja lattiat olivat mallia ”kulkeminen omalla vastuulla.”

Onneksi vanhoista kuisteista on paljon valokuvia – myös siitä oletettavasti alkuperäisestä, jossa on hieman pompöösit pyöreät pylväät. Niistä luovuimme, mutta muuten on tarkoitus rakentaa kuisteista täsmälleen samanlaiset kuin silloin ennen.

Olen miettinyt paljon sitä, mihin vanhojen talojen lempeä charmi liittyy. Miksi kaikki huokailevat nähdessään mummonmökin? Miksi sydämessä ailahtaa, kun näkee vinon töllin?

Analyysini mukaan tätä selittää sopusuhtaisuus. Talot ja niiden mittasuhteet ovat ihmisen kokoisia, symmetriaan ja tasapainoon pyrkiviä. Meillä on eräänlainen alitajuinen mielikuva siitä, millainen on juuri sopiva. Ehkä sen vuoksi lukuisat uudistalotkin jäljittelevät mummonmökkien lainalaisuuksia kuisteineen ja ruutuikkunoineen.

Niinpä pidän nyt sormia ristissä ja toivon, että terassit tosiaan kohoavat sen näköisinä kuin ne eivät olisi koskaan pois olleetkaan. Tähän visioon liittyvät muun muassa tiivis ja maalattu kuistin lattia sekä koristeleikkaukset katoksen helmassa.

Tontilta siirretyn toisen talon jäljiltä pihamaalla on muutamia luonnonkiviä, joista saataneen kivan näköinen maskeeraus terassin alalaitaan. Vanhat rappuset pystytään myös säilyttämään.

Kuistit ovat yksi niistä asioista, joiden puuttuessa vasta huomaa, kuinka paljon ne lisäävät mukavuutta (tai jos olisin konsultti, sanoisin, että ne laadullistavat oleskelua). Kattamattomallakin kuistilla voi istuskella ja puuhastella. Ja tietenkin ne voi somistaa ihanalla ruukkupuutarhalla (= minun taidoillani kärventynyt pelakuu ja puutarhatonttu).

Kun kerran kaivuri saatiin pihaan, rakenteilla on myös ulkorakennuksen päätyyn asennettava kesäkeittiö. Sen pohjaksi tehdään tavallisista tiilistä ladottu terassi – taas yksi niistä projekteista, jonka aavistan olevan vaikeampi toteuttaa kuin miltä se näytti siinä kahden minuutin Youtube-videossa.

Kun pihaa (ja sitä myöden sydäntäni) raastavat koneet ja ajoneuvot saadaan vihdoin pois pihasta, alkaa nurmikon entisöinti ja pihamaan rauhoittaminen. Pihatien päässä on onneksi täydellinen paikka autoille, jonne kaivuri nyt tasoittaa ihan kunnon parkkipaikan.

Joten jos kolumneihin lisättäisiin hashtageja, niin tässä lukisi näin: #isoijuttuitulossa.

Anna Perho on valmentaja ja kolumnisti, joka ei osaa perustella hankintaansa. Seuraa Rakkaudesta röttelöön -projektia Instagramissa @olipa_kerran_talo.