Merja toteutti unelmansa hevostilasta: ”Äidin kuolema sai minut irrottamaan oravanpyörästä”

Upeinta on, kun olemme hevosen kanssa niin samalla taajuudella, että se tekee mitä ajattelen. Se yhteys tuntuu samalta kuin rakastuisi, Merja Uschanov, 42, kuvailee.

Saman kokemuksen hän haluaa tarjota muillekin. Merja pyörittää hevostilaa kotonaan Lepaalla, vartin matkan päässä Hämeenlinnasta. Wilho’s Ranchilla järjestetään ratsastuksenohjausta sekä elämyksiä, joissa voi vaikkapa länkkärityyliin lassota tai ampua jousella.

Merja pyrkii ohjaajana huomioimaan sekä ihmisen että hevosen tarpeet. Siksi hän päättää päivän harjoitukset tilanteen mukaan: ”Jos jommallakummalla on huono päivä, on turha hakea parasta mahdollista suoritusta.”

Oppejaan Merja on imenyt karjapaimenten tavoista, joihin hän yhdistää esimerkiksi vanhan ajan työhevosmiesten käytäntöjä. Tärkeintä on hevosten ymmärtäminen ja yhteistyö niiden kanssa. Hevosharrastus alkaa teoriasta ja maasta käsin työskentelystä, kuten talutuksesta. Satulaan noustaan vasta, kun ratsukko tuntee toisensa.

– Näin hevosen ja ihmisen välille syntynyt luottamus siirtyy sujuvasti ratsaille, Merja sanoo.

Jo ennen omaa yritystä Merjalla oli paljon kokemusta eläimistä. Hänellä on pieneläinhoitajan, hevostenhoitajan ja agrologin tutkinnot.

Unelmansa talliyrityksestä Merja toteutti elämänsä rankimpien kokemusten jälkeen.

”Tarvitsin tuskaan jotain, mitä odottaa”

Merjan äidillä todettiin keuhkosyöpä alkuvuodesta 2018. Kesäkuussa perheen kotona syttyi tulipalo, joka pakotti Merjan, hänen puolisonsa ja kolme lasta asumaan neljä kuukautta työmaaparakissa kotipihallaan.

– Heräsin palovaroittimeen ja juoksin alakertaan, missä oli puolentoista metrin tulipallo. Sain sen onneksi sammutettua, mutta selviytymisemme oli palotarkastajan mukaan muutamasta minuutista kiinni, Merja kertoo.

Neljä kuukautta kestäneen remontin jälkeen perhe pääsi palaamaan kotiin. Merja huomasi joutuvansa yhä käsittelemään tapahtunutta.

– Vuoden ajan minun oli todella vaikea nukahtaa sänkyyni, ja valvominen nostatti pelkotiloja. Sohvalla uni tuli helpommin.

Merja joutui välillä sairauslomalle työstään eläinklinikalla, mutta hänestä tuntui, ettei työnantaja sen jälkeenkään ymmärtänyt raskasta tilannetta. Jo aiemmin asiat työpaikalla olivat hänestä menneet huonoon suuntaan: pienestä klinikasta oli tullut osa isoa ketjua ja ympärivuorokautinen sairaala, pomot olivat vaihtuneet, työvuorotoiveita ei huomioitu.

Elämä tulipalon jälkeen oli selviytymistä ja läpi puskemista, Merja kuvailee. Kolme vuotta äitinsä kuoleman jälkeen hän tajusi, ettei ollut missään välissä ehtinyt kunnolla surra.

Kun äiti kuoli vappuna 2019, Merja tunsi jäävänsä yksin. Äiti oli viettänyt jopa puolet ajastaan tyttärensä perheen luona. Isä ja isovanhemmat olivat menehtyneet jo aiemmin.

– Äidin kuolema konkretisoi vuosien rajallisuuden niin rajusti, että minun oli pakko etsiä tie ulos oravanpyörästä.

Merja haki opiskelemaan agrologin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, sai paikan ja jäi opintovapaalle.

