Latvialainen palmikko valmistuu helpommin kuin uskoisitkaan – riittää, että osaat neuloa oikeita ja nurjia silmukoita!
Tee itse
Latvialainen palmikko valmistuu helpommin kuin uskoisitkaan – riittää, että osaat neuloa oikeita ja nurjia silmukoita!
Latvialainen palmikko eli latvian braid on kaunis yksityiskohta, jolla koristat niin pipot, lapaset kuin sukatkin. Palmikko syntyy kolmella kierroksella: pohjakierros neulotaan oikeilla ja nurjilla silmukoilla, loput kaksi pelkällä nurjalla. Tämän palmikon oppii jokainen!
Julkaistu 4.3.2021
Meillä kotona

Latvialainen palmikko on monikäyttöinen koristekuvio, joka sopii vaikka sukkien, lapasten ja pipojen reunoihin tai elävöittämään pintaa isommassa työssä, kuten neulepaidassa.

Latvialainen palmikko näyttää vaikeammalta kuin onkaan. Palmikko muodostuu kolmesta kierroksesta, ja se neulotaan aivan tavallisilla oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Et siis tarvitse apupuikkoa, vaan pelkästään pyöröpuikon tai sukkapuikot ja kaksi eriväristä lankaa. Jotta kierroksen alussa ja lopussa ei ole kahta samanväristä silmukkaa, silmukkamäärän tulee olla kahdella jaollinen.

Kuvassa alempana vasemmalle kallistuva palmikko ja ylempänä oikealle kallistuva palmikko.

Latvialainen palmikko – ohje:

Palmikon voi neuloa joko oikealle tai vasemmalle kallistuvana. Aloituskierros eli palmikon pohja neulotaan samalla tavalla niin vasemmalle kuin oikeallekin kallistuvassa palmikossa.

Latvialaisen palmikon aloituskierros.

1. krs: *Neulo 1 o päävärillä (tässä liila), neulo 1 o kontrastivärillä (tässä valkoinen)*, toista *–* krs:n loppuun.

Vasemmalle kallistuva palmikko:

2. krs: Tuo molemmat langat työn etupuolelle. Neulo 1 n päävärillä ja tuo lanka takaisin työn eteen. Vie kontrastiväri päävärin alta, neulo 1 n ja tuo lanka työn eteen. Jatka näin krs:n loppuun eli neulo vuorotellen 1 n kummallakin värillä niin, että lanka tuodaan neulotun s:n jälkeen työn etupuolelle. Vie seuraavan s:n lanka aina edellisen värin alapuolelta.

Kun olet neulomassa nurjan silmukan kontrastivärillä (tässä valkoinen), vie se päävärin alta.
Vastaavasti kun olet neulomassa nurjan silmukan päävärillä (tässä liila), vie se kontrastivärin alta.
Toisen kierroksen jälkeen langat ovat kiertyneet toistensa ympärille. Ne setviytyvät itsekseen seuraavalla kierroksella, kun kierteen suunta vaihtuu.

3. krs: Neulo kuten edellinen kierros, mutta nosta lanka aina edellisen värin yläpuolelta.

Kun neulot nurjan silmukan päävärillä, tuo lanka kontrastivärin yläpuolelta.
Kun neulot nurjan silmukan kontrastivärillä, tuo lanka päävärin yläpuolelta.
Tältä näyttää vasemmalle kallistuva latvialainen palmikko valmiina.

Oikealle kallistuva palmikko:

Oikealle kallistuva palmikko neulotaan samalla tavalla kuin vasemmalle kallistuva, mutta käänteisessä järjestyksessä.

2. krs: Tuo molemmat langat työn etupuolelle. Neulo 1 n päävärillä ja tuo lanka työn eteen. Vie kontrastiväri päävärin yläpuolelta, neulo 1 n ja tuo lanka jälleen työn eteen. Jatka näin krs:n loppuun eli neulo vuorotellen 1 n kummallakin värillä niin, että lanka tuodaan neulotun s:n jälkeen takaisin työn etupuolelle. Nosta seuraavan s:n lanka aina edellisen värin yläpuolelta.

3. krs: Neulo kuten edellinen kierros, mutta vie lanka aina edellisen värin alapuolelta.

Kuvassa oikealle kallistuva palmikko on viimeisellä eli kolmannella kierroksellaan.
Kun latvialainen palmikko on valmis, voit neuloa niitä useamman päällekkäin tai jatkaa neuletta haluamallasi tavalla.
Tilaa Meillä kotona -uutiskirje!
Saat ihanat kodit, sisustusideat, puutarhavinkit, DIY-ohjeet ja reseptit sähköpostiisi kaksi kertaa viikossa
2 kommenttia