Isä on aina ollut käsistään kätevä, ja hän rakensi lapsuudenkotini itse. Veljeni kanssa törttöilimme rakennustyömaalla ja aiheutimme haavereita, joita ainakin kerran piti lähteä näyttämään terveyskeskukseenkin.

Olin neljä, kun talo valmistui. Muutin kirjoitusten jälkeen Niittylahteen Joensuun lähelle. Opiskelin vuoden kansanopistossa ennen pääsyä Teatterikorkeakouluun vuonna 1992.

Lähdin heti muuton jälkeen tutkimaan seutua. Huomasin läheisessä pihassa toisen pikkuisen tytön ja ajattelin, että olisipa kiva tutustua. Olimme Sannan kanssa bestikset pitkän aikaa. Nyt olemme Facebook-kavereita.

Nurkkahuoneeni oli aika iso, siellä pidettiin ylimääräistä pyöreää ruokapöytääkin. Oma kirjoituspöytäni oli Muuramen, ja sen laatikot olivat vähän rikki ja aina täynnä kamaa. Seinällä oli ballerinajuliste, jonka kaverit vaihtelivat Duran Duranista Lionel Richieen. Lattia oli punaista muovimattoa. Huone oli viileä. Se sopi minulle hyvin, sillä inhoan kuumuutta.

Etenkin isä opetti ahkeruutta puutarhahommissa. Hän voitti joskus jonkin mestaripihapalkinnonkin. Nyt olen itsekin alkanut viihtyä pihatöissä. Luonnon arvostaminen ylipäätään on perintöä lapsuudenkodistani. Äidiltä opin myös kunnon kotiruoan tekemisen. Meillä ei juurikaan syödä eineksiä.

Vanhemmat asuvat siinä yhä. Se on rakas paikka varsinkin isälle, koska hän itse rakensikin sen. Äiti olisi ehkä ollut jo halukas muuttamaan helppohoitoisempaan asuntoon. On ollut hienoa, että joku paikka on pysynyt samana oman elämäni muutosten keskellä.