Elokuvateatterin penkki eteisessä ja taidetta matoissa! Marin ullakkoasunto Turussa on yli satavuotiaassa talossa, jossa on asunut prinsessa
Mari Krappalan ullakkohuoneisto on taipunut niin perheen pesäksi kuin taiteen ammattilaisen citykodiksi. Kun lasten kasvettua oli tarve lisähuoneelle, ratkaisu löytyi seinän takaa: Mari laajensi kotia kylmiin vinttikomeroihin.
asukkaat Taiteen tutkija, Aalto-yliopiston dosentti Mari Krappala, 56, sekä cockerspanieli Fanny. Aikuiset tyttäret Cecilia, 24, ja Ofelia Pahlman, 21, asuvat jo omillaan.
koti Ullakkoasunto vuonna 1919 rakennetussa, arkkitehti J. O. Laihon suunnittelemassa kerrostalossa Turun keskustassa. Neliöitä on 102.
Mari Krappala seisoo ullakkokotinsa ikkunan ääressä. Maisema Turun kattojen yli on kuin suoraan Pariisista, tosin Eiffel-tornin sijaan horisontissa siintää Vartiovuoren tähtitorni. Mari muutti Turkuun Helsingistä kahden pienen tyttärensä, Cecilian ja Ofelian kanssa vuonna 2006. Asunnon tärkein kriteeri oli, että lasten koulu olisi lähellä. Tämä onnistui lähes täydellisesti: koulu on näköetäisyydellä tien toisella puolella.
Maria puhutteli erityisesti asunnon sijainti talon ullakolla, puhumattakaan talon monivaiheisesta historiasta. Bikupanin eli Mehiläispesän korttelissa nro 21 sijaitsevan talon suunnitteli vuonna 1919 arkkitehti J. O. Laiho. Rakennusajankohdasta johtuen talossa on tyylillisesti yhdistelty sekä jugendia että uusklassismia.
Tontin lahjoitti varakas turkulainen tehtailija ja keksijä Juho Tapani. Lahjoituksen ehtona oli, että rakentamiseen käytettäisiin Tapanin keksimää ja patentoimaa rautabetonilaattaa. Koksikuonaa lisäeristeenä sisältäneen Tapani-laatan käyttö jäi rakentamisessa lyhytaikaiseksi, mutta ajan saatossa se on osoittautunut kestäväksi ja jäänyt mielenkiintoisena vaiheena Suomen rakennushistoriaan.
Vuosien varrella talossa on asunut useita merkittäviä henkilöitä. Yksi heistä oli prinsessa Elisabeth zu Sayn-Wittgenstein-Berleburg ja hänen tyttärensä, prinsessa Paraskewa. Venäjän levottomuuksien ja uhkaavan vallankumouksen takia muuttokuorma kulki Turkuun ja kivitalon valmistuttua Aurakatu 22:een. Prinsessa tyttärineen asui talossa 15 vuotta. Perheen pankkitilit oli takavarikoitu Venäjällä, joten toimeen tullakseen he joutuivat myymään korujaan ja muuta omaisuuttaan. He myös antoivat ranskan ja saksan oppitunteja.
Myös Marin kodin tarinassa on kiinnostavia nimiä. 1950-luvulla asunnon maisemia yläilmoista katseli taiteilija Katri Vihervaara ja myöhemmin kesäasukkaana näyttelijä Kalle Juurela. 1970-luvulla kahdesta asunnosta tehtiin yksi iso. Paljon on vettä sittemmin virrannut Aurajoessa, ja tätä nykyä ullakko on avara koti, jossa taiteella on erityinen rooli.
Marin myötä asunnossa on myös tehty muutostöitä.
– Halusin asuntoon lisää ikkunoita. Kaupunkirakentamisessa prosessi vei aikaa, kun lupia piti saada usealta eri taholta ja sitten vielä löytää rakentaja, joka suostui ja kykeni ikkunat asentamaan. Työn valmistuttua oli ihanaa katsella ikkunasta ulos tyttöjen kanssa. Tuntui kuin koko maailma olisi auennut uudenlaisena, Mari muistelee.
