Lasitaiteilija Sini Majuri on vienyt taidelasia sinne, minne se ei ole oikein kuulunut: ”Siinä on taikuutta ja alkuvoimaisuutta”
Lasitaiteilija Sini Majuri alkoi päiväkoti-ikäisenä piirtää sarjakuvia ja käyttää niitä nyt kuva-aiheina lasiveistoksissaan, joita hän puhaltaa satavuotiaalla graal-tekniikalla. Hän sekoittaa lasinpuhallusta nykytekniikoihin, kuten hologrammeihin ja robotiikkaan.
Sini Majuri avaa vuoron perään kahden uunin luukkuja lasinpuhalluspilli kädessään. Toisessa lasitaiteilija lämmittää pyöreää lasiesinettä, jonka hän on ottanut arkkupakastimen näköisestä jäähdytysuunista. Pian hän työntää sen toiseen uuniin kerätäkseen siihen uuden lasikerroksen, joka valuu kuin hunaja.
Suomenlinnan linnoituksessa sijaitsevassa lasistudio Hytissä tulee kuuma. Majurin käsiä suojaavat paksut työkäsineet, kyynärvarsia viiltosuojatut irtohihat. Hän vetää ylleen vielä suojapaidan, joka estää kuumuutta pääsemästä iholle. Päässään hänellä on aurinkolasit, sillä kuumaan uuniin katsominen on sama kuin tillittäisi suoraan kohti aurinkoa.
– Ilman suojausta silmiin tulisi vammoja lasinsirpaleista. Vammat myös altistavat kaihille, Majuri selittää.
Hän puhaltaa pientä lasiveistosta vanhalla graal-tekniikalla, jossa esineeseen voi tulla kymmenenkin lasikerrosta. Se syntyy hitaasti, koska lasin pitää jäähtyä kunnolla ennen seuraavan kerroksen puhaltamista.
Majuri nostaa hehkuvan esineen puhalluspillin päässä penkille ja ripottelee sen päälle ruokasoodaa – siitä tulee kuplia. Pohjaan hän lisää ohuita, vihreitä lasinpaloja. Tulikuuma, kauttaaltaan oranssi esine on valmiina kirkas ja vihreä.
Majuri työskentelee levollisesti ja muistelee hymyillen ensimmäistä lasinpuhalluskertaansa.
– Se oli katastrofi. Jollakin oli jäänyt hanskat uunin alle, ja ne syttyivät palamaan. Lisäksi unohdin pyörittää pilliä, mitä pitää tehdä koko ajan.
Kuka Lasitaiteilija Sini Majuri (s. 1983). Asuu Helsingin Laajasalossa ja viettää aikaa lapsuudenkodissaan, maalaistalossa Suonenjoella. Perheeseen kuuluvat juristipuoliso ja lapset Teemu, 7, ja Salla, 2. Harrastaa avantouintia ja hyviä ravintoloita.
Koulutus Valmistunut vaatesuunnittelijaksi Lapin yliopistosta 2008 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta 2015.
ura Suunnitellut ja ommellut uniikkeja hääpukuja ja vaatteita, joissa on älyelementtejä. Lasitaiteilijana yli 70 näyttelyä eri puolilla maailmaa, useita kertoja kutsuttuna Venetsian lasiviikoilla. Työskentelee mielellään monialaisissa kollektiiveissa ja käyttää töissään 3D-tulostusta, tekoälyä ja robotiikkaa.
ajankohtaista Infinity Vessel New Yorkin muotiviikoilla helmikuussa 2024: Suunnittelijat Sini Majuri ja Marja Hepo-aho. Vaatteiden ompelu Aino Simola, tuftaus Joonas Salo, kenkien tekijä Tytti Porvari, musiikki Petri Pulkkinen ja Janne Jääskö. Mukana hankkeessa, jonka ansiosta lasinpuhallus pääsi Unescon aineettoman maailmanperinnön listalle.
Kahdeksan naista catwalkilla
Sini Majurin lempeämuotoinen, herkkä ja värikäs lasitaide on nosteessa. Hänen töitään on ollut esillä yli 70 näyttelyssä Yhdysvalloista Japaniin. Hän on esiintynyt useasti Venetsian kuuluisilla lasiviikoilla ja on siellä mukana myös syyskuussa 2024.
Taiteessaan hän haluaa kertoa tarinoita. Usein aiheena on nainen: hänen kehollisuutensa, oikeutensa, myös äitiys.
– Minua kiinnostavat niin kauneus kuin rumuus. Rikkonaisuudessa on jotain hyvin kaunista ja inhimillistä. Erottaudun ehkä myös sillä, että olen vienyt lasia sinne, minne se ei oikein kuulu.
”Erottaudun ehkä myös sillä, että olen vienyt lasia sinne, minne se ei oikein kuulu.”
Helmikuussa New Yorkin muotiviikoilla esitettiin Sini Majurin ja hänen kollegansa Marja Hepo-ahon suunnittelema Infinity Vessel. Vaatteissa on lasia, mallien päässä lasikruunuja ja jaloissa kengät, joissa on kalannahkaa ja lasia. Sohossa lavalle nousee kahdeksan naisen arkkityyppiä: matriarkka, uhri, madonna, huora, emo, kielletty nainen, paha nainen ja iäkäs nainen.
– Jokainen asu edustaa jotain naista, ja mukana on lisätty todellisuus, jossa avataan aiheita asujen taustalla, Majuri kertoo.
Sisäinen insinööri muotialalla
Muoti kiinnosti Sini Majuria jo lapsena.
– Olin hienohelma. Saatoin vaihtaa vaatteet kymmenen kertaa päivässä. Minulla ja äidillä oli aina kauniita mekkoja, ja juhlapukeutuminen on yhä meille tärkeää.
Kun käsityönopetus alkoi koulun kolmannella luokalla, Majuri alkoi ommella vaatteita Suuren Käsityölehden kaavoilla. Hän rakasti 1970-luvun retrotyyliä ja Hollywood-tähtien, kuten Marilyn Monroen, glamourasuja. Edelleen hän ompelee mielellään.
Muoti tuntui luontevalta alalta, ja Majuri lähti opiskelemaan sitä Lapin yliopistoon Rovaniemelle.
– Ajattelin, että se voisi olla kivaa. Halusin Rovaniemelle myös, koska pohjoinen kiinnosti minua.
Rovaniemellä hän oppi kaksi uransa kannalta tärkeää asiaa: kansainvälistymisen ja 3D-tekniikan. Lopputyössään hän tutki älyvaatteita.
– Minussa on aina asunut pieni insinööri. Isoveljeni kanssa purimme Nintendoja. Rovaniemellä hurahdin 3D-tekniikkaan, ja teknologian ja taiteen yhdistäminen on kiinnostanut minua siitä asti. Haluan sekoittaa nykytekniikoita vanhaan osaamiseen. Se iskee kivasti kipinää.
”Haluan sekoittaa nykytekniikoita vanhaan osaamiseen. Se iskee kivasti kipinää.”
Lopputyömallistonaan Sini Majuri esitteli iltapukuja, joissa oli mukana älyornamentteja. Se valittiin mukaan Kiinan muotiviikoille 2008.
Nykyään Majuri käyttää töissään lasin rinnalla muun muassa videoita, hologrammeja, lisättyä todellisuutta, tekoälyä ja robotiikkaa, kuten Roboballet-produktiossa, jossa esiintyivät tanssija Mira Ollila ja koirarobotti.
Sarjakuvia lasin sisällä
Lapsuutensa Sini Majuri vietti vanhassa maalaistalossa Suonenjoella äidin ja kahden veljen kanssa. Isä menehtyi, kun Sini oli vasta seitsenvuotias. Silti Sini Majuri sanoo lapsuutensa olleen onnellinen. Hän teki maatalon töitä, kävi marjassa ja räjäytteli veljiensä kanssa deodoranttipulloja hiekkamontuilla.
Äiti näki lapsensa taipumukset. Hän toi kotiin isoja paperirullia, joihin Sini sai piirtää loputtomasti. Kodin keramiikkauunissa tyttö teki kasapäin lautasia.
– Äitini Marja on aina sanonut, että täytyy tehdä sitä, missä on hyvä, Sini Majuri kiittää.
Äiti vei tyttärensä piirustuksia työpaikalleen kouluun, ja Sini kuvitti koulun vuosikertomukset ja joulujuhlien julisteet. Jo päiväkoti-ikäisenä hän alkoi piirtää sarjakuvia.
– Yksi sarjakuvasankarini oli nimeltään Jymy-Jökyli. Hän oli hassu mies, johon sain inspiraatiota silloisesta presidentistä Martti Ahtisaaresta.
Nyt Majuri käyttää sarjakuvaruutuja kuva-aiheina graal-tekniikalla puhaltamissaan lasiveistoksissa.
– Sarjakuva on tuonut töitäni katsomaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät ehkä muuten kiinnostuisi lasitaiteesta.
Oiva Toikan työ muutti kaiken
Valmistuttuaan vaatesuunnittelijaksi Sini Majuri alkoi tehdä uniikkeja hääpukuja, koska jotakin työtä piti tehdä. Osallistuminen Pekingin muotiviikoille toi mahdollisuuden osallistua Ornamon näyttelyyn Helsingin Wanhassa satamassa. Vuosi oli 2008.
Samassa näyttelyssä oli Oiva Toikan lasiveistos, joka lumosi Majurin niin, ettei hän olisi halunnut lähteä pois sen ääreltä. Lasikuutioista muodostettu värikäs seinämä oli ihmeellinen.
– Ihailin, miten se heijasti valoa ja miten siitä näki läpi. Se muuttui, kun sitä katsoi eri kulmista. Se oli niin kiinnostava. Ajattelin, että tuon haluan ottaa haltuun, tuo on minun juttuni.
Majuri alkoi opiskella Taideteollisen korkeakoulun keramiikka- ja lasitaiteen ohjelmassa.
Graal-tekniikan hän oli nähnyt ensi kertaa lapsuudenkodin taidekirjoissa ja sittemmin joitakin sillä tehtyjä esineitä Riihimäen lasimuseossa. Ruotsissa käydessään hän näki graal-teoksia, joissa oli käytetty kuvia, ja alkoi testata sitä. Puhaltamisen perusasiat hän oppi opiskellessaan Nakada Kazushin kanssa.
– Lasia opiskelen koko elämäni. Se pitää nöyränä. Vaikka minullakin on jonkun verran kilometrejä takana, en osaa sitä täysin. Lasi yllättää aina. Se on kuumana kuin laavaa. Kunnioitan sitä, eikä sitä voi mennä tekemään ilman taitoa.
Lasi täytyy tuntea tarkasti. Jos se ei jäähdy tarpeeksi hyvin, se voi mennä kymmenen vuoden päästä rikki pienestä törmäyksestä tai lämpötilan muutoksesta.
Lasi kiehtoo Majuria siksi, että siinä on taikuutta ja alkuvoimaisuutta.
– Lasi on samaan aikaan vahva ja herkkä. Se on painottoman näköistä, vaikka on todella raskasta. Se voi mennä saman tien säpäleiksi tai kestää ikuisesti muuttumattomana.
Ensimmäisen puhaltamansa lasiesineen Majuri poksautti rikki, ja niin voi käydä edelleen.
– Lasin kanssa pitää kestää epäonnistumisia.
Lasinpuhallus on miehinen ala, varsinkin Italiassa.
– En pelkää miesten maailmaa. Äitini on opettanut minulle, ettei ole miesten ja naisten töitä. On vain töitä. Italiassa olen pärjännyt suoruudella ja hienotunteisuudella.
Unelmana näyttely MoMassa
Majuri sanoo, että julkisuudella on ollut paljon merkitystä hänen taiteilijanurallaan. Vasta valmistuneena vaatesuunnittelijana hän esiintyi Helsingin Sanomien jutussa, jota hän kuvaa onnenpotkuksi.
– Sain Suomesta asiakkaita, jotka halusivat niitä mekkoja itselleen. Ne olivat uniikkipukuja, jotka suunniteltiin jokaiselle erikseen.
Kun hän oli tehnyt ensimmäisiä 3D-tulostusta ja lasia yhdistäviä töitään, yhdysvaltalainen Glass Art -lehti kiinnostui hänestä. Majuri sai kutsun festivaaleille lasikaupunkina tunnetussa Taosissa Yhdysvaltojen New Mexicossa 2010. Sittemmin hän on pitänyt 3D-lasityöpajoja esimerkiksi Ohiossa ja Hongkongissa.
Facebookista Majuri kuuli ensi kertaa vuonna 2008 ollessaan Kiinassa näyttelyssä, jossa oli mukana hänen lopputyönsä Rovaniemen yliopistoon. Hän pohti, että sosiaalisessa mediassa olisi ideaa. Nykyisin etenkin Instagram on hänelle tärkeä markkinointikanava.
Kauppaa Majuri ei juurikaan tee verkossa vaan gallerioiden ja taidekauppojen kautta. Asiakkaat ovat kuitenkin yhteydessä netissä, ja hän on tehnyt esineitä myös tilaustöinä. Kaukaisin tilaus on tähän mennessä tullut Tokiosta, jossa perhe halusi meduusa-aiheisen valaisinsarjan.
Majurin mielestä on tärkeää, että taidelasia näkyy mediassa. Sillä on suora vaikutus kiinnostukseen.
”Lapsuudenkodissani ei ollut varaa mennä katsomaan taidetta, ja toivon, että töitäni pääsee näkemään matalalla kynnyksellä.”
– Ihmiset eivät esimerkiksi tiedä, että on käsin tehtyjä juomalaseja tai että he voivat tilata oman ryijyn tai valaisimen suunnittelijalta tai käsityöläiseltä.
Näyttelynsä Majuri haluaa viedä paikkoihin, joissa ei ole pääsymaksua.
– Lapsuudenkodissani ei ollut varaa mennä katsomaan taidetta, ja toivon, että töitäni pääsee näkemään matalalla kynnyksellä.
Kun päivän puhallusurakka on tehty, Sini Majuri istahtaa kahvipöydän ääreen ja nauttii hetken vanhan miljöön rauhasta. Hyllyillä on hänen puhaltamiaan juomalaseja. Hänen unelmansa on, että jonain päivänä hänen työnsä ovat esillä New Yorkin modernin taiteen museossa MoMassa.
