Kotivinkki

Maaret Kallio ja veli Jarno Limnéll: "Sisaruussuhteessa tärkeintä on turvallisuus. Ei tarvitse olla huolissaan, vaikka olisi aika tonttukin välillä"



Maaret Kallio ja veli Jarno Limnéll: "Sisaruussuhteessa tärkeintä on turvallisuus. Ei tarvitse olla huolissaan, vaikka olisi aika tonttukin välillä"

Aalto-yliopiston professori Jarno Limnéll, 44, on ylpeä, kun kaverit jakavat netissä pikkusisko, psykoterapeutti Maaret Kallion, 40, kolumneja.
Teksti Maija Kangasluoma
Kuvat Timo Pyykkö

Ketkä? Psykoterapeutti Maaret Kallio, 40, ja hänen veljensä Jarno Limnéll, 44, Aalto-yliopiston professori ja kyberturvajohtaja.

Missä asuvat? Espoossa viiden kilometrin päässä toisistaan. Maaretin perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta, Jarnon perheeseen puoliso, kolme lasta ja kaksi koiraa.

Juuri nyt Molemmilta ilmestyi syksyllä 2017 uusi kirja: Maaretilta Inhimillisiä kohtaamisia (WSOY) ja Jarnolta Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus (Docendo).

Maaret kertoo:

”Olemme nelilapsisen perheen kaksi vanhinta lasta. Nuoremmat sisarukset ovat paljon nuorempia, ja siksi lapsuusmuistoni liittyvät eniten juuri Jarnoon. Meillä puhuttiin aina isoista ja pienistä.

Olimme sellainen reipas perhe ja ulkoilimme paljon. Jarno ja minä harrastimme molemmat urheilua, mutta Jarno otti sen puuhan vakavammin. Minua kiinnostivat enemmän musiikki ja teatteri. Minä olen aina näyttänyt tunteeni ja raivonnutkin, Jarno on sovittelevampi ja vetäytyvämpi.

Jarno oivalsi jo varhain, että kun tekee paljon töitä, saavuttaa asioita. Lukiossa hän alkoi opiskella todella määrätietoisesti, keskiarvo oli 9,9. Minä elin pidempään hurlumhei-elämää. Jarnolla on luultavasti lapsilleenkin koulutussuunnitelmat valmiina, kun minä ajattelen, että tärkeintä on, että he oppivat kuuntelemaan sydäntään.

Toisaalta Jarnossa on myös leikkisä puoli. Vaikka hän piipahtaisi meillä kuinka lyhyesti, hän suhtautuu ihanan lämpimästi lapsiini. Huono puoli on se, että jos lapset ovat menossa nukkumaan, Jarno villitsee heidät aivan ylikierroksille.

Jarnossa on sellaista isovelimäistä nokkeluutta, jolla hän on saanut minut tekemään asioita puolestaan. Kun muutin pois kotoa, Jarno oli muuttamassa yhteen tyttöystävänsä kanssa. Hän lupasi, että saan hänen asuntonsa, jos pakkaan hänen tavaransa. Jarno oli silloin mukana kokoomuksen toiminnassa, ja pakkasin mielettömät määrät hänen Raimo Ilaskivi -tarrojaan.

Sisaruussuhteessa tärkeintä on turvallisuus. Ei tarvitse olla huolissaan, vaikka olisi aika tonttukin välillä. Jos jotain kovaa tapahtuu, Jarnoon voin luottaa. Hän on ja pysyy.

Vaikka ihmiset ovat asuneet samassa perheessä, he katsovat elämää vähän eri tavalla, täydentävät toistensa näkemyksiä. Odotan, että joskus ehtisimme Jarnon kanssa istua rauhassa kahden kesken ja miettiä, kuinka kumpikin lapsuutemme koki.

Meitä yhdistää päämäärätietoisuus. Minä en kuitenkaan ole itselleni niin armoton kuin Jarno. Ajattelen, että sisukkuudellakin on rajansa. Välillä olen huolissani, että Jarno laittaa itsensä liian koville.

Joskus olen joutunut pelkäämään myös hänen turvallisuutensa takia. Kymmenen vuotta sitten Jarno työskenteli sotilastarkkailijana Lähi-idässä, ja hänen ystävänsä sai surmansa. Olen miettinyt, millaisia jälkiä tapahtuma jätti Jarnon mieleen ja saiko hän riittävästi apua.

Ihailen sitä, että Jarno kunnioittaa ihmisiä mutta ei kumarra ketään. Vaikka hän tapaa työssään valtionjohtajia, hän ei tee siitä numeroa. Jarnolle he kaikki ovat vain ihmisiä.

Jarno on minulle elävä esimerkki siitä, että teot ratkaisevat. Hän on älykäs, mutta se ei ole vain luonteenpiirre vaan jotain, jonka Jarno on todella ansainnut. Hän on hankkinut itselleen uskomattoman tietomäärän ja kielitaidon.

Kun itse lähden lenkille, kuuntelen musaa, fiilistelen ja laulan ääneen. Jarno kuuntelee lenkillä luentoja, ja kotiin tultuaan hän tekee muistiinpanot."