Kodin remontit on tehty sykleissä perheen tarpeet huomioiden. Lasten kasvettua kerrossänky ei enää toiminut ja oli järjestettävä jostain yksi huone lisää tai muutettava muualle. Ratkaisu löytyi seinän takaa, jossa oli taloyhtiön omistamaa kylmää ullakkotilaa.
Mari sai ostettua kahden ullakkokomeron verran tilaa, johon hän suunnitteli lasten ja arkkitehti Pia Helinin kanssa huoneen Cecilialle. Viiston katon ja lattiaan ulottuvan ikkunan lisäksi jännittävää huoneessa on ullakkokäytävästä kulkeva oma ulko-ovi.
Pikkusisko Ofelia sai lohdutukseksi riippukeinun omaan huoneeseensa. Iloinen lupaus omasta keinusta osoittautui sekin omaksi rakennusprojektiksi. Kattorakenteet eivät nimittäin kestäneet keinun painoa, vaan tarvittiin seiniä pitkin kulkeva metallikehikko.
Mari luo sisustukseen tasapainoa sekoittamalla modernia ja vintagea.
– Yllättävät yhdistelmät ja jopa riitasoinnut ovat hauskoja, ja niiden keskellä on siksi mukava asua. Vaihtelu ja kokeilu piristävät mieltä. Meillä vieraatkin alkavat usein sisustaa. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mikä saa tämän aikaan.
Joskus, kun Mari haluaa jättää hyvästit jollekin tunteelle tai tilalle, hänellä on siihen rituaali:
– Luovun jostain huonekalusta. Tämä puhdistaa sekä nurkkia että mieltä. Välillä tyhjä tila on parasta, mitä voi olla. Ja seinällä jonkun rakkaan taiteilijaystävän teos, valo ja kaupungin vaimea kohina.
Kodissa on Alvar Aallon huonekaluja kolmen sukupolven ajalta, ja edelleenkin ne liikkuvat aika ajoin suvun viiden kodin välillä. Kun Mari, Cecilia ja Ofelia muuttivat Aurakadulle, he ostivat Aallon pyöreän pöydän ja kantoivat sen Artekin liikkeestä Kauppatorin poikki kotiin.
Tähän kotiin Mari hankki vihdoinkin Eero Saarisen Tulppaani-pöydän, josta hän oli unelmoinut lapsesta asti. Muilta osin kodin kalusteet koostuvat vanhoista aarteista, joita tuodaan Marin ja tyttärien maalaistalosta. Ne tuovat kotiin tuulahduksen antiikkia ja suvun tarinaa.
Taide on vahvasti esillä kodin kaikissa tiloissa – yllättävissäkin muodoissa.
– Ponsian omistajaosakkaana ja asiantuntijana olen ollut kehittämässä konseptia, jossa nykytaidetta integroidaan arkkitehtuuriin. Kotonani on muutamia materiaalikokeiluja, joita olemme kuratoineet Joanna Laajiston kanssa. Niihin on tekijöiden luvalla kopioitu palasia suomalaisten nykytaiteilijoiden teoksista.
Museoviraston suojelemaa taloa on kunnostettu alkuperäiseen asuunsa muun muassa porraskäytävissä, ja Mari on ollut mukana suunnittelussa. Sävyt on nyt palautettu, samoin seiniä kiertävät koristeornamentit.
Tyttäret Cecilia ja Ofelia ovat jo muuttaneet omilleen, mutta Mari viihtyy edelleen hyvin Turun kattojen yllä. Kaupungin sykkeeseen pääsee heti ovelta ja palvelut ovat lähellä.
”Huonekalusta luopuminen puhdistaa sekä nurkkia että mieltä. Välillä tyhjä tila on parasta, mitä voi olla.”
