Kotivinkki

Kahden lapsen äiti Veera päätti pärjätä ilman autoa – pian hän huomasi, että rahaa säästyy yllättävistäkin asioista

Kahden lapsen äiti Veera päätti pärjätä ilman autoa – pian hän huomasi, että rahaa säästyy yllättävistäkin asioista
Kehä kolmosen ulkopuolella, kahden lapsen kanssa ja ilman autoa – mahdottomuus? Ei suinkaan. Autottomuus teki perheenäiti Veera Visapäästä suunnittelijan.
Julkaistu: 5.2.2021
”En ole koskaan erityisesti pitänyt autoilusta. Minua stressaavat ruuhkat, parkkipaikan etsintä, ainaiset huollot, bensan hinta ja saasteet.
Lapsiperheelle auto tuntuu kuitenkin olevan itsestäänselvyys. Kaverit ovat harmitelleet samoja auton haittapuolia kuin minäkin, mutta aina lopputulos on ollut sama: lapsiperhe ei voi selvitä ilman autoa, ainakaan muualla kuin Helsingissä, jossa julkinen liikenne on omaa luokkaansa. Kaikilla tuntemillani perheillä on ollut auto. Niin meilläkin.
Loppusyksystä 2019 muutan asumaan kolmisin lasten kanssa. Erossa puolisolle jää paitsi kodintavaraa, kuten sohva ja yhteiseksi lahjaksi saatu taulu, myös auto. Uskon kaipaavani eniten taulua.
Tyytyväisenä katselen uuden kodin pihalla olevaa tyhjää autopaikkaa. Polkupyöriin on vaihdettu talvirenkaat, ja linja-auton matkakortti odottaa eteisen laatikossa. Tässä sitä ollaan: Kehä kolmosen ulkopuolella, kahden lapsen kanssa ja ilman autoa.
Pelkään, että sosiaalinen elämä jää vähemmälle.
Autosta luopuminen heittää minut marginaaliin. Vuonna 2016 kahden vanhemman perheistä 96 prosenttia omisti vähintään yhden auton. Yhdenkin vanhemman talouksista lähes kolmella neljäsosalla oli auto.
Juuri lasten saaminen käynnistää usein ketjureaktion, jonka päätteeksi pariskunta löytää itsensä autokaupoilta.
–Kasvava perhe tarvitsee lisää tilaa, joten se muuttaa lisäneliöiden perässä taajamiin ja lähikuntiin. Samalla matka töihin ja harrastuksiin kasvaa, ja perhe tulee yhä riippuvaisemmaksi autosta, sanoo Tilastokeskuksen asiantuntija Tuomas Parikka.
Suomessa vähiten autoja suhteessa väkimäärään löytyy Helsingistä, Turusta, Tampereelta ja Espoosta. Pelkkä kaupunkiasuminen ei selitä sitä, miksi jotkut pitävät autoa ja toiset eivät.
–Olennainen mittari on etäisyys lähikaupasta, Parikka tiivistää.
Kuopus on hanakka pudottelemaan leluja matkan varrelle. ”Polkupyörä” on hänen ensimmäisiä sanojaan.
Autolla ajetut kilometrit kasvavat tasaisesti sitä mukaa, mitä kauempana perheen lähikauppa sijaitsee. Pääkaupunkiseudulla lähin kauppa on keskimäärin puolen kilometrin säteellä ja muualla Suomessa kahden kilometrin säteellä kodista. Helsingissä vähän alle puolet kotitalouksista pärjääkin ilman autoa.
Olen itsekin tajunnut, että sijainti on kaiken A ja O. Järjestän arkikartan niin, että laskeskelen pääseväni kaikkialle kävellen tai pyörällä. Etäisyys lähikauppaan: 1,5 kilometriä. Etäisyys työpaikalle: 2,5 kilometriä. Etäisyys päiväkodille: 2 kilometriä.
Tähän asti olemme nähneet kavereita vähintään kerran viikossa. Nyt leikkitreffit eivät enää olekaan itsestäänselvyys. Moni kaveriperhe asuu meistä katsottuna väärällä puolella kaupunkia. Autolla neljän, viiden kilometrin matka ei ole paha rasti, mutta pyörällä tai kävellen lähes mahdoton. Pelkään, että sosiaalinen elämä jää vähemmälle. En voi aina velvoittaa kavereita tulemaan meille.
Ensimmäiseksi huomaan, että etäisyydet ovat eri asia kartalla ja todellisuudessa. Päiväkoti, joka tuntui olevan ihan nurkan takana, onkin yllättävän ison ponnistuksen päässä. Aamu-uninen esikoinen ei jaksa pyöräillä hoitoon unenpöpperössä eikä päivän leikkien jälkeen iltapäivällä. Kelikin on monta viikkoa kurja. Pyörätie kiiltelee peilijäätä ja taivaalta tihuttaa märkiä räntärättejä.
Pimeinä talviaamuina pakkaan pienemmän lapsen kerrastoon, haalariin ja vaunuihin. Isompi istuu lattialla ja vetää toppahousujen lahjetta jalkaan millimetrin minuuttivauhtia. Vilkaisen kelloa ja hoputan: bussi tulee kohta ja seuraava vasta puolen tunnin päästä. Sillä emme enää ehdi päiväkotiin aamupalalle.
Pyöräilyn jälkeen oloni on aktiivinen eikä työntekoa tarvitse käynnistellä.
Auton omistamisessa kyse ei ole vain kilometreistä ja etäisyyksistä. Autoalan tiedotuskeskus selvitti keväällä 2019 suomalaisten syitä liikkua autolla. Ylivoimaisesti tärkein syy oli matka-aika, seuraavaksi tärkein matkan sujuvuus. Autolla voi lähteä liikkeelle juuri sillä sekunnilla kun haluaa.
Kun Espooseen alettiin rakentaa metroa, selvitettiin autoilijoiden näkemyksiä kulkuvälineen valinnasta. Ihmisen iän ohella tärkein autoiluun vaikuttava tekijä oli perheellisyys. Lapsiperheissä autoilu oikeutettiin arjen hektisyydellä.
En voi kiistää, etteikö joustava aikataulu toisi helpotusta. Jos lähtisimme päiväkotiin autolla, voisimme itse määritellä lähtöaikataulun. Autolla liikkumisessa on myös se hyvä puoli, ettei lapsi voi vaikuttaa matkan etenemiseen. Kun kävelemme, jokainen lumikinos, keppi ja koira näyttäytyy minulle uhkana, joka saa lapsen lopettamaan etenemisen ja aiheuttaa myöhästymisen.
Nyt meillä ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa. Bussimatka kestää kolme minuuttia, sitten on aika jäädä pois. Pysäkiltä on matkaa vielä kilometri, sen esikoinen jaksaa kävellä. Päiväkodilta palaan kotiin jalan, ja sama reissu toistuu iltapäivällä. Neljän kilometrin päivittäinen kävely käy urheilusta.
Poden huonoa omaatuntoa siitä, kuormittaako oma valintani lähipiiriä.
Harvoin tulee enää korkkareita laitettua. Jos voimat loppuvat kesken matkan, ei lasta voi vain kantaa autoon ja hurauttaa kotiin.
Lähiseutu tulee koluttua jokaista ojaa myöten. Skuuttipuisto vetää puoleensa, vaikka sataa.
Auton puute konkretisoituu, kun arki yllättää ikävällä tavalla. Eräänä iltapäivänä näpyttelen lapsen kummitädille viestin: ”Kuopus alkoi oksentaa, pystytkö hakemaan hänet päiväkodilta?” En voi jättää taaperoa yksin kotiin enkä halua ottaa riskiä, että lapsi oksentaa bussissa.
Poden huonoa omaatuntoa siitä, kuormittaako oma valintani lähipiiriä. Olenko liian usein kysymässä kaverin autoa lainaksi? Joko taas pyydän äitiä hakemaan kaupasta ison postipaketin?
Suomen teillä ajaa 2,7 miljoonaa autoa, mutta iso osa kuskeista ei ole sinut autoilunsa kanssa. Kun Ympäristöministeriö kysyi vuoden 2019 ilmastobarometrissa autoilijoiden mielipiteitä, joka viides vastaaja ilmoitti luopuvansa autosta seuraavan viiden vuoden aikana. Joka kolmas oli valmis uusien bensiini- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen myynnin kieltämiseen vuonna 2030.
Tällä hetkellä viidennes Suomen päästöistä syntyy henkilöliikenteestä. Liikenne- ja viestintäministeriön asiantuntija Eleonoora Eilittä toteaa, että ilmastotyön tavoite ei ole liikkumisen vähentäminen vaan sen ohjaaminen muuhun kuin autoiluun.
–Kyse on kokonaisuudesta, jonka osia ovat biopolttoaineilla ja sähköllä toimivien autojen määrän kasvattaminen ja joukkoliikenteen parantaminen. Emme voi olettaa ihmisten luopuvan autosta, jos muut vaihtoehdot vaativat kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa, Eilittä sanoo.
Keväällä 2020 tutkittiin, kaipasivatko koronan vuoksi etätyöhön siirtyneet työmatkojaan. Noin puolet autoilijoista vastasi ei, mutta pyörällä tai kävellen kulkijoista matkantekoa kaipasi lähes 90 prosenttia.
Mukavuudenhalua on vaikea vastustaa. Kun pihassa on välillä laina-auto, kiusaus käy ylivoimaiseksi. Ulkona tihuttaa, minua laiskottaa. Nappaan autonavaimet käteen ja hurautan töihin.
Ihmisten mukavuudenhalu näkyy myös tilastoissa. Joka viides automatka on pituudeltaan alle kaksi kilometriä. Automatkoista 40 prosenttia jää alle viiden kilometrin. Saman matkan pyöräilisi parissakymmenessä minuutissa.
Pyöräillessä hengitän raikasta ulkoilmaa, saan liikuntaa, havainnoin ympäristöä ja ajatus juoksee kevyemmin kuin liikenneruuhkassa. Kelistä riippumatta olo on reippaampi pyöräilyn kuin automatkan jälkeen. Töissä on heti aktiivinen olo, eikä työntekoa tarvitse käynnistellä.
Keväällä 2020 tutkittiin, kaipasivatko koronan vuoksi etätyöhön siirtyneet ihmiset työmatkojaan. Noin puolet autoilijoista vastasi ei, mutta pyörällä tai kävellen kulkijoista matkantekoa kaipasi lähes 90 prosenttia vastaajista.
Työkeikka autolla tuntui omituiselta pitkän tauon jälkeen.
Opin, että moni arvioi autoilunsa kustannuksia alakanttiin.
Läppärin yhdellä välilehdellä on auki Googlemaps, toisella lähiliikenteen reittiopas ja kolmannella kotikaupunkimme tanssiseuran sivu. Kuusivuotias poikani haluaa aloittaa breakdancen. Emme pääse harrastukseen mitenkään järkevästi.
Etenkin lapsiperheissä tarve auton omistamiseen lähtee usein siitä, etteivät yhteydet lasten harrastuspaikkoihin ole joukkoliikenteellä riittävän sujuvat. Lasten harrastusmatkat ovat 30–44-vuotiaiden isien ja äitien ylivoimaisesti suurin syy tarttua vapaa-ajalla rattiin.
Helsingin seudun liikenteen HSL:n vuonna 2016 tekemän raportin mukaan yli kilometrin mutta korkeintaan kahden kilometrin harrastusmatka liikutaan pääasiassa autolla. Tutkimukseen haastatelluissa perheissä hieman alle puolet lapsista ei pyöräillyt tai kulkenut koskaan joukkoliikenteellä harrastukseensa.
Muuallakin on havahduttu siihen, millaista sumplimista lasten harrastusajot vaativat.
Tampereella toteutettiin keväällä viiden viikon kokeilujakso, jossa kyytipalvelu haki lapset koululta, vei harrastukseen ja palautti takaisin koululle. Näin haluttiin tarjota vanhemmille mahdollisuus valita omalle työmatkalle jokin muu kulkupeli kuin auto.
Lähdemme käymään toisessa kaupungissa asuvilla kavereilla. Autolla matkaan kuluisi viisikymmentä minuuttia. Junalla meiltä menee 1,5 tuntia. Ei paha ero! Kävelemme juna-asemalle. Lähijuna on ilmainen lastenvaunujen kanssa matkustaessa, samoin bussi Tampereen päässä. Esikoinenkaan ei tarvitse vielä lippua. Koko matkan hinnaksi tulee nolla euroa.
Autottomuus säästää myös epäsuorasti. Ruokahävikkimme vähenee.
Käveleminen ja pyöräily säästävät lompakkoa. Kuukauden bussiliput, laina-auton tankkaus ja yksi harrastuksesta myöhästymisen taklannut taksimatka maksavat yhteensä noin satasen. Välillä matkustamme intercityllä, tai tilaan kaupasta ruokien kotiinkuljetuksen. Silloin kulut liikkuvat 100 ja 200 euron välimaastossa.
LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimuksessa selvitettiin suomalaisten arvioita oman auton kustannuksista kuukaudessa. Noin joka kolmas vastaaja arvioi kulut alakanttiin.
–Varsinkin vanhemmilla autoilla, joilla ajetaan noin 10 000 kilometriä vuodessa voi päästä noin 200 euron kuukausikustannuksiin. Uudehkolla autolla, jolla ajetaan enemmän, kustannukset nousevat kuukaudessa helposti lähemmäs 500 euroa, toteaa LähiTapiola Rahoituksen varatoimitusjohtaja Hannu Heliö.
Autottomuus säästää rahaa myös epäsuorasti. Käyn harvemmin kaupassa, joten teen harvemmin heräteostoksia. En lähde kauppoihin vain kuluttamaan aikaa. Ruokahävikki vähenee, sillä suunnittelen etukäteen viikon ruoat ja pysyn suunnitelmassa. Kun kaupassa käyminen vaatii vaivannäköä, ei sinne tule lähdettyä jokaisen puuttuvan limetin ja mantelirouheen perässä.
Uusi arkemme alkaa lopulta toimia nopeasti. Testaamme kaikki pyörällä kuljettavat pikkupolut kodin ja keskustan välimaastossa. Löydämme jännittävää katseltavaa luonnosta ja ihania retkipaikkoja, joissa ei autolla olisi varmasti tullut pysähdyttyä.
Esikoinen vaihtaa kaupungin toisella puolella olevan tanssiharrastuksen jalkapalloon, jota tuttu isä vetää lähipuiston nurmikentällä. Olen liittynyt kaupunginosani kirpputoriryhmään ja kyselen ensisijaisesti sieltä, kun tarvitsen jotakin. Myyjän osoitteen syöttäminen Googlemapsiin ei aiheuta tuskanhikeä: tikkaat saa lainaan melkein viereisestä talosta.
Pari kertaa viikossa tapaamme kaveriperhettä, joka asuu puolen kilometrin päässä. Huomaan, että maantieteellinen läheisyys syventää myös ystävyyttä. Piipahdamme lainaamassa sokeria ja vaihdamme pienetkin arjen kuulumiset.
Lähikauppamme slogania mukaillen: Riittävästi kaikkea hyvää on lähellä.”
6 kommenttia