Mikrosementtiä kylppäriin
Sisustus
Mikrosementtiä kylppäriin
Kulahtanut kylpyhuone kaipasi ehostusta. Avuksi otettiin mikrosementti, joka levitettiin kaakeleiden päälle. Sisustus viimeisteltiin pastellisävyillä.
7.4.2016
 |
Kotivinkki

Vuonna 1927 rakennetun puutalon kylpyhuoneen oli remontoinut edellinen asukas 2000-luvun alussa. Kaakelipinnat olivat jo kulahtaneet ja ilme vanhentunut. Pönttö ja lavuaari olivat kuitenkin hyvässä kunnossa, joten niitä ei tarvinnut vaihtaa. Iso peili ja lasihyllyt sopivat myös uuteen tyyliin.

Pienen kylpyhuoneen pinnat päätettiin uudistaa vanhojen kaakeleiden päälle levitettävällä mikrosementillä. Sen avulla kylpyhuoneen seinä- ja lattiapinnoista saatiin samanlaiset ilman saumaa lattianrajassa. Näin ilmeestä tuli yhtenäinen ja rauhallinen.

Mikrosementtiä saa useassa eri sävyssä. Tässä kylpyhuoneessa pitäydyttiin mahdollisimman neutraalissa värissä, jota maustettiin lopuksi pastellisävyisillä pyyhkeillä ja naulakoilla. Kylpyhuoneen tilpehööri aseteltiin lasihyllyille pieniin koreihin näppärästi käden ulottuville.

Kylppärin puhtaanapito on sujunut helposti. Mikrosementtiä voi pyyhkiä kostealla sienellä tai rätillä, eikä lika näy kovin hyvin aavistuksen röpelöisessä pinnassa.

Vanha pitkä lasihylly oli alun perin peilin alla. Nyt se siirrettiin korkealle suihkuseinälle.

Ikean vaijeri katossa toimii suihkuverhon lisäksi puisen naulakon pidikkeenä.

Aina ei tarvita vessapaperitelinettä: rullat sopivat hyvin kevyeen metallikoriin. 

Erilaisista naulakoista sommiteltiin asetelma seinälle. Pastellisävyt ovat soma pari sementtipinnalle.

Näin käytät mikrosementtiä

Mikrosementti on muualla Euroopassa suosittu päällyste. Sillä saa kotiin rouheaa betonityyliä ilman massiivista remonttia.

  • Mikrosementti sopii päällysteeksi esimerkiksi vanhojen kaakelien päälle. Sitä saa useissa eri sävyissä ja lisämaksusta myös Pantonen värikoodeilla. Myös tekstuurissa on vaihtoehtoja sen mukaan, haluaako sileämmän vai rouheamman pinnan. Sileä on helpompi pitää puhtaana.
  • Varmista ensin, että vesieristeet ovat kaakelien alla kunnossa. Jos näin ei ole, sementtiä ei kannata laittaa kaakelien päälle vaan purkaa kaikki vanha pois. Jos kyseessä on uusi kylpyhuone, vesieriste on yleensä standardien mukainen.
  • Mikrosementti tilataan siihen erikoistuneilta firmoilta. Kylpyhuoneen pinnoittamisessa kannattaa käyttää ammattilaisen apua. Pienempiin projekteihin, kuten keittiön välitilaan, voi kokenut remppaaja kokeilla mikrosementtipinnan tekoa itsekin.

Mitä maksoi?

  • Mikrosementtipinnat teetettynä (n. 25 m2, tekijänä Schemiko Oy) 1200 e
  • Naulakot 45 e
  • Suihkuverho 39 e
  • Matto 39 e
  • Metallinen kori 6,90 e
  • Käsipyyhkeet 10 e

Yhteensä 1 339,90 e

Kommentoi »