Meidän Talo

Paluu kotikonnuille! Yli satavuotias jugendhuvila päätyi Hannan ja lasten kodiksi onnellisen sattuman kautta

Paluu kotikonnuille! Yli satavuotias jugendhuvila päätyi Hannan ja lasten kodiksi onnellisen sattuman kautta
Hanna Partanen muisti vanhan teiniaikaisen ihastuksensa, apteekkina ja pankkina toimineen Lokinniemen huvilan, lehtijuttua tehdessään. Sulkavalla sijaitseva puuhuvila seisoi tyhjillään. Ei tosin kauan, sillä Hannasta tuli talon uusi vuokralainen ja hän palasi kotikonnuilleen.
Julkaistu: 20.1.2021
Vanhassa puuhuvilassa on kolme sisäänkäyntiä. Ruskea puuovi vie hienomman väen eteiseen, jota pankinjohtajan perheessä kutsuttiin tambuuriksi.
Sulkavan keskustassa sijaitseva Lokinniemi oli Hanna Partasen lapsuudenperheen ihailun kohde. Partaset olivat jopa haaveilleet huvilan omistamisesta, ja asiasta oli käyty ankaraa keskustelua. Mielipiteet menivät ristiin. Äiti ja lapset olisivat mielellään ostaneet kaunottaren, mutta isä Ilkka Partanen ei halunnut poliisin ammattinsa vuoksi liian lähelle kylän keskustaa.
Rauhanturvaajana työskennellyt perheenpää vei pesueensa sen sijaan toiselle puolelle maailmaa, Lähi-itään. Isän asemapaikka oli Syyriassa ja Libanonissa, ja perhe asui Israelissa. Kokemus jätti syvät jäljet Hannaan. Hän asui Lähi-idässä yhteensä kahdeksan vuotta ja synnytti Israelissa esikoisensa. Eikä siinä kaikki: sikäläiseen poliittiseen historiaan tutustuminen sai hänet aktivoitumaan rauhanaatteelle.
Tänä päivänä Hanna asuu Lokinniemessä. Elämä vei ensin Israelista Englantiin ja lopulta Savonlinnaan. Keväällä 2019 muuttoauto suuntasi Sulkavalle. Oli hänen vuoronsa jatkaa monia ihmiskohtaloita nähneen talon tarinaa.
Lokinniemessä on paljon kalusteita aiemmilta asukkailta. Vanha levysoitin sängyn vieressä on huvilan omistajan omaisuutta.
Huvilassa on asuinpinta-alaa noin sataviisikymmentä neliötä. Talo lämpiää sähkövastuksilla toimivilla kakluuneilla.
Koronakesä on lopuillaan. Keittiönpöydän ääressä istuvat Hannan tyttäret, Beetlehemissä syntynyt Tziona Tischer, 10, ja Savonlinnassa syntynyt Manna Tischer, 8. Kylään on myös pistäytynyt Sulkavalla asuva ukki eli Hannan isä Ilkka.
Tyttärensä kodin korkeita huoneita katsellessaan isä tuntuu hivenen harmittelevan aiempaa epäröintiään. Ehkä puuhuvila olisi sittenkin kannattanut ostaa; vaimokin olisi varmasti ilahtunut. Sitä häneltä ei voi kuitenkaan enää kysyä, sillä puoliso menehtyi vastikään vatsasyöpään. Puuhuvilassa elämä kuitenkin jatkuu kahden sukupolven voimin.
Hanna oli jo teini-ikäisenä ihaillut kaksikerroksisen puuhuvilan koristeellisia ikkunoita ja pohtinut, millaistahan talon sisäpuolella olisi. Toimittajana hän toivoi saavansa talonomistajalta haastattelun mutta saikin sen sijaan tietää, että voisi vuokrata talon.
Etelä-Suomessa asuvat omistajat olivat menettäneet pitkäaikaisen vuokralaisensa joitain vuosia sitten, ja huvila oli jäänyt perheen kesäpaikaksi. Olisi hyvä, että taloa asuttaisiin. Hanna aprikoi, tekeekö Sulkava ylimääräisen mutkan hänen elämäänsä vai pitäisikö hänen palata mieluummin Israeliin.
