Neuletyön purkaminenkin on ihanaa, kun sen tekee kumppanin kanssa
Purkamispäätöksen tekemiseen pyydän tukea ystävältä, ja purkaminen voi olla yhteinen projekti kumppanin kanssa, kirjoittaa vastaava tuottaja ja neulesuunnittelija Meiju Kallio.
Hiljattain minulle kävi niin, että puoli vuotta puikoillani ollut villapaita oli edistynyt hihoihin. Siinä kohtaa havahduin, että minulta loppuu lanka. Yksi kerä oli hävinnyt. Epäilin että olin jättänyt sen erääseen neuletapahtumaan, mutta en voinut olla varma. Tiesin jo, että puolen vuoden päästä on mahdotonta saada langasta samaa värjäyserää. Värjäyserä on tärkeä, jotta vaihtokohta ei näkyisi valmiissa neuleessa.
Olin jo vaipunut luovuttamisen alhoon: olin päättänyt tehdä lyhythihaisen takin ja tarkasti punninnut keittiövaa’alla, paljonko lankaa menee yhteen kerrokseen, jotta saan kaiken langan tarkasti käytettyä. Silti epäilytti. Suunnitelmissani oli pitkähihainen neuletakki, enkä tiennyt mitä tekisin lyhythihaisella. Aioin myös tehdä takin ohjeen myyntiin, enkä tiennyt olisiko lyhythihaisessa ohjeessa järkeä.
Purkaminen on osa neulomisen prosessia, eikä sitä kannata pelätä. Näin hoen ystävilleni, neulekurssilaisille sekä itselleni. Silti se voi olla henkisesti raskasta.
”Aina ennen purkamispäätöstä nukun yön yli tai kysyn neuvoa ystävältä.”
Paras sääntö purkamiseen on se, että ennen purkamista huolella miettii ärsyttääkö virhe tai pieleen mennyt suunnitelma itseä ja näkyykö se muille. Usein neuletyössä saattaa olla virhe, joka ärsyttää itseä valtavasti mutta ei näy muille. Omaan silmään se kuitenkin huutaa: ”Katso minua, olen täällä ärsyttämässä sinua ihan tahallani.”
Aina ennen purkamispäätöstä nukun yön yli tai kysyn neuvoa ystävältä. Näin en tee hätiköityjä päätöksiä, ja hahmotan paremmin tilanteen suuruuden tai pienuuden.
Lähetin viestin ystävälle: takista tulee nyt lyhythihainen. Hänen reaktionsa auttoi heti ymmärtämään, että tarvitsen lisää lankaa. Onneni onnettomuudessa oli, että neuloin jakki-silkki-merino-sekoitelankaa yhdessä silkki-mohair-säikeen kanssa. Silkki-mohair peittäisi värjäyserän vaihdon.
Kolusin internetin huomatakseni, että tarvitsemaani mustaa väriä ei löytynyt mistään. Lopulta yksi kerä löytyi pienestä minulle aiemmin tuntemattomasta nettikaupasta. Painoin tilausnappia heti!
”Kumppani sanoi, että seuraavaksi saan opetella vaihtamaan yhdessä polkupyöriin talvirenkaita. Sen teen ilomielin.”
Ja eikun purkamaan. Kirosin asiaa ääneen, sillä silkki-mohairin purkaminen on helvetillistä. Kuidut tarttuvat toisiinsa kiinni, purkaminen jumittaa ja takkuaa. Yleensähän purkaminenhan on lopulta helpotus: kun on löytänyt oikean ratkaisun toimia ja päätös on tehty, se on vain pieni työvaihe lisää.
Kumppani seurasi toimintaa vierestä empaattisesti, kunnes keksimme, että voimme purkaa yhdessä. Hän otti suuriin käsiinsä hennon silkki-mohair-kerän, minä kieritin purkulankaa merino-jakki-kerän ympärille. Purkaminen sujui kuin tanssi ja miten ihanalta tuntui, että hän halusi auttaa. Purkaminen oli yhteinen projekti.
Minä kieritin langan oman keräni ympärille, hän omansa. Purkaminen oli tehty viidessä minuutissa. Solmukohdissa (pysähdyimme ja selvitimme sen) kiersimme kerät toistensa ympäri niin monta kertaa kuin tarve vaati. Prosessi sai minut jälleen rakastumaan häneen entistä enemmän. Kumppani sanoi, että seuraavaksi saan opetella vaihtamaan yhdessä polkupyöriin talvirenkaita. Sen teen ilomielin.
Kommentit