Meillä kotona -tutkimus: Millainen on suomalainen koti?
Sisustus
Meillä kotona -tutkimus: Millainen on suomalainen koti?
Koti on suomalaisille pyhättö, jota sisustetaan itselle, ei näyttämöksi muille. Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila toteaa suomalaisten valitsevan sisustustuotteita brändeiltä, joiden kanssa jakavat yhteiset arvot. 
1.3.2016
 |
Meillä kotona

Koti on lähes kaikille suomalaisille tärkeä paikka. Vuonna 2015 toteutetun, laajasti suomalaista asumista selvittäneen Meillä kotona -tutkimuksen mukaan nykyiseen kotiinsa tyytyväisiä on peräti 63 prosenttia vastaajista.

Suomalaisia tavataan kehua käyttödesignin ystäviksi, sillä monissa tavallisissa kodeissa panostetaan laadukkaisiin astioihin, kodintekstiileihin ja huonekaluihin. Neljäsosa suomalaisista sijoittaakin mielellään designtuotteisiin. Kaksi viidestä kertoo sen sijaan ostavansa mieluummin kotiinsa usein edullisia hankintoja kuin harvoin kalliita.

Oman arvomaailman näkyminen asumisen valinnoissa on tärkeää reilulle kolmasosalle kyselytutkimukseen vastaajista. Jopa 44 prosenttia kodin laittajista haluaa sisustuksensa ilmaisevan omaa persoonaansa.

Katso video: haastattelussa Jukka Kurttila, Finlayson

A-lehdet toteutti vuonna 2015 laajan asumisen tutkimuksen, jolla selvitettiin suomalaisten asumiseen liittyviä tapoja, arvoja ja asenteita. Tutkimuksen mukaan koti on erittäin tärkeä paikka 93 prosentille vastaajista. 74 prosentille kodikkuus ja viihtyminen ovat sisustamisen tärkeimmät ohjenuorat. 43 prosenttia remontoisi kotiaan, mikäli käytössä olisi ylimääräistä rahaa.

Lähde: Meillä kotona -tutkimus 2015. A-lehdet.

Videot: Egnahem

Kommentoi »

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder