Asunto ostetaan myös tunteella. Kun oikea löytyy, se on menoa, vaikka olisikin etsinyt jotain ihan muuta. Näin kävi Marjolle ja Tuomakselle, jotka etsivät yhteiseksi kodikseen vanhaa asuntoa, mielellään jugendtalosta Helsingin keskustasta.
Yksi kriteereistä oli tilava olohuone, johon vähän aiemmin hankittu suuri sohva mahtuisi. Löytäminen ei ollut helppoa. Huonosti tehdyt remontit tuskastuttivat.
– Monessa talossa ihana vanha tunnelma päättyi porraskäytävään: asunnon sisätiloja oli modernisoitu liikaa, eikä yksityiskohtiin ollut kiinnitetty riittävästi huomiota, kertoo Marjo.
Entiseen tv-tasoon teetettiin musta lasikansi ja siitä tehtiin kapea, pitkä sohvapöytä. Pöydällä on Alma Jantusen lasiteos ja Svenskt Tennin Dagg-vaasi. Sekä tv-taso että vaalea silkkimatto ovat Blomerilta.
Kautta kodin kulkeva aksenttiväri, vaaleanpunainen, näkyy myös hortensiavalinnassa.
Suuri vaalea, Blomerilta hankittu sohva osoittautui niin mukavaksi, että sille piti ehdottomasti olla paikka uudessakin kodissa. Petra Koiviston vaaleanpunainen grafiikkatyö toi mukanaan sisustukseen muutkin vaaleanpunaiset sävyt. Missonin rahi ja sohvatyynyt löytyivät Nomartista.
Marjo ja Tuomas halusivat säilyttää asunnon alkuperäisen tunnelman mutta tehdä itsensä näköisen, nykypäivän tyylissä kiinni olevan kodin. Metsän läheisyys välittyy isoista ikkunoista. Woodnotesin vahvat matot asunnon eri tiloissa tuovat jatkuvuutta ja värikontrasteja lempeästi väritettyyn interiööriin.
Ruokailutilaan on teetetty ja kiinnitetty seinään kevyt jalaton kaapisto. Se toistaa avoimesti ruokailutilaan näkyvän keittiön sävymaailmaa mutta on mattapintainen ja astetta tummempi kuin kiiltäväovinen keittiökaapisto. Anna Retulaisen piirros Teufelsberg on Helsinki Contemporarysta. Musta kaareva valaisin kaapin päällä on Kartellin. Veistos on Pasi Mälkiän Ihan pihalla.
Suuri, kulmikas avotakka toimi lähtökohtana asunnon muulle muotokielelle. Takka erottaa ruokailutilan olohuoneesta mutta jättää ne kuitenkin avarasti toistensa yhteyteen. Pitkä puinen mittatilauspenkki on Woods Helsingin tekemä.
Tv-huone on avoimesti yhteydessä olohuoneeseen, jonka grafiikasta kulkeutui tännekin hienovaraisesti vaaleanpunainen aksenttiväri. Vaaleanpunainen sohva on hankittu Vepsäläiseltä. Korkeaselkäiset, mukavat tv-nojatuolit ovat Blomerilta. Taustaseinällä on Juho Karjalaisen teos ja sohvan päällä on Teemu Korpelan työ. Pieni siirreltävä pöytä on Kartellin.
Makuutila oli alun perin jaettu kahdeksi pieneksi huoneeksi. Niiden yhteinen väliseinä poistettiin ja pystypalkki jätettiin näkyviin. Alkuperäiset vaatekaapistot entisöitiin ja niihin vaihdettiin vain uudet vetimet. Balmuirin pellavalakanoin pedatun sängyn päällä on Anna Retulaisen suuri öljytyö Kevät 2018 Helsinki Contemporarysta.
Kun pari lopulta laajensi hakuaan vanhaan Lauttasaareen, alkoi tapahtua. Kaksikerroksisen, arkkitehti Toivo Korhosen suunnitteleman pienkerrostalon avarassa asunnossa oli säilynyt alkuperäinen tunnelma niin ulkoa kuin sisälläkin. Se hurmasi heidät täysin.
– Tuntui, kuin olisimme astuneet Kjell Westön romaanin rauhaisaan porvaristunnelmaan.
Sama perhe oli asunut siellä alusta eli vuodesta 1962 asti, ja talossa on yhä alkuperäisiä asukkaita. Tämä on merkityksellistä Marjolle ja Tuomakselle, sillä se luo taloon oman tunnelmansa ja kertoo, että siellä viihdytään. Tila loi hyvän tunteen, samoin sijainti metsän katveessa, meren äärellä.
Maitokahvin sävyiset Design-keittiöiden korkeakiiltoiset kaapinovet ja kvartsikivitasot heijastavat seinän levyisestä ikkunasta tulevan valon luoden kevyen ja ilmavan tunnelman. Ruostumattomasta teräksestä tehty sokkelikin heijastaa valoa ja saa alakaapit tuntumaan kevyiltä. Mukavuutta lisää lattialämmitys kivilaattalattian alla. Puinen samppanjalaatikko toimii hyvin leipälaatikkona.
Alkuperäinen lyijylasi-ikkuna on asunnon alkuperäisten asukkaiden teettämä. Värilliset lasiruudut nauhamaisessa ikkunassa tuovat tunnelman lisäksi näkösuojaa ja väriä neutraalisti väritettyyn tilaan. Jatkettava marmoripinnoitteinen pyöreä ruokapöytä löytyi Skannosta ja ruokapöydän tuolit Blomerilta. Kattovalaisin on peräisin 60-luvulta Tuomaksen lapsuudenkodista.
Asunnon tärkeä tunnelmantekijä on tilavan eteishallin puiset kaapinovet. Säilyneet alkuperäiset ovet entisöintiin, niihin vaihdettiin vain uudet vetimet. Vanha silkkimatto tuo olohuoneeseen aukeavaan halliin ripauksen vaaleanpunaista. Peilissä näkyy Kuutti Lavosen taideteos.
Marjo ja Tuomas pyysivät avukseen Studio Ritva Brotheruksen suunnittelemaan tilojen lämminsävyisen valaistuksen. Eteisen ja käytävän kattoja laskettiin hieman alas, jotta sinne saatiin kiinnostava valaistus. Valoja asennettiin myös lattianrajaan eteiseen ja makuuhuoneen pylvääseen tuomaan erilaisia tunnelmia. Seinällä on Marjon äidin tekemä raanu.