– Jälkeenpäin ajateltuna opinnot olivat selviytymismekanismini. Kun edessä oli vain tuska äidin menetyksestä, tarvitsin jotain, mitä odottaa.

Hengähdystauko töistä tuntui silti hyvältä. Kun opinnot lähestyivät loppuaan, Merja tiedusteli työnantajaltaan, miten tutkinto huomioitaisiin työnkuvassa ja palkassa. Vastaus oli, ettei mitenkään.

Merja irtisanoutui ja aloitti keikkatyöt maatalouslomittajana joulukuussa 2020.

Merjan tallilla ei tarvitse pelätä mitään tunteita. Hän kehottaa asiakkaitaan kertomaan hevoselle, jos heitä pelottaa. ”Hevonen tietää sen muutenkin, mutta kun tunteen sanoo ääneen, siitä tekee totta itselleen”, Merja sanoo. Kuvassa Sakke ja Arska.

Tallin pihalla roikkuu kankaat ja oksat saavat heilua tuulessa, niin hevosetkin tottuvat niihin. Tutuksi käyneet asiat eivät ole enää pelottavia.

”Haluan muuttaa koko alaa hevoslähtöisemmäksi”

Koronan vuoksi maatilalliset eivät kuitenkaan juuri lomailleet. Kahden lähes työttömän kuukauden aikana Merja ehti ajatella.

– Olin haaveillut hevosalan yrityksestä parikymppisestä asti. Mielessäni alkoi kypsyä ajatus, että entä jos sittenkin ryhtyisin yrittäjäksi.

Oli selvää, että Merja halusi toteuttaa oman visionsa. Vuosien varrella hän oli ehtinyt nähdä monenlaisia tapoja toimia eläinten kanssa, myös kaltoinkohtelua. Samalla Merja oli pohtinut, mitä hevonen todella tarvitsee. Tuskin seitsemää erilaista loimea, mutta ehdottomasti kunnioitusta.

– Haluan muuttaa koko alaa hevoslähtöisemmäksi. Pohjaan opetuksen hevosen ja ihmisen suhteeseen, jossa molemmat voivat luottaa olevansa turvassa. Silloin yhteistyö vie pitkälle.

Haaveestaan hevostilallisena Merja ei ollut kertonut kenellekään perhettä ja läheisimpiä lukuun ottamatta. Keskustelu muutaman uuden tuttavuuden kanssa sai huomaamaan, että Merjalle arkipäiväiset asiat, kuten hevosten kiireetön rapsuttelu tai nokipannukahvit laavulla, olisivat monelle elämys. Kaverien kannustus ja ravistelukin antoivat uskoa. Lopullisen rohkeuden antoi käynti uusyrityskeskuksessa.

– Kaveri siellä sanoi, että ei ollut ikinä nähnyt niin hyvin tehtyä liiketoimintasuunnitelmaa.

Merja suunnitteli kaksi vaihtoehtoista tapaa edetä: Toisessa hän käynnistäisi toiminnan vähitellen ilman lainarahaa, ja alkuun opetuskäytössä olisi vain yksi hevonen. Toisessa hän ottaisi lainan ja painaisi heti täyttä höyryä eteenpäin.

Puolisonsa Juran toppuuttelusta huolimatta Merja luotti siihen, että koronatilanne hellittäisi pian, ja valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon.

Amerikan paint -rotuinen Pate on Merjan luottotyyppi, ”sydänhevonen”. 12-vuotias ruuna on ollut Merjalla lähes koko ikänsä, ja parivaljakko käy esimerkiksi karjatyöskentelykursseilla.

Maaliskuussa 2021 yritys aloitti toimintansa. Kohta Merja jo osti uuden ponin ja lampaita. Kasvanut lauma tarvitsi myös uuden tallirakennuksen.

Asiakkaita ei kuitenkaan tullut odotetusti. Ensimmäinen vuosi oli Merjasta katastrofi. Hän kertoo tehneensä aloittelijan virheitä: maksoi liikaa eläkettä tuloihin nähden ja satsasi markkinointikampanjaan, joka ei tuottanutkaan tulosta.