– Yritin houkutella huvilaan kämppiksiä, mutta kukaan ei lähtenyt. Sulkavalla pitäisi olla työpaikka, hän kertoo.
Muutto isoon taloon jännitti aluksi, mutta pian Hanna jo nukkui yöt rauhallisesti. Remonttireiskaksi hänen ei tarvinnut ryhtyä, sillä talo oli kunnostettu vuosia sitten, ja käytännön pulmissa hän voisi aina turvautua lähellä asuvaan isäänsä.
Ruhtinaallisen kokoinen vierashuone toivottaa yöpyjät tervetulleiksi. Hannan sisko vietti kesäänsä Sulkavalla ja majoittui huoneessa.
Talon historia alkoi avautua, kun Hanna löysi ullakolta lapsen tekemän piirroksen. Se johdatti hänet talon entisiin asukkaisiin, pankinjohtajan iäkkäisiin tyttäriin. Yksi heistä piipahti kesällä kylään 95-vuotismatkallaan.
Lokinniemen huvilalla on harvinaisen kiintoisa paikallishistoria: se on toiminut aiemmin pankkina ja sitä ennen apteekkina. Mutta ennen kuin syvennytään menneeseen, tutustutaan taloon. Ensivaikutelma huikaisee. Mikä koti, mikä tunnelma!
Keittiö on kodin sydän myös tässä jugendhuvilassa. Siitä nouseva portaikko vie yläkerrokseen, jossa on tyttöjen huoneet: yksi eristetty makuuhuone sekä eristämätön ullakkohuone, joka on käytössä vain kesäisin. Tänä vuonna jälkimmäisessä asusti Tziona. Makuuhuoneeseen nousee lämpö keittiön leivinuunista. Lämmityskulut muodostavat jo nyt leijonanosan puuhuvilan käyttökustannuksista, jotka lankeavat vuokralaisen maksettaviksi. Hannan eduksi vuokraisäntä on ottanut ne huomioon vuokrassa, joka on neliöihin nähden edullinen.
Pytinki lämpiää sähköllä kaakeliuuneihin asennettujen sähkövastusten avulla. Talossa on viisi kakluunia ja jokaisessa kolme vastusta. Vastusten määrää vaihtelemalla ja edullista yösähköä hyödyntämällä asukas voi säädellä sähkönkulutusta. Kilowattituntien raksutusta Hanna seuraa alakerran eteisen eli tambuurin seinään piilotetusta jättikokoisesta sähkökaapista. Vuosikulutus noussee 15 000 kilowattituntiin.
Kesällä myös eristämättömän ullakkohuoneen lämpötila on juuri sopiva. Tuollainen sivuseikka unohtuu tosin hetkessä, kun värikylläinen keidas avautuu silmien eteen. Tzionan huoneessa seisoo kaksi täysimittaista mallinukkea upeissa tamineissaan. Mannan huoneen seinällä kimaltelee vaaleanpunainen, glitterkoristeinen takki, Amerikassa asuvan tädin lahja siskontytölleen. Tziona kiirehtii lisäämään, että hänellä on samanlainen.
Persoonallinen ikkuna kehystää keittiön. Kaunis itämaalaistyylinen matto on Hannan vanhempien peruja.
Lämminsävyinen puuportaikko johtaa keittiöstä yläkertaan. Perheen tytöt ravaavat portaita monta kertaa päivässä.
Koristeelliset ikkunat varastivat Hannan huomion jo vuosikymmeniä sitten. Erikoisvalmisteisia ikkunalaseja on kohdeltava varovaisesti, sillä niitä on vaikea korvata.
Iso huvila tuhlailee neliöitään. Pieniä soppia ja nurkkia löytyy sieltä sun täältä.
Yläkerrassa voi vetäytyä unelmoimaan omaan rauhaansa tai järjestellä tavaroiden paikkaa muilta kysymättä.
