Kun aikansa katselee leppoisaa mökkielämää kerrostalokodin parvekkeelta, tekee mieli liittyä joukkoon. Niin kävi helsinkiläiselle Marja Vestille, joka on nyt mökkeillyt Talin siirtolapuutarhassa kymmenisen vuotta.
”Siirtolapuutarhamökki on minulle pakopaikka turboahdetusta elämästä. Parasta on se, että täällä voi tehdä yhden asian kerrallaan.
Ostin 1930-luvulla rakennetun mökin kymmenisen vuotta sitten. Silloisen kerrostalokotini parvekkeelta näki suoraan Talin siirtolapuutarhan idylliin. Näkymä nostatti minussa mökkikuumeen.
Mökki ei ole pikkuvikaisten esineiden hautausmaa. Kelpuutan tänne vain mieleistä käyttötavaraa.
Vuosien mittaan kävin katsomassa muutamaa siirtolapuutarhapaikkaa. Niissä olisi ollut liikaa työtä: joko puutarha tai talo oli päästetty liian huonoon kuntoon. Kun lopulta tulin Talin puutarhan, kolme vanhaa omenapuuta olivat täydessä kukassa. Olin myyty.
Lopullinen rakastuminen vaati kyllä perinpohjaisen remontin. Sisällä oli pimeää ja sokkeloista, sillä tila oli jaettu väliseinillä erillisiksi tiloiksi. Sisustus toi mieleen saunatuvan seinien lakattuine puolipaneeleineen ja kattolevyineen.
Kaipasin sisälle valoa ja avaruutta, joten väliseinät purettiin ja sisäkatto nostettiin mukailemaan harjan muotoa. Remontissa käytettiin vain ekologisia materiaaleja.
Juon mökillä enemmän kahvia kuin missään muualla. Remontin yhteydessä toteutin vielä yhden haaveeni. Minusta mökillä pitää olla rappuset, joilla voisi istuskella kahvittelemassa. Remontissa ulko-ovi siirrettiin uudelle paikalle ja raput rakennettiin sen eteen.
Usein saan olla täällä omassa rauhassani. Naapurit ovat mökeillään päivisin, ja minä ehdin tänne vasta töiden jälkeen. Silloin täällä on usein hämmentävän hiljaista.
Joskus kutsun ystäviäni mökille ompeluseuroihin. Levitämme pöydän pitkäksi ja saatamme jopa ommella.
Suhtaudun puutarhanhoitoon huolettomasti. Olen vuosien varrella kerännyt pihaan valkokukkaisia perennoja. Suosikkejani ovat pionit. Olen myös saanut perennanalkuja tutuilta ja kylvänyt niitä itsekin.
Mökillä parasta aikaa on toukokuu, jolloin luonto vasta heräilee ja kaikkialla kuuluu lintujen laulu. Joka kevät huomaan unohtaneeni talven mittaan, mitä on tullut istutettua edellisenä kesänä. Aina on luvassa iloisia yllätyksiä: ai täällä kasvaa tuollainenkin kukka.
Loppukesä ja syksy puolestaan ovat sadonkorjuuaikaa, kun vadelmat ja omenat kypsyvät.”
