
Tinder teki taikojaan englantilaisen Lucy Williamsin ja suomalaisen Joona Jokisen elämässä, kun he olivat aurinkolomalla sattumalta samassa maassa. Neurotieteilijä Lucy oli aina halunnut mennä Suomeen. Hän oli lukenut, että Suomessa työn ja vapaa-ajan tasapaino oli parempi kuin kotona Lontoossa. Hänen suomalaiset ystävänsä Lontoossa olivat Lucyn mielestä aivan toista luokkaa suoruudessaan ja aitoudessaan kuin muut.
Kun asiat kehittyivät lomaromanssia pidemmälle, oli Lucylle selvää, että hänen olisi helppo sopeutua Suomeen.
Lucy sai paikan tohtoriohjelmassa Suomessa. Joona ehdotti asuinpaikaksi Helsingin Marjaniemeä, joka tuntui sopivalta ratkaisulta Lontoon esikaupunkialueella kasvaneelle Lucylle. Marjaniemessä keskusta olisi lähellä, mutta elo koiran ja kissan kanssa helpompaa kuin keskustan kerrostalossa.
Sopiva omakotitalo löytyi, mutta se ei ollut Lucylle suinkaan rakkautta ensisilmäyksellä vaan ennemminkin järkiliitto. Sijainti oli loistava, oli oma piha ja paljon tilaa.
– Olen aina asunut vanhassa, kauniissa 1800-luvun lopun talossa. Betonielementtitalo ei tuntunut aivan itseni näköiseltä, mutta paikka ja kokonaisuus olivat houkuttelevat. Ajattelin, että varmaan saamme talosta remontoimalla meille toimivan, sanoo Lucy.
Lucy on remontoinut monta asuntoa elämässään. Hän oletti, että kun sen on tehnyt Lontoossa, sen osaa Suomessakin. Ajatus osoittautui hyvin nopeasti harhaksi. Vuonna 1991 rakennetun elementtitalon muutokset eivät onnistu samalla periaatteella kuin 1800-luvun tiilitalossa.
– Luulin, että betonielementtitalossakin jätetään suunnitteluvaiheessa enemmän joustavuutta tulevaisuuden muutoksia varten. Opin tässä projektissa hyvin nopeasti, että näin ei ole.
Alkujärkytyksestä toivuttuaan Lucy on oppinut arvostamaan talon käytännöllistä suunnittelua ja erinomaista äänieristystä. Aivan erityisesti ilahduttaa betonielementtitalon helppohoitoisuus: enää ei tarvitse joka kevät rapsuttaa maalia ja maalata uudelleen jotain ikkunanpuitetta tai ovea kuten kotona Englannissa.
Törmättyään muutosideoissaan sananmukaisesti betoniseinään neuvokas Lucy löysi Instagramista Bang Interiorsin Anna Bargumin. Hän antoi tälle täyden luottamuksen keksiä ratkaisut asioihin, joita ei voinut muuttaa Lucyn suunnitelman mukaisesti. Yhteistyö sujui saumattomasti, ja erimielisyyttä ei syntynyt ainoastakaan ideasta.
Anna auttoi Lucya monissa sisustusasioissa, jotka tuntuivat Lucystä kulttuurisesti hyvin erilaisilta kuin Englannissa tehtäisiin. Englantilaisena hän olisi panostanut runsaisiin tekstiilien, värien ja kuosien sekoituksiin, sohviin ja irtokalusteisiin. Anna neuvoi kuitenkin investoimaan hyvälaatuisiin, rauhallisiin mattoihin, jotka kestävät aikaa, ja designvalaisimiin, jotka tuovat pelkistettyynkin sisustukseen vau-tekijän.
– Ihailen Annan kykyä löytää ratkaisut, joiden kanssa voi elää. Hän on opettanut minulle, miten käytän tilaa enemmän kuin itse olen oppinut eläessäni.
Edistä lepoa ja seesteistä tunnelmaa: karsi makuutilasta elektroniikkaa ja sijoita sänky niin, että siitä herää katse kohti valoa.
Lucy oli kiinnostunut, miten täällä eletään, ja halusi tehdä Suomessa kotinsa ratkaisut skandinaaviseen tyyliin. Jo asuessaan Lontoossa hän ihaili pohjoismaista toimivuutta, säilytystilojen runsautta ja tilojen käyttöä. Englannissa kotien tilat ovat suljetumpia ja keittiö on usein erillinen huone. Suomessa puolestaan arvostetaan avointa tilaa, jossa perhe voi viettää aikaa yhdessä.
Lucy on ylpeä Englannin rikkaasta tekstiiliperinteestä, ja osa hänestä rakastaa kukkaverhoja, kuviotapetteja ja niiden rikkaita sekoituksia. Hiljalleen niitä on alkanut hiipiä skandinaavisen selkeään kotiin valikoidusti muutaman sohvatyynyn muodossa. Tytön voi saada pois Englannista, mutta Englantia ei saa kokonaan pois tytöstä. Lucy haaveileekin vielä jonain päivänä sisustavansa pienen, kodikkaan talon runsain kuviollisin tapetein ja tekstiilein.
– Suuri sisustuksellinen oivallus minulle oli esimerkiksi, että kukaan täällä ei halua suihkua ammeeseen, niin kuin Englannissa on tapana tehdä. Sehän on järjetön ratkaisu!
Elettyään nyt skandiunelmaansa Lucy on yhä onnellinen ja vakuuttunut pohjoismaisen sisustustyylin paremmuudesta ihmiselle. Pieni nyökkäys englantilaiseen perinteeseen on se, että hän tunnustaa kaipaavansa värikkäitä ulko-ovia. Hän on ajatellut lisätä kotiinsa hieman lisää rakastamiaan perinteisiä englantilaisia tekstiilejä tekstuuri- ja kuvioyhdistelmineen.
Neurotieteilijänä Lucyllä on selvä näkemys siitä, mitä kotiympäristö ihmiselle merkitsee. Oman kodin ei pidä olla näyttämö eikä kulissi, jossa esitetään elämää, jota ei eletä. Kodin pitää olla turvallinen, jokaisen itsensä näköinen paikka, jossa on hyvä olla.
Tämä on tärkeä asia mielenterveydelle. Samoin se, että sisustaessa mietitään lepoa ja palautumista. Näyttöruutuja ei pidä olla kaikkialla, ja makuuhuone pitää rauhoittaa kaikenlaisilta digilaitteilta.
– Mielestäni television sijoittaminen makuuhuoneeseen on todella järjetöntä levon ja rauhoittumisen kannalta.
Lucyn mukaan mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta hyvä koti toimii siten, että jokapäiväisissä askareissa ei joudu kokemaan jatkuvaa epäkäytännöllisyyden aiheuttamaa kitkaa ja turhautumista. Tämä kun aiheuttaa matala-asteista stressiä eikä tee hyvää ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle.