Kotivinkki

Tuomon ja Riikan lapsiperheen koti oli neljän vuoden ajan purjevene – ”Halusimme irti siitä, että koko perheen yhteistä aikaa on vain puoli tuntia illassa”

Tuomon ja Riikan lapsiperheen koti oli neljän vuoden ajan purjevene – ”Halusimme irti siitä, että koko perheen yhteistä aikaa on vain puoli tuntia illassa”
Tuomon ja Riikka Meretniemen perhe myi talon ja mökin ja lähti maailmalle. Irtiotto muutti heidän suhdettaan työhön ja kuluttamiseen.
Julkaistu: 25.2.2021
Sade vihmoo itähelsinkiläisen rantakahvilan kattoon. Tuomo, 49, ja Riikka Meretniemi, 47, tilaavat kahvit ja istuvat terassille. He ovat asuneet näillä kulmilla vasta muutaman viikon. Lapset Aarre, 12, Kerttu, 9, ja Martta, 7, ovat aloittaneet suomalaisen koulun ja oppineet kaksi uutta sanaa. Ne ovat eteinen ja viikonloppu.
Kumpaakaan ei tarvinnut purjeveneessä, joka oli perheen koti neljä viime vuotta.
Meretniemet lähtivät maailmanympäripurjehdukselle Välimereltä kesäkuussa 2016. Reilussa neljässä vuodessa he ehtivät esimerkiksi uida valaiden kanssa, tutustua kuna-intiaanien elämään Panamassa ja sademetsiin Kolumbiassa ja snorklata Ranskan Polynesian korallisaarilla. Lapset kävivät veneessä kotikoulua.
– Välillä mietimme, tapahtuiko se kaikki oikeasti. Matka tuntuu niin kaukaiselta, vaikka siitä on tosi vähän aikaa, Tuomo sanoo.
Meretniemet viettivät reilun kuukauden Ranskan Polynesian noin 120 asukkaan Kauehiatollilla. Asukkaat olivat nimenneet saaren pienen kylän Kauehi Cityksi.
Perhen vanhin lapsi Aarre ehti käydä ensimmäisen luokan suomalaisessa koulussa ennen purjehduksen alkamista. Merillä vanhemmat pitivät lapsille kotikoulua. ”Se meni yllättävän hyvin, vaikka välillä taisteltiin. Omalle vanhemmalle on helpompi kiukutella kuin ulkopuoliselle”, Tuomo sanoo.
Meretniemet palasivat koronavirustilanteen takia Suomeen lokakuussa 2020, kaksi vuotta suunniteltua aiemmin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan he olisivat nyt Papua-Uudessa-Guineassa.
– Moni on voivotellut, että matkamme jäi kesken, ja kysynyt, harmittaako. Voin rehellisesti sanoa, että ei harmita. Se tie on aina auki. Katsotaan, mitä maailma tuo tullessaan.
Purjehdushaaveensa Tuomo kirjoitti paperille ensimmäisen kerran vuonna 1989. Hän oli vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, ja opettaja pyysi opiskelijoita kertomaan suurimman unelmansa. Tuomo kirjoitti, että hän haluaisi purjehtia yksin maailman ympäri.
Purjehdus oli Tuomolle tuttua, koska perhe oli omistanut veneen jo pitkään. Tuomo oli viettänyt kesiä Saimaalla ja ihaillut Hjallis Harkimoa ja muita maailman ympäri purjehtineita.
Pari vuotta vaihto-oppilasvuoden jälkeen Tuomo tapasi Riikan ja vei hänetkin purjehtimaan.
– Purjehtiminen oli tosi kivaa, mutta ajattelin, että en missään nimessä lähde millekään sankarilliselle maailmanympäripurjehdukselle, Riikka sanoo.
Perheellä oli mukana SUP-lauta, jolla lapset leikkivät mielellään. Kuvassa aurinko laskee Bigovan lahdella Montenegrossa.
Purjehdusreitti muuttui monta kertaa matkan varrella. Jos korona ei olisi sulkenut rajoja, Meretniemet olisivat purjehtineet seuraavaksi Salomonsaarille, Papua-Uusi-Guineaan ja Indonesiaan.
Kun vuosia kului, idea kypsyi. Vuonna 2012 Meretniemet hankkivat oman veneen, ja Tuomo alkoi suunnitella matkaa. Lähtöpäivä merkittiin kalenteriin kesällä 2014. Valmisteltavaa oli paljon.
Perheen piti luopua monista tavaroista, irtisanoutua töistä ja myydä omakotitalo ja mökki. Oli mietittävä myös, miten lähtöhetkellä 8-, 5- ja 3-vuotiaiden lasten koulu matkan aikana järjestettäisiin.
Tuomo työskenteli Aurinkomatkojen toimitusjohtajana, Riikka projektipäällikkönä Nesteellä.
– Ei ollut mikään pikkujuttu irtisanoutua mahtavasta työstä. Moni kysyi, oletteko te ihan hulluja. Teette tuollaisen ammatillisen itsemurhan, Riikka kertoo.
Meretniemien maailmanympärysmatkalla oli kuitenkin urakehitystä suurempi päämäärä: viettää kerrankin kunnolla aikaa yhdessä.
– Halusimme irti siitä, että koko perheen yhteistä aikaa on vain puoli tuntia illassa.
Yöaikaan purjehtiessaan Tuomo ja Riikka pitivät vahtia vuorotellen. ”Silloin pelkoa ei voi ajatella.”
Elämäntavan kokonaisvaltaisuus purjeveneessä yllätti kokeneet Meretniemetkin. Kaasupullon uusimiseen tai kauppareissuun kului helposti koko päivä. Myös tunneskaalan laajuutta oli mahdotonta käsittää etukäteen.
– Tiesimme, että venettä pitää huoltaa koko ajan, mutta emme tajunneet, kuinka paljon viat vaikeuttavat elämää. Emme myöskään ymmärtäneet, miten hienoihin paikkoihin pääsisimme ja millaisia ihmisiä tapaisimme, Tuomo sanoo.
Meretniemet olivat valmistautuneet lähtöön vuosia ja suunnitelleet 75 maata kattavan reitin huolella. Suunnitelma muuttui silti monta kertaa matkan varrella. Meretniemet päättivät esimerkiksi jäädä Ranskan Polynesiaan yhdeksi ylimääräiseksi vuodeksi.
Polynesian Tuamotussaaret olivat yksi matkan mielenpainuvimmista paikoista. Meretniemet kävivät parillakymmenellä kahdestasadasta atollista eli korallisaaresta. Osa oli autioita, osalla asui muutama sata ihmistä. Hienointa oli päästä mukaan paikallisiin yhteisöihin.
Purjehtiminen oli silti muutakin kuin Piña Coladaa palmun alla. Raskaimpia hetkiä olivat ne, kun veneen vessa hajosi tai läpi yön myrskyävä ukkonen hajotti purjeita.
Nyt ne muistot jo naurattavat.
– Usein parhaat ja huonoimmat hetket olivat saman asian kaksi puolta. Jos vedentekokone, vessa tai sähköt eivät toimineet, elämä veneessä oli pirun hankalaa. Kun ne taas alkoivat toimia, tunsimme valtavaa iloa ja onnea siitä, että olemme keskellä ei mitään ja pärjäämme, Tuomo sanoo.
Veneessä yhteiselo oli tiivistä, sillä asumistilaa oli reilun yksiön verran. ”On aika makea juttu, että tulemme toimeen vielä neljän vuoden pienessä tilassa vietetyn purjehduksen jälkeen”, Tuomo sanoo.
Purjehduspäivät täyttyivät arkisista askareista ja lasten koulutehtävistä. Öisin Tuomo ja Riikka valvoivat vuorotellen. Moni on kysynyt, eikö pelottanut pitää yksin yövahtia keskellä valtamerta.
– Siinä hetkessä pelkoa ei voi ajatella. Tilanne ei olisi muuttunut, vaikka olisin miettinyt mitä: että edessä saattaa olla valaita, joihin voimme törmätä. En olisi voinut tehdä niille mitään, Riikka kertoo.