Jarno kertoo:

”Lapsena meillä oli aika tavallinen isoveli-pikkusisko-suhde. Vaikka ikäeroa oli neljä vuotta, leikimme paljon yhdessä. Lauantaiaamuisin rakensimme majoja vilteistä ja tyynyistä. Ja totta kai kiistelimmekin, kun Maaret ei aina totellut viisaita neuvojani.

Opimme molemmat jo kotona sen, että asioita voi saavuttaa ahkeruudella. Vanhempamme eivät olleet urakeskeisiä mutta työteliäitä he olivat. Isä oli poliisi ja äiti vakuutusvirkailija. Vaikka meillä ei ollut paljon rahaa, mitään ei puuttunut. Kaikki mahdollinen tehtiin itse, viileistä ja jogurteista alkaen.

Päällimmäinen muistoni Maaretista liittyy siihen, että hän istuu pianon ääressä ja soittaa ja laulaa, joskus rasittavuuteen asti. Nuorena ajattelin, että Maaret löytäisi ammatinkin teatterin tai musiikin parista. Mutta yhtä luontevilta nämä onnellisuuteen ja ihmiselämään liittyvät teemat ovat tuntuneet.

Minulle ei ole erikseen olemassa työ- ja pikkusisko-Maaretia: hän on sama Maaret samassa paketissa. Olen ylpeä siskostani, eikä se liity niinkään hänen saamaansa julkisuuteen. Maaret joutuu työssään terapeuttina kohtaamaan niin rankkoja juttuja, ettei minusta ikinä olisi käsittelemään sellaisia.

On myös hienoa nähdä, miten ihmiset kuuntelevat Maaretin sanomisia. Olen usein törmännyt Facebookissa siihen, että turvallisuusalalla työskentelevät tuttuni – jotka eivät suoranaisesti kuulu Maaretin lukijakuntaan – jakavat hänen kirjoituksiaan onnellisuudesta tai suorittamisesta. Kun Maaret kirjoitti uutta kirjaansa, hän antoi minun lukea osion, joka käsitteli turvallisuutta psykologiselta kannalta. Se oli kiinnostavaa.

Sisarukset ovat rikkaus. Omienkin lasteni kannalta on mahtavaa, että on serkkuja ja niiden synttäreitä. Vaikka asumme Maaretin kanssa lähekkäin, tilanne on sama kuin monilla: olisi kiva olla enemmän tekemisissä, mutta ruuhkavuodet tekevät sen, että emme näe niin usein kuin toivoisin.

Nyt aikuisena ikäeromme ei enää näy missään. Välillä Maaretkin on ollut isosiskona minulle. Hän on ollut neuvonantajani, kun elämässä on ollut isoja muutoksia, esimerkiksi parisuhteiden päättyessä. Maaretin ammattikin tekee sen, että hän on hyvä olemaan läsnä, kuuntelemaan ja kertomaan näkemyksiään, vaikka ei hän minua varsinaisesti terapoikaan.

Ihailen Maaretin tasapainoisuutta. Oma elämäni on tasapainottelua perheen, työn ja harrastusten välillä, ja jokaisella osa-alueella koen huonoa omaatuntoa siitä, etten ole enemmän läsnä. Maaret osaa ottaa ne kaikki huomioon. Vaikka hän on sisukas, hänen elämänsä ei ole suorittamista. Hän nauttii myös rauhallisuudesta, ja siitä voisin ottaa oppia.

Maaret on minua ulospäinsuuntautuneempi. Hän pitää siitä, kun saa toteuttaa itseään monipuolisesti. Hän seuraa unelmiaan ja uskaltaa tehdä rohkeita päätöksiä, vaikka tulevaisuus näyttäisi epävarmalta. Hänellä on intohimoa ja uskoa omaan tekemiseensä.

Mutta niitä luentoja hänkin voisi kyllä alkaa lenkillä kuunnella.”

Tämä meitä yhdistää…

Jarno: Sisukkuus.

Maaret: Kumpikaan ei ole kätevä käsistään. Jarno ei saa taulua seinään, ja minä osaan hädin tuskin tankata.

Tähtihetki...

Maaret: Taistelu juustokeitosta! Lapsena asuntovaunureissulla vanhempamme olivat ostaneet pussijuustokeittoa. Se oli aivan karseaa, mutta emme saaneet nousta pöydästä, ennen kuin keitto oli syöty.

Jarno: Siitä tuli kuitenkin hyvä muisto, koska olimme tilanteessa yhdessä. Muistaakseni myös voitimme emmekä syöneet keittoa.

Taito, jota kadehdin...

Jarno: Musikaalisuus. Lasten synttäreillä Maaret voi alkaa soittaa yhtäkkiä pianolla mitä vain.

Maaret: Jarnon päättäväisyys on aivan poikkeuksellista.

Kaksoisolento...

Maaret: Alexander Stubbin julkisuuskuvassa on samaa supermiesmäisyyttä, vaikka viitan alla luultavasti onkin vain ihminen.

Jarno: Laura Voutilaisessa ja Maaretissa on jotain samaa näköä, ja tietysti se musikaalisuus.

Bravuuri…

Maaret: Kaikenlaiset lasten kieputus- ja heittelytemput, joista mummot saavat sydänkohtauksen.

Jarno: Henkinen vahvuus.

Julkaistu: 19.1.2018