– Mukavinta talossa ovat omat huoneet. Ennen meillä oli yhteinen huone, Manna sanoo.
– Tilavuus on mukavinta, Tziona komppaa.
Löytyy huvilasta lapsille paljon muutakin hauskaa, muun muassa pihalla nököttävä trampoliini ja ukin kahden puun väliin virittämä hihna, jolla voi tehdä tasapainotemppuja ja harjoitella nuoralla tanssimista. Ihanuuksien listaa jatkavat pihasauna ja oma ranta, karviaispensaat ja omenapuut.
Tällaisessa talossa riittää puuhaa kaikille, niin aikuisille kuin lapsillekin.
Tehdäänpä seuraavaksi kierros alakerran huoneissa. Kaksi vessaa ovat tyttöjen mielestä mainitsemisen arvoinen asia. He ovat oikeassa. Toisen vessan seiniä koristaa pinkki ruusutapetti, toisen sininen kukkatapetti.
Näistä näennäisen vähäpätöisistä mutta tuiki tarpeellisista tiloista siirrymme edellä mainittuun tambuuriin. Mikä se on ja minne se johtaa?
Tambuuriin eli eteiseen astutaan niin sanotun hienonväen sisäänkäynnin puolelta – ellei sinne kävellä suoraan keittiöstä. Ruotsalaisväritteinen sana kalskahtaa hienostuneelta ja virittää oikeaan tunnelmaan. Tyyliä ja hienostuneisuutta löytyy nimittäin kosolti vierestä, Uitonvirralle näyttävästä siivestä.
Tzionan kesävaltakunta sijaitsee eristämättömässä ullakkohuoneessa. Siskokset vaihtavat välillä huoneita.
Mannan glittertakki on Amerikasta. Se vangitsee heti huomion huoneen seinällä.
Yläkerran koristuksena on myös kaksi täysimittaista mallinukkea.
Lokinniemen rakennutti vuonna 1910 apteekkari Oskar Hägg, joka tunsi vetoa esteettisiin yksityiskohtiin. Hän myi talon vuonna 1921 Kansallis-Osake-Pankille, joka piti konttoriaan samoissa tiloissa aina 1960-luvulle saakka. Apteekin tai pankin olemassaolosta interiöörissä ei näy tosin merkkiäkään; pankinjohtajan työhuoneessa sijainnut kassakaappikin on kadonnut teille tietämättömille.
Sen sijaan rakentajan kauneudentaju on yhä aistittavissa monin paikoin. Ehta silmäkarkki on entisen pankinjohtajan salin, nykyisen oleskeluhuoneen kolmionmuotoinen kulmaikkuna. Ikkunalasitkin ovat alkuperäistä tekoa talon joka huoneessa.
– Omistaja kielsi irrottamasta ikkunoita, joten en voi pestä niitä sisäpuolelta vaan ainoastaan ulkopuolelta. Irrottamiseen tarvitaan kaksi ihmistä, Hanna kertoo.
Se ei taida kiireistä pienten lasten äitiä järin harmittaa. Myönteistä huvilassa on sekin, että Hanna sai sen käyttöönsä osittain kalustettuna. Hänelle ei ollut ehtinyt kertyä runsaasti huonekaluja useiden vuosien ulkomailla asumisen vuoksi, eikä edelliseen asuntoon, Savonlinnassa sijainneeseen kolmioon, mahtunut paljon. Puolet Lokinniemen sisustuksesta on perua aiemmilta asukkailta, puolet Hannalta.
– Ehkä joskus tarjoutuu tilaisuus ostaa talo.
Siinä yhteydessä voisi kenties tehdä inventaarin. Hannaa Lokinniemen omistaminen kiehtoo, sillä kodin ohella talo olisi ihanteellinen paikka myös rauhantyöhön. Siitä saamme pienen välähdyksen hetken päästä pihasaunan terassilla. Ukki on lämmittänyt saunan.