Neljään vuoteen mahtui tietenkin myös jännittäviä tilanteita ja kovia myrskyjä, mutta yleensä tiukassa paikassa oli aina jotakin tehtävää. Piti laskea purjeita, kääntää kurssia tai kiskoa lisää sadevaatteita niskaan.
Tuomo ja Riikka uskovat, että jos keskittyy pelkoon, ei pysty toimimaan.
– Jos 3000 kilometrin päässä lähimmästä rannasta alkaa kelata, mikä kaikki voi mennä pieleen, tulee hulluksi, Tuomo sanoo.
Kun koronavirus keväällä levisi ja valtioiden rajoja suljettiin, Meretniemet olivat Uudessa-Seelannissa. He odottivat tilanteen kehittymistä kesän yli, mutta eivät päässeet jatkamaan matkaa. Koska työviisumin saaminen oli Uudessa-Seelannissa hyvin hankalaa, arki maissa oli lähinnä odottelua.
– Emme pystyneet purjehtimaan uusiin paikkoihin emmekä elämään merkityksellistä elämää odotellessa. Se kävi aika puuduttavaksi, Riikka sanoo.
Nyt tuntuu ihmeelliseltä, että hanasta tulee kuumaa vettä ja että laskut voi maksaa kännykällä kahvilassa.
Lopulta päätös syntyi nopeasti. Vene jäi Uuteen-Seelantiin, ja Meretniemet palasivat Suomeen seuraamaan pandemian kehittymistä.
Tuomo toivoo, että ihmiset uskaltaisivat rohkeammin kyseenalaistaa valintojaan ja niiden pysyvyyttä. Hänestä neljä vuotta on lopulta hyvin lyhyt aika.
– Olisi hienoa, että ihmiset tekisivät isoja ratkaisuja. Moni on olevinaan niin sidottu kouluihin, harrastuksiin ja työhön. Niitä voi jatkaa matkan jälkeenkin, jos haluaa, tai sitten voi tehdä jotakin muuta. Mikään ei ole lopullista.
Meretniemet eivät käyneet matkansa aikana kertaakaan Suomessa. Nyt heistä tuntuu ihmeelliseltä, että hanasta tulee kuumaa vettä ja laskut voi maksaa kännykällä kahvilasta.
– Osaamme vielä pitkään nauttia juuri tästä hetkestä ja Suomen hienoista asioista. Mikään ei ole lopullista. Aina voi tehdä uusia päätöksiä, Tuomo sanoo.
Martta, Tuomo, Aarre, Riikka ja Kerttu Meretniemi kiersivät maailmaa neljä vuotta ja tutustuivat matkallaan moniin purjehtiviin perheisiin. Lapsista veneessä elämisessä ei ollut mitään kummallista. ”Kaikki muutkin elivät niin. Lapset vertailivat yökylässä, mistä saa parhaat pannukakut”, Riikka sanoo.
Matka muutti suhtautumista moneen asiaan. Se opetti laittamaan stressin ja hetkellisen pahan mielen mittakaavaan ja asetti länsimaisen kulutusyhteiskunnan uuteen valoon. Purjehduksellaan Meretniemet ostivat kerralla niin paljon ruokaa, että se riitti pitkäksi aikaa. Saattoi mennä kuukausi, etteivät he ostaneet mitään. Se opetti, kuinka vähällä ihminen tulee toimeen.
– Ennen matkaa olin pitänyt itseäni järkevänä kuluttajana. Matkalla tajusin, kuinka paljon länsimainen elämäntapa tarkoittaa ostamista, kuluttamista, asioiden keräämistä tai asumista jollakin tietyllä postinumeroalueella, Riikka sanoo.
Meretniemet haluavat jatkaa maltillisen kuluttamisen linjaa Suomessakin. Jos jotain ei ole pakko hankkia, sitä ei hankita.
Tuomo uskoo, ettei jatkuva uusien asioiden haluaminen johda onneen. Hän ei enää haaveile nousujohteisesta urakehityksestä tai isosta palkasta.
– Toiveeni on, että uskaltaisin jatkossakin tehdä rohkeita päätöksiä ja muistaa sen, että jokainen voi ohjata elämäänsä.
3 kommenttia