Lainan takaisinmaksu alkoi huolettaa. Kun ystävä alkuvuodesta 2022 vinkkasi sijaisuudesta työpaikallaan vanhusten hoivakodissa, Merja jättäytyi sivutoimiseksi yrittäjäksi.

– Ennen sitä tuntui, ettei tästä tulisi mitään.

Sisimmässä on silti säilynyt tunne siitä, että yrittäjyys oli oikea ratkaisu. Sittemmin tilanne on kohentunut. Merja kuvailee, kuinka virkistyspäivää viettänyt tallimestari huokaisi ensisanoikseen ”täällä on aivan ihana tunnelma”.

– Emme olleet edes nähneet hevosia vielä. Silloin ajattelin, että ei tässä mitään hätää ole.

”Teen nyt sitä, missä olen järjettömän hyvä”

Ihmisten ja hevosten yhteistyö näkyy Merjan tilalla esimerkiksi näin: Hevoset ilmoittavat itse, haluavatko ne tulla tarhasta sisälle talliin. Jos sisätila houkuttaa, lauma asettuu sen portin lähettyville, josta Merjalla on tapana hevosensa noutaa. Jos eläimet tahtovat jäädä pihalle, ne notkuvat toisella portilla, jonne ne tietävät saavansa heinää.

Juuri tällaista suhdetta Merja hevosten kanssa tavoittelee: rentoa ja vaivatonta. Molemmat ymmärtävät toisiaan.

Tilalla asuu nykyään neljä hevosta: kaksi Amerikan paint -hevosta, yksi paint-risteytys ja appaloosa. Poneja on kaksi: minikokoinen shetlanninponi ja tinkeri eli irish cob. Yksi ratsuista on tallilla vuokrapaikalla ja kaksi osin Merjan omistuksessa. Yhdessä muiden omistajien kanssa on muodostunut aktiivinen ja samanhenkinen porukka, jollaista Merja oli aina toivonut. Myös oma perhe on tallilla mukana. Vesa on nyt 11-, Sami 10- ja Iida 8-vuotias.

Merja ei ole hetkeäkään katunut yrittäjäksi ryhtymistä. Hän nauttii vaihtelusta, luonnon­läheisyydestä ja hetkessä elämisestä.

– Saan nyt tehdä sitä, missä tiedän olevani järjettömän hyvä.

Tulevaisuudessa Merja haluaisi tarjota myös eläinavusteista kuntoutusta. Kuntoutus voi auttaa esimerkiksi oppimisvaikeuksien, mielenterveyden häiriön tai autismin kanssa elävää. Merja uskoo, että hänen hevosillaan olisi kuntoutujille paljon annettavaa.

Satulaan on noussut esimerkiksi nuori, joka sai hevosen selässä paniikkikohtauksen. Hevonen osasi kohdata tilanteen rauhallisesti ja osoitti tukeaan ihmiselle hengittelemällä syvään.

– Hevoset ovat tunneälykkäitä eläimiä ja pystyvät kantamaan ihmisen vaikeita tunnetiloja. Nykyisin tämä sama nuori ratsastaa meillä säännöllisesti , Merja kertoo.

Työ vanhusten parissa on vahvistanut Merjan halua auttaa, ja hänestä on tuntunut hyvältä voida hyödyntää siinä osaamistaan. Esimerkiksi muistisairaiden kanssa on tuntunut luontevalta toimia, kun on tottunut lukemaan hevosten sanattomia viestejä.

Merja toivoo voivansa palata täyspäiväiseksi yrittäjäksi lähivuosina. Laina-aikaa on kolmisen vuotta jäljellä, ja hän tietää selviävänsä. Merja oppi jo lapsuudessa, kuinka tulla toimeen vähällä.

– Äitini oli yksinhuoltaja. Sain häneltä uskon siihen, että vaikka olisi tiukkaa, pärjään. Kun saan lainan taputeltua pois, tilanne on parempi.

Merjan pienellä tilalla on luonnonmukainen meininki: ”Meillä eivät timantit säihky. Jos haluaa lämmitetyn tallin ja solariumin, tämä on väärä paikka.”