Pihasauna lämpiää puulla. Lokinniemi on Uitonvirran rannalla, ja löylyistä on mukava pulahtaa virkistävään veteen.
Manna (vas.) ja Tziona puuhailevat mielellään pihassa.
Lokinniemi seisoo kaiken keskellä ja silti omassa rauhassaan. Tien toisella puolella avautuu vanha hautausmaa ja vähän kauempana uusi hautausmaa, jonne Hannan äiti on haudattu. Tyttärestä tuntuu hyvältä, että äiti on lähellä.
Tontin edessä virtaa Uitonvirta, leppeästi liplattava Saimaa, jossa on ennen muinoin uitettu tukkeja. Vastarannalla näkyy Sulkavan virallinen uimaranta, puutaloja ja virastorakennuksia. Siellä on myös Hannan nykyinen työpaikka, Sulkava-lehden toimitus. Urbaani ja maalaismiljöö lyövät täällä kättä.
Tziona ja Manna katoavat saunaan. On arki-ilta ja seuraavana aamuna aikainen herätys. Tytöt käyvät koulua Savonlinnassa, jonne linja-auto starttaa seitsemän maissa. Saunomista ja järvessä pulikointia ei voi venyttää yömyöhälle. Joka toinen viikko he asuvat isänsä luona Savonlinnassa.
Joskus elämän hyvät hetket tiivistyvät ohi kiitäviin tuokioihin. Myöhäiskesän ilta Lokinniemen rantalaiturilla on yksi sellainen. Tytöt sukeltavat kilpaa ja hihkaisevat ”än-yy-tee-nyt-ei-vaan-nyt!” ennen kuin syöksyvät pinnan alle. Vesi on lämmintä. Ilta-aurinko lähettää viimeisiä säteitään kuin kullatakseen lapsista huokuvan huolettomuuden.
Hanna Partanen lempipaikassaan saunan terassilla.
Hanna oli jo teini-ikäisenä ihaillut kaksikerroksisen puuhuvilan koristeellisia ikkunoita.
Hanna istuu lempipaikallaan saunan terassilla. Hän on hakenut läppärinsä esitelläkseen rauhantyötään, Peace Invaders -järjestön tuottamaa interaktiivista elokuvaa Israelin ja Palestiinan vastakkaisista historiannäkemyksistä. Esittelyn lomassa hän patistaa lapsiaan lopettelemaan saunomisen.
Elokuva ei ole vielä valmis, mutta siitä saa hyvän käsityksen järjestön tavoitteesta hyödyntää rauhanteknologiaa eli ”peacetechia” Lähi-idän konfliktiin liittyvien solmujen aukaisemisessa. Siellä missä konfliktin osapuolet ovat oppineet kuuntelemaan toinen toistensa versiota historiasta, on keskusteluyhteys parantunut ja rauhan edellytykset lisääntyneet. Elokuvasta onkin tarkoitus tulla uusi työkalu dialogin lisäämiseen.
Tyttäret tulevat vihdoin saunasta ja pysähtyvät uikkareissaan hiukset märkinä äidin viereen. Hanna näyttää, mihin historiallisen aikajanan kohtaan asettuu intifada eli palestiinalaisten ensimmäinen kansannousu. Tytöt kuuntelevat mutta pian heitä paleltaa ja he pinkaisevat pihan poikki taloon.
Toistaiseksi Peace Invaders toimii neljän naisen voimin pääosin verkossa, mutta Hanna näkee pidemmälle tulevaisuuteen. Koska Lokinniemessä on jo kerran toiminut pankki, siinä voisi jatkossa toimia myös rauhanpankki, jossa luotaisiin innovatiivisia rahoitusmalleja rauhanteknologian kehittämistä varten. Suomalaisten rauhanneuvottelutaidot ovat maailmankuulut, ja Suomessa on myös korkeaa teknologiaosaamista, joten rauhanteknologia-alan kehittämiselle on hyvät edellytykset. Hannan mielestä tällaisen toiminnan päämaja voisi hyvin sijaita vaikka Sulkavalla.
1 kommentti